Hulppean kokoinen ravintola Periscopen kattoterassi palvelee ympäri vuoden. Jättimäisellä kesäkeitaalla on nautittavissa monipuolista terassitarjontaa täydentävät saunat jacuzzeineen. Ja tietenkin tarjolla on ruokaa, juomaa, ohjelmaa sekä maisemat yli kaupungin sekä stadionin.
Saunoja terassilla on kaksi ja poreammeita kolme. Näihin voi tehdä varauksia: TableOnline.fi
Komeiden näkymien ravintola Periscopea on rakennettu ja kasvatettu vuosien mittaan tilojen sekä toimintojen saralla mittasuhteisiin, joita tuskin ketkään muut kuin keittiömestari-ravintoloitsija Arto Rastas ja yrittäjä Katja Hottinger olisivat voineet ennakoida. Visio luoda Tampereelle kansainvälisen luokan kattoterassi on ollut vahva alusta asti.
– Totesin tuolloin, että tämä ravintolakokonaisuus ei ole valmis ennen kuin me olemme rakentaneet koko 1400-neliöisen katon yhtenäiseksi terassiksi. Sellaiseksi keitaaksi, jollaista ei ole missään muualla Suomessa ja koko maailmasta vaikea löytää, Arto Rastas valottaa.
Kesä kesältä uusia paloja Ratinan kattoa huomaansa haukatessaan Periscopen Bali-henkiselle terassille onkin ilmestynyt milloin varattavia aurinkopergoloita, verkkopetejä ja keinuja, milloin monipuoliset tapahtumat mahdollistava esiintymislava, lasiseinäinen lounge-tila, baari tai erilaisia seurusteluryhmiä. Saunat ja poreammeet täydensivät kokonaisuuden pari vuotta sitten.

Sauna-alueelle mahtuu kaikkiaan jopa 80 vierasta nauttimaan saunoista sekä poreista. Ja juomista, sillä paikalla palvelevat ja vieraiden viihtyvyydestä vastavat omat hostit. Baaritiskillä ei siis suinkaan tarvitse cocktaileja jonotella.
– Hostit palvelevat asiakkaita vierailun alusta loppuun asti ja huolehtivat, että asiakkailla on kaikki hyvin. Hosteilta voi tilata erilaisia juomia pöytiin tarjoiltuna. Toki baarista voi itsekin noutaa, mutta ajatuksena on, että me olemme palvelemassa asiakkaita, Katja Rastas summaa.
Myös ruokailu onnistuu ennakkotilauksesta saunavarauksen tekemisen yhteydessä. Mikäli ruokaa ei spa-alueelle tilaa, voi löylyttelyjen jälkeen siirtyä katetulle terassialueelle tai sisälle ravintolan puolelle syömään.
– Jotkut yritykset ovat jo varanneet koko spa-alueen käyttöönsä, jolloin vieraat voivat liikkua alueella vapaasti ja nauttia saunoista sekä poreista omaan tahtiin. Ruokailu järjestetään silloin kabinettitilassa. Toki sohvaryhmissäkin voi ruokailla rennosti ja vapaasti. Sieltä voi sitten jatkaa iltaa terassin ja ravintolan puolella, Katja Rastas vinkkaa.
Koko terassialuekin on varattavissa omaan käyttöön. Tarjouspyyntöjä tällaisista paketeista on jo tullut.
Myös ennakkovarauksettomia kaikille avoimia päiviä on jo vähän kaavailtu. Tuolloin saunaan ja poreisiin pääsisi samaan tyyliin kuin vaikka uimahalliin lipun ostamalla.
Ravintola Periscope, Vuolteenkatu 1
Teksti: Lifestyle Media Oy
Kuvat: Jonathan Melartin











