TEEMANA: Terassi
UkkoMetson teemaviikot jatkuvat nyt pataviikoilla maaliskuun ajan. Tarjolla on viikottain vaihtuvat kaksi pataruokaa sekä kasvisvaihtoehto. Tulevina viikkoina maistellaan lihaisia patoja mm. lampaasta, hirvestä ja kaniinista.
Pepperin pari viikkoa kestävät Burgerviikot tuovat lautasille muhkeat burgerit uudella twistillä. On sämpylöiden sisäänsä kätkemää iberico-possua, vuohenjuustoa, lammasta ja katkaraputartaria. Pitaleipäinen vaihtoehto jättipihveineenkin on, puhumattakaan K-18 pekoni-viskiburgerista.
Finlaysonin Palatsin terassi on kiistämättä Tampereen vehrein. Wilhelm von Nottbeckin puiston ja Tammerkosken virtauksen yhdistelmä tekee paikasta rauhallisen keitaan suojassa ydinkeskustan kiireestä.
UkkoMetso on nyt auki täysin palkein, eli keittiön puolella on päästy kokkaamaan krouvia ruokaa hanoista valuteltavien oluiden kaveriksi. Annokset ovat sen kokoisia, että nälkä lähtee varmasti, mutta myös kevyempiä salaattivaihtoehtoja löytyy.

Kangasalan tuore ravintola Pepper on rento ja mutkaton ruokapaikka sekä baari.
UkkoMetso on leppoisa ravintola Hämeenpuistossa, aivan pääkirjasto Metsoa vastapäätä. Entisen Esplanadin tiloissa toimiva paikka on jo auki aurinkoisen Hämeenpuisto-terassin ja baarin osalta, mutta ruokapuoli avaa vasta remontin jälkeen kesäkuun puolella.