Ismo Alanko

    Ismo Alanko - keikat ja festivaalit

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      to 17.8.   19:00
      Pyynikin kesäteatteri | Jalkasaarentie 3, Tampere | iCal

    Ismo Alanko nähdään torstaina 17.8. Tampereella Pyynikin kesäteatterin lavalla.

    Ismo Alanko nousi suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Siitä saakka hän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toiminut kotimaisen musiikin uudistajana ja viihtynyt suomalaisen rockin huipulla. Hassisen Koneen lisäksi hänet on nähty muun muassa Sielun Veljien ja Ismo Alanko Säätiön laulajana ja keulakuvana, sekä toimien sooloartistina. Soolouransa hän aloitti jo 90-luvulla ja sen aikana Alanko on ehtinyt julkaista seitsemän studioalbumia.

    Ismo Alanko on yli 40-vuotisen taiteilijauransa aikana myynyt lähes 700 000 levyä, pokannut lukuisia Emma-patsaita ja myynyt loppuun kiertueita ja konsertteja jokaisella uransa vuosikymmenellä. Hän on luonut ainutlaatuisen uran suomalaisen musiikin kentällä tinkimättömänä taiteilijana, valloittaen kotimaisten yleisöjen sydämet luomalla jatkuvasti uutta. Utelias ja uudistumiskykyinen muusikko tunnetaan myös oivaltavista lyriikoistaan, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin koko 40-vuotisen uran ajan.


    Tapahtumat > Festivaalit


    Ismo Alanko
      to 17.8.
      19:00
      Hintaluokka: 39,50   Lippu.fi

    Tapahtumapaikka


    Pyynikin kesäteatteri Pyynikin kesäteatteri
     Jalkasaarentie 3
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä

    Ravintola lähellä Pyynikin kesäteatteri

    Mad Finn Pyynikin Trikoo Brewpub

    Rosendahl Bistro & Bar

    Hotelli lähellä Pyynikin kesäteatteria

    Scandic Rosendahl

    Scandic Rosendahl sijaitsee aivan Pyynikin kesäteatterin alueella Pyynikinharjun juurella.

    Lue lisää: Scandichotels.fi

     

    Pyynikin kesäteatterin tunnelmaa
    Pyynikin kesäteatterin tunnelmaa. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi 2022.

    Pyynikin kesäteatteri KOHOKOHTIA

    ke 31.7.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    to 1.8.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    pe 2.8.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    ke 7.8.14:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    ke 7.8.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    to 8.8.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    pe 9.8.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    la 10.8.14:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    la 10.8.18:00 Karavaanari – Kaikkien kaveriPyynikin kesäteatteri
    to 15.8.19:00 Pyynikki-ilmiö 2024: Jarkko AholaPyynikin kesäteatteri
    pe 16.8.19:00 Pyynikki-ilmiö 2024: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit (K-18)Pyynikin kesäteatteri
    la 17.8.19:00 Komediafestivaali on the road: Ali Jahangiri, Köpi Kallio ja Niko Kivelä (K-18)Pyynikin kesäteatteri
    su 18.8.18:00 Pyynikki-ilmiö 2024: Anna Puu -akustisestiPyynikin kesäteatteri
    pe 23.8. - la 24.8. Festivaali 2024Pyynikin kesäteatteri
    1 2 3