los pollos leskinen paasikoski kohokohdat
Toni Leskinen ja ravintolan avauksessa mukana oleva Jani Paasikoski asian äärellä.

Koskikeskuksen alikulkutunnelissa tirisee ja pyörii jo mehevä pollo poikineen, sillä Toni Leskisen ja Aku Haljoen espanjalaistyylinen Los Pollos -kanaravintola on avattu. Viimeistään nyt on kaikille selvää, että rennosti napsuteltava kana on muutakin kuin siipiä.

Los Pollosin kana maustetaan perinteiseen espanjalaiseen tapaan tuikkaamalla sitruunalohkoja, valkosipulia sekä tuoreita yrttejä siivekkään sisuksiin. Lisäksi grillautuvaa kanaa valellaan välillä itse alusta asti keitellyllä liemellä, jonka sekaan tirahtelee kypsymisproseduurin aikana myös kanojen omaa rasvaa sekä pullosta lorauteltavaa valkoviiniä.

los pollos kana annos 2 kohokohdatKananpojat saapuvat ravintolaan Naapurin Maalaiskanalta, jonka lähitiloilla siivekkäät kasvavat väljemmissä laumoissa ja pidempään. Eettisemmällä kasvatuksella ja ruokinnalla taataan lihan laatu ja valmistustekniikalla oikea kypsyys.

– Meillä kaikki on ihan tuoretta. Valmistusprosessi on aika vaativa, mutta lopputulos on ehdottomasti sen arvoinen. Näin kanasta tulee niin paljon parempaa! Leskinen toteaa.

los pollos viini kana kohokohdat

los pollos 2 kohokohdat

10 euron lounas koostuu 1/4 kanasta ja vaihtuvista lisukkeista. Mikäli kanaa tahtoo tuhdimmin, sitä voi ostaa annokseensa toki lisää. Myös take away -puoleen näppärine ja ekologisine pakkauksineen on panostettu. Esimerkiksi bocadilloa eli espanjalaista täytettyä patonkia voi syödä siististi suoraan pahvipakkauksesta vaikka kävellessä.

los pollos churro sokeri kohokohdatRuokalistalla taas on kananpoikaa monessa muodossa erilaisine lisukkeineen, mutta myös kasvissyöjille löytyy haukattavaa. Erilaiset täytetyt Royal Bakeryn leipomat leivät ovat näyttävästi valikoimassa. Myös ehtoja kanakroketteja taituroidaan. Jälkihyvääkin tarjolla on, sillä churroilla saadaan suut makeaksi. Churrot ovat munkkitangon tyylisiä kuohkeita leivonnaisia.

– Espanjassa churrot ovat aamupalojen aatelia. Niitä nautitaan aamupalaksi sulan suklaan kanssa. Täällä ne sopivat vaikka jälkiruoaksi.

Churroja voi tulla nappaamaan myös mukaan vaikkapa päiväkahvin kaveriksi, sillä niillekin on oma näppärä rasiansa.
los pollos churrot kohokohdat
Ravintolan avaamisvalmisteluissa ja tovin avaamishetken jälkimainingeissakin vaikuttaa jo vuosia Espanjassa asunut ja Michelin-ravintoloissa keitellyt keittiömestari Jani Paasikoski. Kokit tapasivat ja ystävystyivät aikanaan Espanjassa ruoan merkeissä. Kun Paasikoski kuuli, että Leskinen halusi avata espanjalaistyylisen kanaravintolan, hän kertoi heti haluavansa tulla mukaan avaukseen.

– Aivan mahtavaa, että minulla on tällainen espanjalaisen ruoan superammattilainen täällä mukana. Barcelonassahan on näitä paikkoja vaikka kuinka paljon, itsekin Espanjan keittiöissä vuosia työskennellyt Leskinen kertoo tyytyväisenä.

Espanjalaisittain valmistettu kana on todella mehevää ja silti rapsakkanahkaista. Kuivan kanan kirous ei näin huolella valmistettua tipusta vaivaa. Eipä ihme, että kotikonnuillaan kana on erittäin suosittua katuruokaa.

– Barcelonassa kanapaikkojen edessä on jo kahdentoista aikaan aina jonoa. Sunnuntaiaamuisin perheet hakevat perinteisesti kanaa mukaansa, jolloin suosituimpien paikkojen jono voi olla kymmeniä metrejä, Paasikoski valottaa.
los pollos tarjoilija kohokohdat
Ravintolan sijainti herätti Leskisen kokkikollegoissa aikanaan hämmästystä, mutta liikeidean, tuotteen ja tilojen paljastuttua kaikki ihmetyksen äänet ovat häipyneet. Ja jo ennen avaamista ravintolaan tehtiinkin varauksia yksityistilaisuuksien viettopaikaksi nimenomaan ravintolaväen taholta.

Leskinen tuumaa, että vaikka kaikki onkin mietitty etukäteen vimpan päälle niin pitkälle kuin mahdollista, muovautuu ravintola ruokineen vielä alkumatkan varrella. Ja asiakkaat tekevät ravintolan.

Ripeästi tarjolle tulevaa ruokaa niin paikan päällä purtavaksi kuin mukaan napattavaksi tarjoava Los Pollos sijaitsee Koskikeskuksen alikulkutunnelissa. Pääovista sisään, liukuportaat alas ja vasemmalle – ja siellä siivekkäät tirisevät!

Avoinna: lounas ma-pe klo 11-15, ma-la klo 11-20

KOTISIVUT

Lue myös: Uutuusravintola Los Pollos grillaa kananpoikaa espanjalaisittain

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

los pollos 1 kohokohdat

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pizzaravintola Tampere - Puisto

Näissä ravintoloissa Tampereella ruoka valmistuu avotulella tai grillaten

Grillaamisen ja avotulella ruoan valmistamisen sesonki on etenkin kesällä, mutta raaka-aineet ovat aina tulilla näissä Tampereen huippuravintoloissa.

LOS POLLOS BAR & GRILL RAVINTOLA DABBAL RAVINTOLA SAIVO BODEGA SALUD RAVINTELI HUBER RAVINTOLA PUISTO KAJO RAVINTELLI BERTHA
Sunnuntailounas Los Pollos -ravintolassa Tampereella

Uusi Los Pollos Grill & Bar on illallisravintola ja baari – Välimeren makuja laseissa...

Los Pollos Grill & Barin ravintoloitsijavoimakaksikko päräytti Välimeren maut ja letkeän lomatunnelman Kyttälään. Toni Leskinen ja Jenni Kilponen tekivät sellaisen ravintolan, jossa itsekin mielellään...
Uusi Los Pollos on avattu

Uusi Los Pollos Grill & Bar -ravintola avasi – puuhiiliuunin hiillos hehkuu jo

Espanjalaisvaikutteisena kanaravintolana tunnetuksi tullut Los Pollos muutti uusiin tiloihin osoitteeseen Aleksanterinkatu 20. Perjantaina 12.5. avautuneeseen värikylläiseen ravintolaan on valmistunut myös baari.   Avajaisviikonloppuna tarjolla oli ensin...