Sunnuntaibrunssi katetaan Tammerin ihastuttavaan juhlasaliin.
Sunnuntaibrunssi katetaan Tammerin ihastuttavaan juhlasaliin.

Solo Sokos Hotel Tammerin legendaarinen vappulounas on yksi Tampereen suosituimmista vappupäivän tapahtumista. Tammerin jo monia vuosia kestänyt perinne jatkuu myös tänä vuonna, kun hotellissa herkutellaan laadukkaalla vappuruoalla.

Tammerin vappulounaalla on tarjolla runsas buffet, josta järjestetään kaksi kattausta klo 12 ja klo 15.

Buffetin perinteisiä ruokalajeja edustavat muun muassa parmankinkku ja meloni, Waldorfin salaatti, sillikaviaari, siika ja hummerikastike sekä varhaisperunat. Uutuutena tänä vuonna tarjoillaan esimerkiksi akvaviittilohta ja osterivaahtoa, sitruuna- ja rosmariinisilliä, hevospastramia sekä savustettuja, tuoreita katkarapuja.

-Buffet’mme on vakiinnuttanut paikkansa Tampereen perinteisimpänä vappulounaana, jossa on myös lupa laulaa hyvän ruuan äärellä. Paikkoja varataan ennakkoon jopa vuotta aiemmin, kertoo keittiöpäällikkö Petri Kerkkänen.

Tammerin vappulounas 52,00 € / hlö.
4–12-vuotiaille lapsille oma vappubuffet
 12,00 € / hlö.

Lue myös Tammarin uudistuneesta brunssista: Tammerin brunssi palasi uudistuneena

Tammerin brunssia tarjoillaan joka sunnuntai klo 12-14 koko kevään ajan pois lukien pääsiäinen 20.4. ja äitienpäivä 11.5.

 

Ravintolan kotisivut:

http://www.ravintolatammer.com