KotiArkistoidutC:n kasvatti Master of Wine Heidi Mäkinen on Sommelierien uusi puheenjohtaja

C:n kasvatti Master of Wine Heidi Mäkinen on Sommelierien uusi puheenjohtaja

Maailmanmaineikas viiniosaaja ja Master of Wine Heidi Mäkinen on valittu Suomen Sommelierit ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Mäkinen seuraa tehtävässä kuusi vuotta yhdistystä luotsannutta Samuil Angelovia, joka jatkaa yhdistyksen hallituksessa myös tulevana kautena.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, mitä olemme saavuttaneet kuuden viime vuoden aikana. Suomi on noussut sommelier-maailman ytimeen vaikuttamaan alan globaaliin kehitykseen, ja olemme nyt sommelier-osaamisen kärjessä, toteaa Angelov.

32-vuotias Mäkinen on Suomen neljäs ja samalla nuorin Master of Wine. Mäkinen sijoittui vuonna 2016 kahdeksanneksi sommelierien MM-kisoissa, ja on hyvin arvostettu ja kysytty luennoitsija sekä tuomari ympäri maailmaa järjestettävissä viinikilpailuissa.

Mäkinen on hankkinut kannuksensa mm. Tampereella sijaitsevassa ravintola C:ssä sekä Lontoon viinimekassa 67 Pall Mallissa. Tällä hetkellä Mäkinen työskentelee viinimaahantuoja Viinitien palveluksessa.

-Olen sekä suomalaisen että lontoolaisen sommelier-maailman kasvatti ja saanut paljon tukea muilta ammattilaisilta opintojeni ja urani aikana. Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtajana toivon pystyväni tarjoamaan omaa tukeani muille ammattilaisille ja alalle pyrkiville, sekä jatkamaan Samuilin aloittamaa työtä kehittämällä suomalaista viiniosaamista entistä paremmaksi, toteaa yhdistyksen uusi puheenjohtaja Heidi Mäkinen, MW.

-Heidillä on vahva käsitys ja osaaminen sommelierin työstä, ja olen varma, että yhdistys jatkaa entistäkin vahvemmin nuorten tulevaisuudenlupausten kouluttamista ja valmentamista. Nyt meillä on oma tila sekä motivoituneita ihmisiä viemään alaa eteenpäin, kiteyttää Angelov.

Suomen Sommelierit ry:n tavoite on kehittää ja ylläpitää sommelierien taitoja ja tietoja sekä nostaa esiin viinitarjoiluun liittyvää osaamista Suomessa kohti kansainvälisesti kilpailukykyistä tasoa. Yhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kaikki ravintola- ja viinialan ammattilaiset. Tukijäseniksi yhdistys toivottaa tervetulleiksi alkoholi- ja ravintola-alan yrityksiä sekä niissä toimivia henkilöitä, kuten myös viiniharrastajia.

Suomen Sommelierit ry

Kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

C:n Heidi Mäkinen Suomen kisamenestyksekkäin sommelier – 8. paras maailmassa

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kauppahallin Juustosoppi sai uudet yrittäjät – juustoa, viiniä ja olutta osaavissa käsissä

Tampereen kauppahallin Juustosoppi sai uudet mutta tutut yrittäjät, jotka...

Panimoravintola Plevna uudistui ja toi kausimenut valikoimaan

Raaka-ainesesongit ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät Panimoravintola Plevnassa entistä vahvemmin...

Pepperit uudistuvat vauhdilla – kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pirkanmaalaiset Pepper-ravintolat käyvät läpi uudistusta, jossa keittiön linja bistroutuu,...

Purebite Lounge – uusi juhlatila Tammelan Purebitessa

Tammelan ravintolatarjonta sai kiinnostavan lisän juhlijoille, kun yksityistilaisuuksiin sopiva...