Hans Välimäki ja Arto Rastas avaavat 15.11. Penélope-ravintolan Helsingin keskustan Mikonkadulle. Penélope on Välimäen ensimmäinen oma ravintola sitten Chez Dominiquen myynnin 2013, Rastaalla taas on kolme ravintolaa Tampereen seudulla. Oleellisessa osassa Penélope-ravintolakokemusta tulee olemaan mutkaton ja kodinomainen tunnelma.

Idea uuden ravintolan tapas-bistrokonseptista on muhinut parivaljakon päässä jo pitkään. Penélopen annokset tarjoillaan tapaksina, mutta espanjalaisesta ravintolasta ei ole kyse, sillä raaka-aineet voivat tulla mistä päin maailmaa tahansa – myös pohjoisen sesongeista inspiroituen. Bistro ranskalaisittain viittaa ravintolan henkeen, mutkattomaan elämäntapaan. Ruoat ja juomat valmistetaan asiakkaiden silmien alla avoimessa keittiössä, ja myös tiskillä saa ja pitää syödä.

Keskeistä roolia Penélopessa esittää ”american bar” -tyylinen moderni cocktailbaari, jossa baarimestarit valmistavat toinen toistaan herkullisimpia cocktaileja sekä mocktaileja. Ravintola satsaa myös alkoholittomien juomien valikoimaan ja siihen, että ne toimivat mainiosti ruoan kanssa ruokajuomina.

”Halusimme Arton kanssa lähteä rakentamaan ravintolaa, jollaisessa tykkäämme itsekin käydä. Vaikka fine diningille on sijansa ja paikkansa, niissä tulee käytyä harvoin. Matkoillakin suosikkipaikat ovat aina sellaisia, joissa on erinomainen ruoka ja palvelu mutta myös mutkaton ja reipas meno. Sellaisissa paikoissahan viihtyvät kaikki. Lisäksi olen huomannut sen itsestänikin, että mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä hauskemmaksi kokkaaminen on käynyt”, Välimäki perustelee.

Parhaiten Penélopen ajattelua kuvastaa pyrkimys kohdella asiakkaita samaan tapaan kuin vieraita kohdellaan kotona. Kodinomaisuutta korostaa myös lämpimänsävyinen tila.

”Kotona vieraille tarjotaan yleensä joku isännän tai emännän bravuuri ja tähän mekin pyrimme. Parasta tapas-ravintoloissa, luonnollisesti ruoan lisäksi, onkin se, että voit vain istuutua tiskille tai pöytään ja kertoa tarjoilijalle nälän tason. Kun ruokaa on nautittu riittävästi, voi halutessa kahvin tai muun juoman jälkeen jatkaa matkaa”, Rastas kuvailee.

Ammattitaitoinen henkilökunta on avainroolissa rakennettaessa Penélopen erilaista ravintolakokemusta

Penélopen ruokalistaan ja päivittäin vaihtuviin annoksiin liittyy kaikkiin jokin tarina, joka on herkullisuudellaan jättänyt pysyvän muistijäljen. Moninaisella ruokalistalla tullaan näkemään niin kasviksia, äyriäisiä, kalaa, lintuja, riistaa kuin hyvää lihaa. Erityisiä menuja ravintolassa ei ole. Perustajien Hans Välimäen ja Arto Rastaan lisäksi oleellisessa roolissa tulee olemaan Penélopen henkilökunta.

Penélopessa on tarjoilla aamiainen, lounas ja illallinen, toiveissa on myös sunnuntaiaukiolo. 60-paikkaisen ravintolan ilta päättyy joka ilta samoin: Sister Sledgen kappaleeseen We Are Family, tästä tietää, että on aika lähteä kotiin tai jatkamaan muualle.

Ravintolan lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluu uutuuttaan hohkaava juhla- ja kokoustila, Xavier. Sijainti aivan Helsingin ytimessä yhdistettynä viimeisteltyyn tekniikkaan, äänentoistoon ja akustiikkaan tarjoaa ensiluokkaiset puitteet kokouksille, kokkareille, illallisille, firman juhlille, lanseerauksille tai vaikka häätilaisuuksiin. Tila sopii ja taipuu moneen.

Samassa kiinteistössä Penélopen ja Xavierin kanssa sijaitsee Ruotsista Suomeen rantautuva Epicenter. Epicenter on digitaalisuuteen keskittynyt innovatiivinen toimistohotelli, jonka korkeatasoiset tilat ja palvelut tarjoavat erinomaiset työskentelymahdollisuudet erikokoisille yrityksille. Globaalisti Epicenterillä on yli 4000 jäsentä ja 350 yritysasiakasta. Epicenterin toimistohotellit sijaitsevat Oslossa, Tukholmassa, New Yorkissa ja Amsterdamissa. Epicenter Helsinki avaa ovensa joulukuussa 2018. Toimistohotellin lisäksi kiinteistössä on iso tapahtumatila, jota voidaan vuokrata myös ulkopuolisille. Xavier vastaa kaikista Epicenterin catering-palveluista.