Koti TEEMANA Lähiruokaa

TEEMANA: Lähiruokaa

Kokkikoulut ovat mainio keino nostattaa työtiimien yhteishenkeä tai palkita asiakkaita. Käyttävätpä jotkut niitä jopa rekrytoinnin rentoina apuvälineinäkin. Mylläreiden kokkikoulussa...
Keittiömestari Terhi Mäkisen vetämä Myllärien keittiötiimi on suunnitellut yhdessä uuden keväisen listan, jolla komeilee mm. muhkea hirviburger, savuporocarpaccio ja savoijinkaalikääryleet vuohenjuusto-pinaattitäytteellä. Jälkihyvinä hurmaavat suklaa sekä sitruuna.
Solo Sokos Hotel Tammerin joulupöytä virittää hyvän ruuan ystävät jälleen joulun tunnelmaan. Joulupöydän antimista voi nauttia joko lounaalla tai illallisella.
Mylläreissä vietetään parhaillaan riistaviikkoja. Tarjolla on metsäisiä makuja villisiasta hirveen, hirvestä poroon ja sorsasta jänikseen. Annokset vaihtelevat vähän sen mukaan, millaisia eriä mielenkiintoisia raaka-aineita ravintolaan löytyykään.
Solo Sokos Hotel Tammerin brunssilla lauantaina 29. ja sunnuntaina 30.11. on laadukkaan ruoan lisäksi tarjolla myös ensiluokkaista muotia.
Solo Sokos Hotel Tammerin uudistunut brunssi palasi tauolta sunnuntaina 9.3.2014. Keväällä 2013 ensimmäisen kerran katettu Tammerin brunssi on ollut kaupunkilaisten suuressa suosiossa alusta saakka.
Myllärien keittiötiimi on suunnitellut yhdessä uuden listan, jolla komeilee mm. suomalainen antipastolautanen, paahdettu sorsa ja vuohenjuustoinen punajuuririsotto. Jälkihyvissä hurmaavat suklaa sekä raikkaat marjat.
Mylläreiden listalla on mehevä ja lämmittävä possuannos, jossa haudutetut porsaanposket ovat saaneet kaverikseen selleri-omenapyreetä.
Ravintola Näsinneulassa tarjoillaan 1.10.-30.11. välisenä aikana tarjolla "Syksyn herkkuja" -viiniteemamenu sekä mielenkiintoisia Uuden-Seelannin viinejä kahdelta nimekkäältä tuottajalta: Craggy Range:ltä ja Seifried:iltä.
Elisa Närhi, 26, ravintola Näsinneulan pääsommelier on aiemmin valittu Suomen parhaaksi nuoreksi sommelieriksi. Nyt hän edusti Suomea Washingtonissa Yhdysvalloissa kilpailussa parhaan kansainvälisen nuoren sommelierin palkinnosta yhdentoista muun kilpailijan kanssa.
Huippukokki Arto Rastas avaa uuden, rennon maalaisranskalaisen ravintolan Tampereelle. Tullikamarin naapuriin marraskuun alussa 2.11 avattava Bistro LePot tulee olemaan auki sekä lounasaikaan että illalla.
Pirkanmaalaisten keittiömestarien käsityönä loihtima juhlaillallinen on ainutlaatuinen mahdollisuus nauttia kiireettömästi ammattilaisten valmistamia harvinaisempiakin herkkuja ja erikoisuuksia, joita ei ravintolassakaan...

MAINOKSET



Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar



Ravintola kassajärjestelmä