
Mitä tekemistä Tampereella on uutenavuotena? Poimimme tälle sivulle Tampereen ravintoloiden tarjontaa uudenvuodenaattona 31.12.2026 ja muina uudenvuoden 2027 ensimmäisenä päivänä. Tampereen ravintoloissa juhlistetaan alkavaa vuotta erikoismenuilla ja vuodenvaihteen aukiolot sekä palvelutarjonta voivat olla poikkeuksellisia.
Ilotulitus järjestetään perinteisesti Ratinan suvannon alueella uudenvuoden aattona ja tapahtumasta on tapana tiedottaa vasta aivan loppumetreillä. Taivasshow on vetänyt paikalle tuhansia ihmisiä jo vuodesta 2012.
Vuoden 2027 vastaanottava ilotulitus järjestetään arviomme mukaan tänä vuonna klo 22 Tieto päivitetty 11.1.2026.
Myös ravintolat ovat mukana Ratinan alueen tapahtumissa. Esimerkiksi Ravintola Periscopen uusivuosi on säihkynyt viime vuosina näyttävästi White Partyn ja dj-musiikin merkeissä.
Ravintolalaiva Silver Sky:n uudenvuodenristeilyn musiikkivelhona toimivat dj:t. Ravintola LiV:n samppanjaillallisella Laukontorin ja suvannon äärellä voi ihailla kuohuvien viinien ilotulitusta. Tämä perinteeksi muodostunut ravintolatapahtuma on usein loppuunmyyty jo viikkoja ennen uuttavuotta, kuten Ravintola Näsinneulan pöydätkin.
Päivitämme parhaillaan uudenvuoden kohokohtia ja vuosittain muistutamme, että ravintolapöydät kannattaa varata todella ajoissa. Uudenvuodenaatto 2026 osuu torstaille. Katso ravintoloita lähellä Ratinan stadionia.

Päivitämme tätä sisältöä säännöllisesti. Tapahtuma päivittyy
Uudenvuoden ravintolatapahtumia vuosien 2025-2026 vaihteessa
Suurin osa ravintoloista on normaalisti avoinna ja monet myös uudenvuodenpäivänä sunnuntaina. Katso Tampereen ravintolat. Mitä Tampereella tapahtuu uutenavuotena? Tässä muutama poiminto viikonlopun kohokohdista:
White Party -uusivuosi Periscopessa
Tampere Ravintola PeriscopeRavintola Periscopen uusivuosi säihkyy joka vuodenvaihteessa White Party -tapahtuman merkeissä...
to 31.12. 22:00
Uudenvuoden 2027 ilotulitus Tampereella
Tampere RatinaUudenvuoden 2027 ilotulitus Tampereella järjestetään Ratinan suvannon alueella. ...
Säkenöivä uudenvuodenaatto houkuttelee juhlimaan hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Useimmat ravintolat ovat avoinna silloin, ja monet ravintolat ovat loihtineet ison juhlan kunniaksi myös astetta erityisempiä herkkuja. Muistathan varata pöytäsi ajoissa!
Ota uusi vuosi vastaan rennosti kylpylähotellissa
Hienoa että yrittäjät luovat upean elämyksen vuodenvaihteeseen, kun kaupunki ei sitä tee.
– kommentoija Aamulehdessä
Koskiravintolat Oy yhteistyökumppaneineen aloitti ilotulitusperinteen vuonna 2012 ja uusivuosi on järjestetty Ratinan suvannon alueella siitä lähtien. Taivaallisen show´n ympärille ollaan vuosien varrella rakennettu erilaisia teemoja. Esimerkiksi vuonna 2013 Timantteja Taivaalla -nimetty ilotulitus sai musiikki-ilotulituksen säveliksi manserockin tuttuja manserockin legendoilta, kuten Eppu Normaalilta, Juice Leskiseltä ja Popedalta.
Hiilineutraaliutta tavoitteleva Tampereen kaupunki ei ole vuosiin järjestänyt uudenvuoden ilotulitusta, eivätkä yksityishenkilöiden omat ilotulitukset ydinkeskustassa ole turvallisuussyistä sallittuja.
Kaupunkien osallistumisessa uudenvuoden juhlintaan on nykyisin isojakin eroja
Näin vuonna 2022-2024:
Helsingin uudenvuoden järjestää tänäkin vuonna Helsingin kaupunki. Perinteeksi muodostunutta juhlaa on järjestetty 1930-luvulta lähtien. Säihkyvässä festivaalitunnelmassa esiintyy maan huippuartistit. Tapahtuman tuottaa Helsingin tapahtumasäätiö. Suomen kaupungeissa on hyvin erilaisia käytäntöjä uudenvuoden juhlien ja ilotulitusten järjestämisessä.
Helsingin uusivuosi: Windows95man, Anssi Kela, Sara Siipola ja Mirella
Oulun kaupunki järjestää uudenvuoden juhlat nykyisin ilman ilotulitusta. Vuosi 2025 otetaan vastaan koko perheen juhlana, jossa nähdään erilaisia tanssi- ja sirkusesityksiä, taikuutta, musiikkia sekä näyttävä tulta ja pyrotekniikkaa yhdistävä show.
Hämeenlinnassa taas Tuomaan markkinoiden valaisu huipentuu uudenvuodenaattona valotulitukseen, joka tarjoaa vastuullisemman tavan juhlistaa vuoden vaihtumista – luonto- ja eläinystävällisesti.
[UUSIVUOSI 2023] Ilotulitus Helsingissä säkenöi kilpaa tähtiartistien kanssa




