KotiArkistoidutRavintola-alan Oscarit jaettu – C:n Heidi Mäkinen on PRO

Ravintola-alan Oscarit jaettu – C:n Heidi Mäkinen on PRO

heidi makinen kuohuviini kohokohdat
Ravintola-alan Oscar-palkinnoiksikin kutsutut PRO-patsaat jaettiin jälleen. Korkealle arvostetun tunnustuksen Hovimestari/Sommelier -sarjassa sai tällä kertaa tamperelainen kisavoitokas viiniguru ja maineikkaan ravintola C:n salitaituri Heidi Mäkinen.

heidi makinen kohokohdatKosolti kansainvälistäkin kisamenestystä niittänyt pistämättömän viinivainun saliammattilainen on tunnettu häkellyttävän huikean viiniosaamisensa lisäksi mainiosta asiakaspalvelutaidostaan ja viinitietojensa auliista ammentamisesta myös muiden kollegoiden hyödyksi. Mäkinen on työskennellyt vuosia tamperelaisessa ravintola C:ssä, mutta on nyt suuntaamassa odotetusti ulkomaille kohti uusia haasteita.

15. kertaa järjestettävässä PRO-gaalassa oli läsnä satoja alan ammattilaisia palkintojenjakoa seuraamassa. Tunnustuspalkintoja jaettiin 14 sarjassa. Voittajia valittaessa vaakakupissa painoi ammattitaidon lisäksi myös esikuvallisuus ja asenne. PRO-voittajat valitsi arvovaltainen tuomaristo, johon kuului tänä vuonna muun muassa Kotipizzan toimitusjohtaja Tommi Tervanen, Bocuse d’Or Team Finlandin Matti Jämsen, BW-Restaurantsin yrittäjä Matti Wikberg, opetusneuvos Marjaana Manninen ja Europarlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen.

Lue myös: C:n Heidi Mäkinen Suomen kisamenestyksekkäin sommelier – 8. paras maailmassa

C:n Heidi Mäkinen kolmanneksi sommelierien pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa

C:n Heidi Mäkinen on Suomen Paras Sommelier ja Trophee Parés Baltá -kisan voittajatar

KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...