G Livelab Tampere julkaisi kevään keikkojaan – Suomen parhaaksi valitulla musiikkiklubilla konsertoivat mm. Scott Henderson, Tuomari Nurmio, Arppa ja Heikki Silvennoinen Band.

Uniklubi Tampereen G Livelabissa tänä kesänä. Kuvaaja: Julia Röyttä
Tampereen G Livelab. Kuvaaja: Julia Röyttä

G Livelab Tampere jatkaa monipuolista keikkatarjontaansa keväällä 2022. Kevään noin 40 julkaistussa konsertissa esiintyvät mm. Scott Henderson (US), Tuomari Nurmio, Arppa, Naïssam Jalal (FR), Juurakko, Timo Kotipelto & Netta Skog sekä Timo Lassy feat. Joyce Elaine Yuille. Muusikkojen liiton omistama musiikkiklubi on palkittu mm. maailman parhaana konserttisalina (*Mondo*DR 2020) ja Suomen parhaana keikkapaikkana (*Industry Awards 2020 ja 2021). Marraskuun lopussa G Livelab Tampere on ehdolla Ylen Kulttuurigaalassa Vuoden kulttuuriteko -palkinnon saajaksi.

G Livelab Tampereen toimitusjohtaja Annamaija Saarelan mukaan musiikkiklubi aikoo kevätkaudellakin jatkaa omannäköistä ja laaja-alaista ohjelmaprofiilia, joka ottaa huomioon muuttuvat ja moninaiset konserttiyleisöt sekä sisältöjen, aikataulujen että lipunhintojen osalta.

– Saamamme palkinnot ja positiivinen yleisöpalaute ovat antaneet paljon voimavaroja korona-aikoina. Haluamme jatkossakin olla helposti lähestyttävä, laadukas, saavutettava ja vastuullinen kulttuuritalo, kommentoi Saarela.

G Livelab tekee yleisötyötä kevätkaudella mm. tarjoamalla kaikille keikoilleen opiskelijalippuja hintaan 15 € tuntia ennen konsertin alkua, mikäli lippuja jää jäljelle ovimyyntiin. Tämän lisäksi klubi suunnittelee kevätkaudelle päiväkonsertteja, joita suunnataan mm. eläkeikäiselle yleisölle sekä lapsiperheille. Kaikki G Livelab Tampereen keikat ovat ikärajattomia.

Tammerkosken rantaan vuonna 2019 avattu musiikkiklubi julkaisee reilusti lisää keikkoja vielä loppuvuoden 2021 aikana. Tiketissä on myynnissä myös G Livelab Tampereen vuoden 2022 kausikortteja, jolla pääsee halutessaan katsomaan kaikki klubin ensi vuoden oman tuotannon konsertit.

Bluesin ja jazzin kentällä suurta arvostusta nauttiva kitaristi Scott Henderson saapuu maaliskuussa G Livelab Tampereelle.

G Livelab Tampereen keikat kevätkausi 2022
(muutokset ja lisäykset mahdollisia)

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta: Hyvää ja kaunista
 ke 8.5. 19:00

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta: Hyvää ja kaunista

Tampere G Livelab Tampere
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Hyvää ja kaunista -konsertit ovat täällä taas. Musiikista...


Timo Lassy Trio
 to 9.5. 19:00

Timo Lassy Trio

Tampere G Livelab Tampere
Tampereen G Livelabissa esiintyy torstaina 9.5. saksofonisti Timo Lassyn trio-kokoonpano....


G Livejam feat. Hatanpään lukion musiikkilinja
 pe 10.5. 20:00

G Livejam feat. Hatanpään lukion musiikkilinja

Tampere G Livelab Tampere
G Livelabin suosittuja jameja tähdittävät tällä kertaa Hatanpään lukion musiikkilinjan...


Mikko Joensuu
 la 11.5. 19:00

Mikko Joensuu

Tampere G Livelab Tampere
G Livelabin lavalle nousee lauantaina 11.5. Mikko Joensuu, joka on...


Dominic Miller: The Vagabond Tour
 ti 14.5. 19:00

Dominic Miller: The Vagabond Tour

Tampere G Livelab Tampere
Stingin kitaristina tunnetuksi tullut Dominic Miller saapuu Suomeen yhdessä bändinsä...


Oddarrang
 ke 22.5. 19:00

Oddarrang

Tampere G Livelab Tampere
Tampereen G Livelabissa esiintyy keskiviikkona 22.5. suomalainen post-rock -yhtye Oddarrang,...


Napanderfest 2024
 pe 21.6.

Napanderfest 2024

Tampere G Livelab Tampere
Legendaarinen Martti Servo & Napander sai viime vuonna oman festivaalinsa...


Verneri Pohjola: Exotic Matter
 pe 26.7. 20:00

Verneri Pohjola: Exotic Matter

Tampere G Livelab Tampere
Tampereen G Livelabissa perjantaina perjantaina 26.7. esiintyvä Verneri Pohjola tulee...