Diablo

    Diablo keikat Tampereella

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      la 17.12.   20:00
      Yo-talo | Kauppakatu 10, Tampere, 33210 | iCal

    Yo-talolla lauantaina 17.12. esiintyvä Diablo on raskasta sointia, kunnianhimoisia sävellyksiä ja suomalaiskansallista mentaliteettia viljelevä metalliyhtye, joka on perustettu Kalajoella vuonna 1990.

    Yhtyeen ensimmäinen julkaisu Sakara Recordsille, Icaros (2008), on todettu Diablon vahvimmaksi niin kriitikoiden kuin yleisönkin mietteissä. Julkaisuviikollaan levy ponkaisi albumilistan sijalle kaksi ja pysytteli top3:ssa myös toisella viikolla. Albumi julkaistiin myös Keski-Euroopassa, ja bändi teki mittavan kiertueen Children of Bodomin ja Cannibal Corpsen kanssa.

    Icaroksen jälkeen vierähti seitsemän vuotta ennen kuin bändiltä kuultiin uutta musiikkia. Tieteismaailmasta innoistuksen saanut SILVER HORIZON julkaistiin syyskuussa 2015.

    Diablo julkaisi Grace Under Pressure -singlen kesällä 2019. Vuoden kuluttua tästä kuultiin jälleen uutta musiikkia The Extinctionist -singlen muodossa. Sinkut enteilevät albumia, joka julkaistaan vuoden 2022 aikana.

    Ovet klo 20:00


    Tapahtumat > Keikat


    Diablo
      la 17.12.
      20:00
      Hintaluokka: Ennakkoliput 25,00 €   Lippu.fi
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Yo-talo Yo-talo
     Kauppakatu 10
    Tampere
    33210

    Hotellit läheisyydessä

    Tampereen Yo-talo on opiskelijan asialla – keikoille opiskelija-alennuksin

    Yo-talon keikat syksyllä 2022

    Yo-talo KOHOKOHTIA

    pe 10.5.19:30 Tampere Ska Fever! Ska-musikin minifestivaaliYo-talo
    la 11.5.22:00 Diamonds - Spring Afrobeat Jam: Dj Kbest, Dj Goodblood ja Mc MegadonYo-talo
    pe 17.5.20:00 Block of FlatsYo-talo
    la 18.5.20:00 Disco45 – Entisten nuorten bileetYo-talo
    pe 24.5.19:00 Jamafest 2024: Koitos, Kihlat, Paha JamaYo-talo
    pe 31.5.19:00 Euge Valovirta & FriendsYo-talo