KotiKeikatJazzTO 24.1. | Folk-duo First Aid Kit Helsingin jäähallissa

TO 24.1. | Folk-duo First Aid Kit Helsingin jäähallissa

Folk-musiikin voimaduo First Aid Kit tekee uransa toistaiseksi suurimman Suomen-konsertin alkuvuodesta, kun ruotsalaissiskokset nousevat Jäähallin lavalle torstaina 24.1.2019.

Roots- ja americana-perinteestä ammentavasta country-folkista sekä täydellisesti yhteen soivista herkistä harmonioistaan tunnettu First Aid Kit on onnistunut nousemaan tukholmalaisesta indie folk -duosta kansainväliseksi menestystarinaksi, joka raivaa tietä herkälle, mutta kantaaottavalle folk-musiikille valtavirran aallokossa.

Klara ja Johanna Söderbergin muodostama First Aid Kit on kerännyt lähes kymmenvuotisella urallaan sekä neljän pitkäsoiton ja kahden EP:n julkaisuhistoriallaan kriitikoiden arvostusta ympäri maailmaa. Vuonna 2015 yhtye listattiin Brit Awards -gaalassa viiden parhaan kansainvälisen yhtyeen joukkoon, ja se on palkittu uransa aikana niin Nordic Music Prizella kuin lukuisilla Grammis-pysteilläkin.

First Aid Kitin viimeisin albumi Ruins ilmestyi tammikuussa ja yhtye on kiertänyt Eurooppaa levyn tiimoilta. Alkuvuodesta kaksikko tekee vain Pohjoismaat kattavan kiertueen, joka alkaa Helsingin Jäähallista. Lavalla yhtye kasvaa duosta viisihenkiseksi kokoonpanoksi, kun kitaristi-laulaja Klara Söderbergin ja basisti-laulaja-kosketinsoittaja Johanna Söderbergin musiikkia täydentävät rumpali, kosketinsoittaja ja pedal steel -kitaristi.

 

Tapahtuma


First Aid Kit

 Päivä: to 24.1.
 Aika: 18:30
 Hintaluokka: 38,580  Lippu.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Helsingin jäähalli
 Nordenskiöldinkatu 11-13
Helsinki

Nordenskiöldinkatu 11-13
Helsinki

 Ravintolat läheisyydessä 

 Hotellit läheisyydessä

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi
- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...