KotiArkistoidutC:n gastronomiset intohimot roihuavat Rautatienkadulla

C:n gastronomiset intohimot roihuavat Rautatienkadulla

[
Aladobia siivikkalaisesta sonnista ja ankansydämistä.

C on jo käsite. Se on mielenkiintoisille viineille ja puhtaista raaka-aineista huolella valmistetulle ruoalle omistautunut pikkuravintola, joka on mm. valittu Vuoden Ravintolaksi ja sijoittunut hienosti useilla eri listoilla jo vuosien ajan. Ravintoloitsijakaksikko Christina Suominen ja Ilkka Isotalo ei kuitenkaan tee työtään tittelien vuoksi, vaan kokonaisvaltaisesta intohimosta ja rakkaudesta ruokaan sekä viiniin.

Tämä artikkeli on arkistoitu. Ravintola on lopettanut toimintansa.

Kun Christina ja Ilkka avasivat ravintolansa viisi vuotta sitten, oli tähtäimessä tehdä hyvää ruokaa, joka käy sointuvaa vuoropuhelua persoonallisten viinien kanssa. Näin on edelleenkin, mutta tähtäin on kokemuksen, eettisten ajatusten ja hyvän palautteen myötä yhä vain kirkastunut.

– Itse tehty. Käsin tehty. Hyvistä raaka-aineista. Ne ovat olleet alusta asti meidän lähtökohtiamme. Myöhemmin ajatus on tarkentunut lähiruokaan, luomuun ja pientuottajiin. Niistä olemme pitäneet tiukasti kiinni, Christina kuvailee.

Ruoka

C:ssä kunnioitetaan raaka-ainetta ja sen tuottajaa. Lisäksi lähi- ja etenkin pientuottajien antimia suositaan. Raaka-aineen arvostus huokuu myös Ilkan suunnittelemista annoksista: ruoassa maistuvat raaka-aineiden omat maut selkeinä ja puhtaina.

– Luomun ja biodynaamisen käyttö alkoi meillä tavallaan sattumalta. Laskusuhdanteen aikana pientuottajat pystyivät antamaan meille pidemmän maksuajan. Ja kun Ilkalla on pieniä lapsia, hän alkoi ajatella haluavansa omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että lapset saavat tulevaisuudessakin puhdasta ruokaa. Siitä alkoi luomu- ja biodynaamisten raaka-aineiden käyttäminen, Christina valottaa.

Ilkka on paitsi eettisesti ruokaa ajatteleva ja lahjakas myös kokeilunhaluinen kokki, joka ei ole urautunut ajatuksineen ruoasta. Mies tuntuu näkevän ruoan tavallista laajempana spektrinä, raja-aidattomana leikkikenttänä.

– Jatkuva kokeileminen, onnistumisen ilo, positiivinen palaute. Ne inspiroivat. Se tunne, kun pystyy luomaan jotain aivan uutta tai varioimaan toisten tekemiä juttuja. Jos Espanjassa tehdään joku annos jättikatkaravusta, niin voisinko minä tehdä sen vaikka kuhasta?

Viini

– Viini on minulle enemmän kuin työ. Se on harrastus ja elämäntapa. Siihen nivoutuu kaikki. Ihan niin kuin ruoka on Ilkan elämä ja hän miettii koko ajan raaka-aineita, eri esillepanotapoja jne. Samoin minä ajattelen viinien kannalta, Christina summaa.

Jotain Christinan ammattitaidosta kielii sekin, että yksi maailman johtavista viinikirjailijoista ja -kriitikoista, Andre Domine, oli sanonut C.ssä aterioituaan, ettei ole koskaan kohdannut niin innovatiivista yhdistämistä.

Vaikka viini on niin Christinan kuin koko C:nkin juttu, on ravintolassa myös laadukkaita, käsin tehtyjä alkoholittomiakin juomia. C:ssä on tehty alusta asti omia mehuja, jotka ovat makuineen ja tuoksuineen elämys. Osuvasti ruokien kumppaneiksi valikoituina ne ovat mielenkiintoinen vaihtoehto viinien tilalle vaikka koko pitkän illallisen ajaksi.

Taika

C täytti hiljattain jo 5 vuotta. Se, että Christina ja Ilkka ovat kumpikin ennakkoluulottomia ja alastaan kipinää iskeviä ammattilaisia, on varmasti suuri syy C:n menestykseen sitkeän työn ohella. Pelottomuus astua ulos omalta mukavuusalueelta antaa oppimisprosessille mahdollisuuden ja taialle tilaisuuden tapahtua. Ja C:ssä taika tapahtuu keittiössä, asiakkaitten lautasilla sekä laseissa jokaisena aukiolopäivänä.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY


Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kauppahallin Juustosoppi sai uudet yrittäjät – juustoa, viiniä ja olutta osaavissa käsissä

Tampereen kauppahallin Juustosoppi sai uudet mutta tutut yrittäjät, jotka...

Panimoravintola Plevna uudistui ja toi kausimenut valikoimaan

Raaka-ainesesongit ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät Panimoravintola Plevnassa entistä vahvemmin...

Pepperit uudistuvat vauhdilla – kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pirkanmaalaiset Pepper-ravintolat käyvät läpi uudistusta, jossa keittiön linja bistroutuu,...

Purebite Lounge – uusi juhlatila Tammelan Purebitessa

Tammelan ravintolatarjonta sai kiinnostavan lisän juhlijoille, kun yksityistilaisuuksiin sopiva...