Amos Rexin ensi syksyn ohjelmisto videotaiteilija Bill Violan laajasta näyttelystä. Kyseessä on Violan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Olemisen eri ulottuvuuksia teoksissaan tarkasteleva yhdysvaltalainen Bill Viola (s....
Suurten yleisten uimarantojen vedenlaatu luokitellaan neljään luokkaan ja sen tasossa voi olla isoja eroja ympäri kaupunkia sekä pienelläkin alueella. Tästä hyvä esimerkki on Kallahdenniemen...
Uimavesinäytteet otettiin tällä viikolla Vantaanjoen uimarannalta sekä läntisiltä ja Itä-Helsingin suurilta uimarannoilta. Veden laatu oli kaikilla tutkituilla rannoilla hyvä. Uimaveden lämpötila oli 19–23 asteen...
Maauimalat avataan 1.6., huomioiden soveltavin osin viranomaisten edellyttämiä rajoituksia. Linjausten mukaisesti maauimaloiden turvallisuus nykyisessä koronavirustilanteessa varmistetaan rajaamalla asiakasmäärää sekä huolehtimalla turvaväleistä ja hygieniasta. Uimastadion, Kumpulan...
Linnanmäeltä kuuluu iloisia uutisia, sillä huvipuisto avaa porttinsa huvittelijoille perjantaina 12.6.2020. Linnanmäellä ollaan riemuissaan siitä, että kaikki huvittelijat pääsevät pian huvittelemaan huvipuistoon sekä siitä,...
Koko perheen rakastetun viihdeohjelma Putouksen voi kokea livenä studioyleisön joukossa Angel Films Arabia -elokuvastudiossa. Finaali on loppuunvarattu, mutta päivän kenraaliharjoituksiin on vielä lippuja. Putous teki odotetun paluun tammikuussa 2023....