Yhdysvaltalainen hiphop-artisti Yasiin Bey eli Mos Def nähdään Flow'n perjantai-illassa.
Yhdysvaltalainen hiphop-artisti Yasiin Bey eli Mos Def nähdään Flow'n perjantai-illassa.
Kokeellisen musiikin The Other Sound -ohjelmistoon on kiinnitetty mm. Evan Parker, Tomoko Sauvage ja Monopoly Child Star Searchers.
Espan lava on keskellä Helsinkiä, Esplanadipuistossa sijaitseva, lasiseinäinen kesäestradi, jonka runsaasta ohjelmatarjonnasta voi nauttia ilmaiseksi. Espan lavalla on tapahtumia koko kesäkauden elokuun loppuun asti.
Helsinkiläinen mustan nahan rock-lähettiläsbändi The 69 Eyes viettää 25-vuotissynttäreitään siellä mistä kaikki alkoikin, Tavastia-klubilla lauantaina 6.9.2014 kahden keikan voimin.
Suomen suosituimman jazzmuusikon Iiro Rantalan draivi ja energia hämmästyttävät vuodesta toiseen. Huvila-teltassa vietetään unelmien ilta Iiron kanssa: maestro esiintyy kahden tuoreen, kansainvälisen superkokoonpanon kanssa.