TAMPEREEN KABINETIT  Bistro Henriks uudistui vuoden 2024 alussa isosti ja ravintolan isoin kabinettitila otettiin salin käyttöön. Tila on kuitenkin edelleenkin kabinettitilana käytettävissä, sillä liukuovella pystyy kätevästi rajaamaan sen seurueen omaan käyttöön. Myös pienempi kabinetti uudistui täysin.

Päivitetty 1.10.2025 uusia kuvia.

Henriksin kabinetti Tampereen keskustassa
Bistro Henriksin kabinetti Tampereen keskustassa muuntuu ravintolasalista kabinetiksi liukuoven rajaamana.
Henriksin kabinetit kuuluvat pääsääntöisesti ruokailevien seurueiden käyttöön ilman erillistä vuokraa ja ovat Henriksin kabinetit löytyvät Tampereen parhaiden kabinettien valikoimasta.

Henriksin tilat muotoutuvat monenlaisten yksityis- ja yritystilaisuuksien näyttämöksi palavereista häihin, karonkkoihin, luokkakokouksiin ja syntymäpäiväjuhliin.

Suurempaan kabinettiin mahtuu väljästi noin 20 ja pienempään noin 12 henkilöä. Palaveri- ja kokousväen käyttöön löytyy valkokangas, videotykki sekä WLAN.

Erilaisten juhlaseurueiden lisäksi Henriksissä käy paljon myös yhdistyksiä ja ystäväporukoita ruokailemassa ihan omassa rauhassaan.

Tiloissa onnistuu mainiosti myös ylioppilasjuhlien ja muiden valmistujaisten järjestäminen. Miksi pitääkään juhlat kotona stressaten paitsi siivoamisesta, myös tarjoamisten keittelystä ja leipomisesta, kun ravintolassa juhlinta mahdollistaa myös juhlakalun vanhempien tilaisuudesta nauttimisen kaikessa rauhassa.

Bistro Henriksin kabinetteja voi suositella tyylinsä perusteella melkein mihin vain teemaan. Ne soveltuvat niin pikkujoulujen viettoon kuin teatteriryhmien illallistamisiin (TTT-teatteri lyhyen kävelymatkan päässä). Bistro on juuri sellainen tunnelmallinen pikkuravintola, johon voi suunnitella illanvieton, jossa hyvällä keskustelulla, ruoalla ja vieraanvaraisuudella on iso merkitys.

Teksti ja kuvat: Kohokohdat.fi, Kuvat: Toni Honko, Kohokohdat ja Henriks.

KOTISIVUT BISTRO HENRIKS

LUE MYÖS

Tampereen bistro - Tampereen ravintolat keskustassa

Bistro Henriksin possumunkki yhdistää lähipossun ja makean sokerimunkin – haastaja kuumalle koiralle

Tamperelaiset rakastavat munkkeja. Niitä haukkaillaan näkötornissa, satamassa, toreilla, kauppahallissa ja talvikaudella jopa järven jäällä. On hillomunkkeja, kermamunkkeja, munkkirinkilöitä ja munkkipossuja. Ja nyt myös possumunkkeja,...

Bistro Henriks – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Komeasti uudistuneen Bistro Henriksin sisustus kuin ruokalistakin on tuotu tähän päivään klassikkojuuria unohtamatta. Enää syömään ei suunnata pelkästään perinteisen illastuskaavan mukaan, sillä pikkuannokset mahdollistavat...

Uusi Henriks – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Mittavan ja pitkään suunnitellun uudistuksen läpikäynyt Henriks avautuu 17.2. bistro Henriksinä. Niin sisustus kuin ruokalistakin on päräytetty tähän päivään liki 40-vuotiaan ravintolan klassikkojuuria unohtamatta. Vuodesta...
MAINOS