Viinitasting, olutmaistalu tai vaikkapa viinintekijäillallinen tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin maailmaan ja ruoan yhdistämiseen niihin. Ja miksei myös samanhenkisiin ihmisiin. Hauskaa tekemistä on aivan yhtä loistavasti ruoan yhdistäminen oluisiin tai vaikkapa siidereihin. Viskimaisteluiltojakin Tampereella järjestetään.

Tastingissa elämyksellistä on paitsi tutustuminen alkoholijuomien moniulotteisuuteen sekä kirjoon, myös uuden oppiminen usein omat ennakkoluulot kukistaen.

Tampereen baarit tuovat elämyksiä illanviettoihin järjestäen taajaan erilaisia viini-, viski- ja olutmaisteluita. Tältä jatkuvasti päivittyvältä sivulta voi löytyä näiden lisäksi myös muiden juomien tasting-tapahtumia. Jos tapahtumia ei haluamallesi päivälle löydy, voit järjestää ravintolassa hyvin helposti omatoimitastingin tai varata isommalle seurueelle yksityisesti järjestetyn maistelutilaisuuden.

Tastingin voit järjestää seurueellesi monella tavalla. Kaikille avoimet ja yksityisryhmille järjestetyt tastingit ovat saaneet rinnelleen erilaisia omatoimitastingejä Tampereen baareissa ja ravintoloissa.

Katso myös ravintoloita Tampereella, joissa on maistelumenu

SELAA TAPOJA JÄRJESTÄÄ TASTING TAMPEREELLA

Tasting-tapahtumat

Tälle sivulle päivittyy erilaisia juoma- ja viinitapahtumia jatkuvasti.

Innostuitko viinistä? Tässä viinitapahtumia  ja muita maistelutapahtumia Tampereella

Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa
 su 1.3. 12:00

Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa

Tampere Panimoravintola Plevna
Panimoravintola Plevna on joka päivä avoinna, mutta sunnuntai on ehdottomasti...

Omatoiminen tasting


Champagne Barbier‑Louvet -talon samppanjamaistelu Vinoteekissa
 to 5.3. 18:00

Champagne Barbier‑Louvet -talon samppanjamaistelu Vinoteekissa

Tampere Vinoteekki
Torstaina 5.3. Tampereen Vinoteekki saa vieraakseen Champagne Barbier‑Louvet -talon nuoren...


Keisari Experience -panimokierros
 pe 6.3. 17:30

Keisari Experience -panimokierros

Nokia Nokian Panimo
Keisari Experience -panimokierroksella Nokian Panimolla on vieraillut pääsee tutustumaan pienpanimon...


IPA-oluiden kaikille avoin maistelu Olutravintola Konttorissa
 la 7.3. 18:30

IPA-oluiden kaikille avoin maistelu Olutravintola Konttorissa

Tampere Konttori
Olutravintola Konttorin tasting tulee taas. Tällä kertaa Tampereella hemmotellaan IPA-tyyppisten...


Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa
 su 8.3. 12:00

Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa

Tampere Panimoravintola Plevna
Panimoravintola Plevna on joka päivä avoinna, mutta sunnuntai on ehdottomasti...

Omatoiminen tasting


Viinitimon tasting: Viinien ABC
 ti 10.3. 18:00

Viinitimon tasting: Viinien ABC

Tampere Winebistro 1910
Viinibistrossa sukelletaan tiistaina 10.3. viinien perusteisiin. Viinien ABC tarjoaa perustietoa...


Cafe Kartano Viinikoulu: Espanjan kuplat
 to 12.3. 17:30

Cafe Kartano Viinikoulu: Espanjan kuplat

Tampere Cafe Kartano
Cafe Kartanon Viinikoulun kevätlukukausi johdattaa niin aivan vasta-alkajat kuin jo...


Messorem -oluiden hanavaltaus Olutravintola Konttorissa
 pe 13.3.

Messorem -oluiden hanavaltaus Olutravintola Konttorissa

Tampere Konttori
Olutravintola Konttori jatkaa olutmaisteluiden ja oluttapahtumien sarjaa heti vuoden alusta....


Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa
 su 15.3. 12:00

Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa

Tampere Panimoravintola Plevna
Panimoravintola Plevna on joka päivä avoinna, mutta sunnuntai on ehdottomasti...

Omatoiminen tasting


Olut-tasting Oluthuoneella: Koskipanimon kausituotteet
 ma 16.3. 18:00

Olut-tasting Oluthuoneella: Koskipanimon kausituotteet

Tampere Oluthuone Panimomestari
Maanantaina 16.2. Oluthuoneella järjestetään olut-tasting, jossa maistellaan Koskipanimon kausituotteita ja...


Viini- ja tapasmaistelu: Markus Niskanen
 to 19.3. 18:00

Viini- ja tapasmaistelu: Markus Niskanen

Tampere Winebistro 1910
Winebistro 1910 -viinibistrossa järjestetään monipuolinen viiden Riesling-viinin maistelu, jossa pääsee...


Viini- ja tapasmaistelu: Timo Vainonen esittelee Chilen Mayu-viinitalon
 pe 20.3. 18:00

Viini- ja tapasmaistelu: Timo Vainonen esittelee Chilen Mayu-viinitalon

Tampere Winebistro 1910
Winebistro 1910 -viinibistrossa  maistellaan perjantaina 20.3. Chilen Mayu-viinitalon herkkuja. Luvassa...


Vinni tasting - Erikoiset viinimaat
 la 21.3. 16:00

Vinni tasting – Erikoiset viinimaat

Tampere Viinibaari Vinni
Viinibaari Vinnin tastingissä maistetaan viisi Alkosta saatavaa viiniä yhdessä viiniasiantuntija...


Maailman viinit: Uusi maailma I – Amerikka
 la 21.3. 17:00

Maailman viinit: Uusi maailma I – Amerikka

Lempäälä Vaihmalan Hovi
Vaihmalan Hovin kartanomiljöössä pidetään viinitastingeja, joihin vieraat voivat halutessaan yhdistää...


Oluthuone 30-vuotta – LIVE: Duo Ray Jone
 la 21.3. 19:00

Oluthuone 30-vuotta – LIVE: Duo Ray Jone

Tampere Oluthuone Panimomestari
Oluthuone Panimomestari täyttää tänä vuonna kolmekymmentä vuotta ja olutravintolassa on...


Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa
 su 22.3. 12:00

Päivän omatoimioluttasting: Blindtasting omatoimisesti Panimoravintola Plevnassa

Tampere Panimoravintola Plevna
Panimoravintola Plevna on joka päivä avoinna, mutta sunnuntai on ehdottomasti...

Omatoiminen tasting


Rajaportin olutmaistelu löylyillä tai ilman
 to 26.3. 18:00

Rajaportin olutmaistelu löylyillä tai ilman

Tampere Rajaportin sauna
Rajaportin sekasaunapäivinä tapahtuu myös kaikenlaista muuta hauskaa. Esimerkiksi torstai-iltoina 26.3....


Amarone tasting
 la 28.3. 16:00

Amarone tasting

Tampere Winebistro 1910
Winebistro 1910 viinibistrossa nautitaan suosittujen Amarone-viinien maistelu, jossa Viinitimon johdolla...


1 2 3

powered by Typeform

Oluttastingit ohjatusti

Maistelun voi helposti järjestää pikkuseurueille ja ryhmillekin henkilökunnan ohjaamana. Tasting- ja maisteluiltoja voi viettää tilauksesta näissä ravintoloissa, viinibaareissa ja olutravintoloissa. Tasting Tampereella on elämys, joka on mahdollista yhdistää muuhunkin aktiviteettiin. Lue myös oppaamme Tekemistä Tampereella.

Ohjatut tastingit ryhmille tilauksesta

Plevnan panimokierrokset: panimomestari päästi juhlavuotena vieraat ensimmäistä kertaa oluensa alkulähteille

Kuohuviinitasting sopii nautiskelijoille, harrastajille ja ilottelijoille – Helena Siivosen viini-innostus kuplii Puistossa

Juhli pienseurueessa tai isommallakin porukalla: Olut- ja viski-tastingit illan kohokohtana Teerenpelissä

Pyynikin Brewhousessa ohjattuja ja omatoimisia tastingeja ruoalla ja ilman

Plevnan maltaiset pikkujoulut: Olutmaistelu avaa ovet Sam Viitaniemen oluiden maailmaan

[TO 18.5.] Sori Brewing Tap Takeover & Tasting Olutravintola Konttorissa

 

Mad Finn Pyynikin Trikoo Brewpub

Mad Finn Brewing Co. panimo ja taproom

Teerenpeli Tampere

Pyynikin Brewhouse

Panimoravintola Plevna

Oluthuone

O’Connell’s Irish Pub

Public House Huurre

Oluttastingit omatoimisesti

Tasting- ja maisteluiltoja voi viettää näissä ravintoloissa, viinibaareissa ja olutravintoloissa omatoimisesti:

Mad Finn Pyynikin Trikoo Brewpub

Mad Finn Brewing Co. panimo ja taproom

Teerenpeli Tampere

Pyynikin Brewhouse

Panimoravintola Plevna

Oluthuone

O’Connell’s Irish Pub

O’Connell’s sai vegaanisia annoksia ja maistelulaudat oluille – Tasting vaikka alle 1,5 desin annoksin

Public House Huurre

MAINOS