Oktoberfest-juhlinta on kasvanut festivaalimittoihin Tampereella
Nyt kannattaa jo testata hauiksen toimintakunto ja etsiä nahkahousut, sillä litran vetoiset tuopit täyttyvät jälleen laadukkailla baijerilaisilla oktoberfest-oluilla. Oktoberfest-juhlinnalla on Tampereella jo pitkät perinteet.Isot, kuohuvat tuopit ja saksalaisherkut odottavat sinua ja ystäviäsi mm. Gastropub Tuulensuussa, ja Gastropub Kalevassa, Kievari Kahdet Kasvoissa sekä The Bull -burgerbaarissa. Ravintola Tampellassa Oktoberfest-tunnelmaan pääsee suomalaisiin oluihin ja makkaroihin erikoistuneen menun äärellä. Oktoberfest-tunnelmaan aidoimmillaan pääsee Panimoravintola Plevnassa, jossa isot kolpakot nousevat ilmaan Sam Viitaniemen loistavien oluiden velloessa. Lavalle nousee tuttuun tapaan Tallinn Brass -torvisoitinyhtye. Myös Plevnan sisarravintolassa Oluthuoneessa juhlitaan Oktoberfest-juhlia erityisohjelmineen. Oktoberfest-risteilykin järjestetään M/S Silver Sky:n hurmaavan miehistön vieraana. Risteilyllä on myös livemusiikkia ja paikallisen Nordic Breweryn oluet esittäytyvät pienimuotoisessa maistelussa. Viime aikoina loistokkaasti palkintoja hamuinneen Pyynikin Käsityöläispanimon Oktoberfest-oluisiin voi tutustua erityisesti Tillikassa, jossa niiden ympärille on koottu Oktoberfest-aiheiset teemaviikot.
Näin litran Oktoberfest-kolpakot kohosivat täydessä Gastropub Tuulensuussa 6.9.2013.
Gastropub Tuulensuun ravintoloitsija Sami Lappalaisen mukaan Oktoberfest-tynnyrit saapuvat ravintolaan isoissa erissä ja niitä kytketään yksitellen hanoihin. Saksalaisten Oktoberfest-oluluiden valikoima on Tuulensuussa tuttuun tapaan laaja. Oluita voi maistella pienistä tuopposista tai isoista litran tuopeista.
Oktoberfest Plevnassa on aidoimmillaan torvien pauhatessa! Silloin luvallista nauttia hyvästä seurasta, oluesta ja baijerilaisten keksimästä juhlamuodosta.
Plevnassa oktoberfest-juhlat on järjestetty jo yli 20 kertaa ja tiedossa on tuttuun tapaan pöydillä tanssimista ja iloista torvimusiikkia.
Pääosannäyttelijänä on luonnollisesti panimomestarin Sam Viitaniemen kehittelemä Oktoberfest-olut. Tämä, kuten kaikki Plevnan oluet valmistetaan saksalaisen puhtaussäädöksen mukaisesti ilman minkäänlaisia lisäaineita. Oktoberfest tarjoaa myös omanlaisensa herkut, joita Plevnassa tarjoillaan erilliseltä Oktoberfest-menulta.
Taas on aika kohottaa tuopit ja nauttia hilpeästä olutjuhlameiningistä! yli 30-vuotias Panimoravintola Plevna viettää Oktoberfest-juhlia tänä vuonna ajalla 19.9.-5.10.2025. Tunnelmaa nostattavat riehakas Tallin Brass...