KotiArkistoidutKotimainen ja krouvi UkkoMetso avasi terassinsa Hämeenpuistossa

Kotimainen ja krouvi UkkoMetso avasi terassinsa Hämeenpuistossa

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY
ukko-metso-tampere2

UkkoMetso on leppoisa ravintola Hämeenpuistossa, aivan pääkirjasto Metsoa vastapäätä. Entisen Esplanadin tiloissa toimiva paikka on jo auki aurinkoisen Hämeenpuisto-terassin osalta, mutta ruokapuoli avaa vasta remontin jälkeen kesäkuussa.

Juurevan ja suomalaistyyppisen mutkattoman ravintolan nimi ei ollut selvä ihan alusta asti, vaan ravintoloitsija Juha Nurmi sai hieman pähkäillä nasevaa nimeä.

– Seisoin yhtenä päivänä tuossa Hämeenpuistossa ja katselin sekä ravintolaa että tuonne Metso-kirjastolle päin. Sitten se vaan tuli, että UkkoMetsohan tämä on!

Sekä juoma- että ruokapuoli ovat UkkoMetsossa tärkeitä, ja paikasta ollaan tekemässä monipuolista kokonaisuutta. Remontin jälkeen tilaan tulee erilaisia pöytäryhmiä sekä ruokailemaan että tuopilliselle tulijoille.

Juomapuolella panostetaan erityisesti kotimaisiin pienpanimotuotteisiin. Juomaskaala muodostuu muutenkin asiakkaiden toiveita kuunnellen. Tavalliset bulkkituotteet eivät enää ole niin suosittuja, vaan oluelta odotetaan syystäkin elämystä.

Kotimaisuus korostuu ruokalistallakin. UkkoMetson keittiössä valmistuu krouvia ja konstailematonta, perinteistä suomalaista ruokaa. Annokset ovat lihapainotteisia ja sen kokoisia, että nälkä lähtee varmasti, mutta myös kevyempiä salaattivaihtoehtoja löytyy. Kesän suosikkeja ovat varmasti burgerit, jotka tehdään itse alusta asti sämpylöitä myöten.

– Meillä on helppoa horjahtaa ruokapuolelle kesken illan, sillä tarjolla on huolella tehtyä ja edullista purtavaa.

Ravintolan nimellä on selvä mielleyhtymä Tampereen omaan ukkometsoon, Pate Mustajärveen. Mies onkin käynyt jo tarkastamassa nimikkopaikkansa antimet.

– Kutsuimme Paten syömään nyt ennen remonttia ja uudestaan sitten remontin jälkeen. UkkoMetso-nimi henkilöityy Pateen niin vahvasti, että halusimme kutsua hänet ”hyväksymään” paikan, Juha kertoo.

Teksti ja ravintolakuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...