
Festivaali-musiikkifestivaali järjestetään viidettä kertaa Tampereella 21.-22.2026. Loppukesän kohokohtiin kuuluva kesäfestari on lunastanut paikkansa Tampereen tapahtumakalenterissa. Viime vuonna loppuumyyty boutique-festivaa keräsi Pyynikin rantamille 11 000 kävijää.
Kesällä 2026 lavalle nousee uuden polven laulaja-lauluntekijä Antti Autio, Arppa, jonka energiset, yllätykselliset ja improvisaatiota säkenöivät keikat ovat jo itsessään käsite. Mukana ovat myös suuria tunteita kauniisti kanavoiva emma & matilda sekä räväkän persoonallisella otteellaan suomiräpin silmäkulmassa pilkehtivä good boys. Tuoretta tuulta tuo Helmi Marleena, jonka sydänsuru–indie osuu suoraan ytimiin. Jaakko Kulta kuljettaa yleisönsä sydänsuruista hurmokseen ja koko tunneskaalan halki.
Festivaalin uusimpia ohjelmistolisäyksiä olivat Aaro630, Ege Zulu, Ellinoora Kukkatalo, Lyyti, MALLA, Michael Bleu, OLGA, Pilven Piirtäjät, Risto ja Samuli Putro.
Pyynikin luonnon helmassa, Pyhäjärven rannalla sijaitseva Festivaali tuo ajankohtaisen kattauksen indie- ja popmusiikin kärkinimiä.
Ursus Factory on poikkeuksellinen, yleisön ja kriitikoidenkin suosikkibändi, joka on tunnettu riehakkaista keikoistaan, ja yhtyeen onkin kehuttu usein olevan yksi Suomen parhaista livebändeistä.
Esiintyjät ja ohjelma 2026
PERJANTAIN ESIINTYJÄT
Arppa, Asla Jo, Ege Zulu, Ellinoora (Unplugged), good boys, helmi marleena, Jytää ja iskelmää, MALLA, Pilven Piirtäjät, Samuli Putro, Ursus Factory
LAUANTAIN ESIINTYJÄT
Aaro630, Antti Autio, emma & matilda, Jaakko Kulta, Jytää ja iskelmää, Kukkatalo, Lyyti, Maustetytöt, Michael Bleu, OLGA, Risto, Ruusut
FESTIVAALIN AIKATAULUT
Festivaali-festivaalin tarkemmat aikataulut löytyvät tapahtuman omista lähteistä lähempänä tapahtumaa.
Katso kaikki Tampereen musiikkifestarit
Festivaalin kohokohdat 2025
Viikonlopun aikana Pyynikillä nähtiin Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin artisteihin lukeutuva laulaja ja lauluntekijä J. Karjalainen. Festivaalilla päästiin kokemaan myös odotettu paluu, kun vuosikymmenen jälkeen keikkalavoille palannut Regina esitti alkuperäiskokoonpanollaan aikakautensa hienoimpiin pop-teoksiin kuuluvan Soita mulle -albumin kokonaisuudessaan.
Vauhdikkaista keikoista, loppumattomasta energisyydestään ja riemastuttavasta positiivisuudesta tunnettu rap-artisti Ege Zulu saapui ensimmäistä kertaa Festivaalille. Festareilla nähtiin myös herkän lumoavalla tulkinnallaan merkittävän musiikillisen jalanjäljen lyhyessä ajassa tehnyt pehmoaino.
Arppa yhtyeineen on tuttu nimi tässä tapahtumassa ja hän esiintyy myös kesällä 2026 perjantain ohjelmistossa. Arppa tunnetaan etenkin lämpimästä läsnäolostaan ja välittömistä live-eiintymisistään. Jaakko Kulta ammensi orgaanisiin pop-kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista.
Kuvankauniilla Pyynikillä järjestettävä Festivaali keräsi neljäntenä vuonna 2024 Pyhäjärven luonnonkauniiseen miljöön 10 000. Useita kertoja loppunmyynyt boutique-festivaali on vakiinnuttanut paikkansa tapahtumakesän hurmoksellisena päätöksenä. Elokuun loppupuolella järjestettävää yleisön rakastamaa tapahtumaa on tituleerattu jopa Suomen parhaaksi festivaaliksi.
Tapahtuma on tullut tunnetuksi etenkin sen intiimistä mutta lämpimästä tunnelmasta, ympäröivän luonnon tarjoamasta upeasta ympäristöstä, tasokkaista juoma- ja ruokapalveluista sekä ennen kaikkea mainstream- ja indiemusiikkiin keskittyvästä monipuolisesta ja ajankohtaisesta artistikattauksesta.
Helppo tulla ja helppo majoittua
Festivaalin asiakkaita kehoitetaan saapumaan tapahtumaan kävellen, pyörällä, sähköpotkulaudalla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Festivaalilla on nollatoleranssi häirinnälle sen kaikissa muodoissa.
Kaksipäiväinen Festivaali lataa kolmelle lavalle reippaat parikymmentä esiintyjää. Pyynikille odotetaan tänäkin vuonna 5000 päiväkävijää.
Festivaalin järjestävät yhteistyössä Alt Agency & Management ja yhteistyökumppaneita on vuosien varrella olleet muun muassa Is This Art! sekä Radio Helsinki ja festivaalin naapurissa sijaitseva Scandic Rosendahl.
Katso kaikki Tampereen kesäfestarit ja suunnittele kesälomaviikonloppu Tampereella.
Tapahtumat > Festivaalit
Festivaali 2026
pe 21.8. - la 22.8.Hintaluokka: Useita lipunhintoja
Tapahtuma verkossa
Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä
Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.
Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.
Tapahtumapaikka
| Pyynikin kesäteatteri Jalkasaarentie 3 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Lue lisää Pyynikin kesäteatterin ohjelmisto
Pyynikin kesäteatteri ohjelmistossa Tuntematon sotilas kesällä 2025
Pysäköinti Pyynikin kesäteatterilla
Kesällä 2025 voit varmistaa autollesi paikan Pyynikin kesäteatterin omalle parkkipaikalle Joselininniemellä ostamalla 10 euroa maksavan parkkilipun.
VINKKI! Scandic Hotel Rosendahlin lähellä oleville parkkialueille ei myydä parkkilippuja. Yöpymällä hotellissa ratkaiset samalla pysäköintiongelman ja saavut ajoissa paikalle.
SELAA PAIKKOJA LÄHELLÄ PYYNIKIN KESÄTEATTERI
Pyynikin uimaranta
Pyynikin uimaranta on yksi Tampereen kesäkauden ykkösnähtävyyksitä. Lue mitä kaikkea alue tarjoilee kesäihmiselle:
Pyynikin uimaranta – Tampereen ikonisin hiekkaranta jalkasaaren kainalossa
Ravintola lähellä Pyynikin kesäteatteri
Pyynikin kesäteatterin lähellä on jonkin verran ravintolatarjontaa eikä keskustaankaan ole pitkä matka:
Hotelli lähellä Pyynikin kesäteatteria
Scandic Rosendahl
Scandic Rosendahl sijaitsee aivan Pyynikin kesäteatterin alueella Pyynikinharjun juurella.
Lue lisää: Scandichotels.fi








