Keskiajalla olut oli yksi arjen keskeisistä ravintoaineista ja sitä kului jopa 1,5 litraa päivässä. Olutta joivat niin tavallinen kansa kuin kirkon väkikin. Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola tutustui olueen oppi-isänsä Lutherin pöydässä.
Mikael Agricolan aikana keskiajalla olut oli Pohjois-Euroopassa arkeen kuuluva ravintoaine. Olut oli juoksevaa ruokaa, lääke sekä veden korvike, koska se oli hygieenisempää kuin helposti saastuva vesi.
– Olutta käyttivät kaikki, eikä sen sopivuus tai sopimattomuus ollut kristityille mikään kysymys. Luostareissa olut oli osa päivittäistä ruokavaliota ja se oli luostareille merkittävä tulonlähde, sanoo aiheesta kirjan kirjoittanut teologi Lari Junkkari.
Yksi tunnettu oluen ystävä oli uskonpuhdistaja Martti Luther. Lutherin vaimo Katharina von Bora piti eri puolilta Eurooppaa saapuneille teologianopiskelijoille majataloa, jossa vieraillessaan myös Mikael Agricola pääsi maistamaan oppi-isänsä vaimon olutta.
Suomen uskonpuhdistajaksi nousseen Agricolan teksteissä löytyy luettelo muinaisten suomalaisten jumalista. Niiden joukosta löytyi myös oluen jumala. Agricola kertoo suomalaisten aikoinaan viettäneen olutpitoja, joissa ”juotin ukon vacka, siellä juopui ucko sekä acka”.
– Sitä emme tiedä, lähettikö Agricola myöhemmin kotimaista olutta lahjaksi kollegoilleen ja muille tutuille ulkomailla kuten useat muut suomalaiset korkea-arvoiset kirkonmiehet, sanoo Junkkari.
Osa arkea 1800-luvulle asti
Kirkkojen suhde olueen pysyi vuosisatoja samanlaisena. Kohtuukäyttö oli osa elämää arjen ravintoaineena ja juhlien juhlistajana.
– Keskiajalla ja uuden ajan alussa erivahvuisia oluita pantiin riippuen siitä kenelle olutta tehtiin. ”Tavallisen kansan” arkiolut oli melko mietoa, ehkä noin 2 – 2,5 prosenttista. Sitä tosin juotiin päivän mittaan keskimääräisesti noin 1,5 litraa, Junkkari kertoo.
1600- ja 1700-luvuilla alkoi paloviinan tislaaminen, jolloin oluen asema heikkeni niin, että kaupungit ryhtyivät tukemaan oluenpanoa. Viinan juonti lisääntyi hälyttävästi, joten olut näytti sekä terveydellisesti että taloudellisesti hyvältä vaihtoehdolta.
– Kuitenkin raittiusliikkeen vahvistuessa 1800-luvulla myös olutta alettiin pitää turmiollisena. Vaatimukset ehdottomasta raittiudesta levisivät herätysliikkeiden, alkiolaisuuden ja viinaporvareita vastaan asettuneen työväenliikkeen vaikutuksesta, Junkkari sanoo.
Olut edelleen osa saksalaista kirkkoa
Saksan luterilaisessa kirkossa olut on edelleen säilyttänyt paikkansa.
– Keski-Euroopan vanhasta historiallisesta perinteestä johtuen seurakuntatalojen ja luostarien kahviloissa on edelleen oluthanoja, Junkkari sanoo.
Suomessa asenteet olutta kohtaan ovat kuitenkin ajoittain melko kielteisiä.
Historiallisista ja kulttuurisista seikoista johtuen olemme ehkä alkoholin suhteen jopa ”traumatisoituneita”. Emme juuri käy monipuolista ja rauhallista alkoholikeskustelua. Sanalliset heitot puolin ja toisin voivat olla joskus melko värittyneitä: saatanoita nähdään siellä ja täällä, Junkkari sanoo.
– Itse pyrin tuomaan esille näkemystä olutistujaisista, joissa keskeinen päämäärä on korkeatasoinen keskustelu hyvässä seurassa inhimillisesti tärkeistä teemoista, hän lisää.
Martti Luther neuvoi kohtuukäytössä aikalaisiaan näin: On siedettävä pientä nousuhumalaa, kun otetaan juoma tai kaksi liikaakin raskaan työn jälkeen tai kun alakulo on vallannut mielen. Se on ilon hakemista. Mutta istua päivät ja yöt kaatamassa juomaa kurkkuunsa, se on sikamaista.
Lue lisää aiheesta
