Oluttasting Pyynikin Brewhouse Tampere
Oluttasting Pyynikin Brewhouse Tampere. Kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Maineikkaisiin Pyynikin Käsityöläispanimon oluisiin pääsee pulahtamaan Pyynikin Brewhousessa niin lennosta napattavien omatoimitastingien kuin ohjattujen tasting-sessioidenkin muodossa. Kumpikin olutmaistelu on notkeasti yhdistettävissä myös ruokamaisteluun.

Juttu on tehty alkuperin vuonna 2019 ja siitä on poistettu joitakin mahdollisesti vanhentuneita tietoja.

Oluttasting Pyynikin Brewhouse Tampere
Oluttasting Pyynikin Brewhouse Tampere

Aivan Tampereen ydinkeskustassa kuohuu kuuluisan kosken ohella myös kuuluisa olut. Lukuisat Pyynikin oluet ovat nimittäin niittäneet mitalimenestystä niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin kisakentillä, ja niitä makuja pääsee maistelemaan valtaisalla skaalalla panimoravintolan huomassa. Ja ohjatussa tastingissa myös panimon omien olutasiantuntijoiden.

– Maistelu etenee kuin ravintolaillallinen annos annokselta kohti kohokohtaa. Joskus se on tumma ja tuima Black IPA, joskus tynnyrikypsytetty Imperial Stout, joskus makea Papan Vanilla Stout. Pienin annoksin kohti taivasta, Pyynikin Brewhousesta kerrotaan.

Ohjattu oluttasting antaa etenkin olutharrastuksen alkutaipaleella oleville evästä ja avarrusta oluen ja sen maistelun monipuoliseen maailmaan.

– Yleensä kuljetaan miedoista, vaaleista, vähemmän happamista ja vähemmän makeista kohti vahvempia makuja ja prosentteja. Settiin voi tietenkin osua myös vaalea vahva olut tai tumma mieto olut, joten näiden suhteen täytyy tehdä päätöksiä, että mitä linjaa kuljetaan.

Ohjattuja tastingeja varataan paljon niin vieraitaan viihdyttävien yritysten kuin esimerkiksi synttäri- tai polttariseurueidenkin toimesta. Paikallista olutosaamista on helppoa esitellä kansainvälisillekin vieraille, sillä panimolta löytyy myös englantia äidinkielenään puhuva olutasiantuntija.

Oluttasting Pyynikin Brewhouse Tampere
Oluttasting Pyynikin Brewhouse Tampere

Maistelemaan voi pyrähtää ominkin päin lennosta olutinnon yllättäessä. Tiskiltä saa Beer Flight -olutlautoja eli äkkilähtöjä olutlennolle. Laudalle mahtuu neljä oluttuopposta sisältämiensä juomien nimet kyljissään. Myös henkilökunnan maisteluvinkit kannattaa napata samaan kyytiin.

– Näitähän voi maistella joko neljä tai vaikka kahdeksankin. Olutmäärän voi valita itse, mutta suosittelen 1-2 desilitraa per olut. Jotkut oluet ovat hyvinkin vahvoja.

Tastingiin voi yhdistää sulavasti myös ruokailun joko siemailun lomassa kevyesti napostellen tai esimerkiksi olutmaistelun jälkeen maistelumenuillastaen. Kumpainenkin valmiiksi mietitty ruokaisa vaihtoehto on suunniteltu sointumaan oluiden makuihin. Toki tilata voi listaltakin.

– Paras aika ohjatulle tastingille on ihan alkuillasta, kun ravintolassa on vielä rauhallista. Sen jälkeen voi sitten uppoutua täysillä seurusteluun ja ruokailuun.

Ohjattu tasting kestää oluiden määrästä riippuen 1,5-2 tuntia. Maistelun ohessa käydään läpi historiaa oluenvalmistuksesta ja kuullaan tarinaa Pyynikin Käsityöläispanimosta.

Brewhousen tiloihin mahtuu mainiosti jopa 25-henkinen tastingseurue.

Pyynikin Brewhouse, Verkatehtaankatu 2

Tekstiä päivitetty 21.8.2024: Toni Honko, Alkuperäinen teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Pyynikin Brewhouse

MAINOS