Uppomunalla, hollandaisella ja valitulla täytteellä aateloidun briossin lisäksi kuvan aamiaisessa croissant hillolla, vastapuristettua appelsiinimehua ja omavalintaista kahvia tai teetä. Kombonsa voi halutessaan tuunata maksullisilla lisäelementeillä. Kuplivan tilaaminen tekee aamiaisesta juhlan!

Aamiainen heräilevässä Kauppahallissa on lempeä tapa aloittaa päivä. 4 Vuodenaikaa ympäröivine puoteineen on aivan oma maailmansa, jossa kiireen ja hektisen suorittamisen voi sulkea toviksi ulkopuolelle. Ja muhkean ranskalaisen aamiaisen tyytyväistyvän vatsansa sisäpuolelle.

TOIMITUKSEN VINKKI! 4 Vuodenajan lauantain aamiainen on loistava, hieman aikaisempi vaihtoehto brunssille.

 

Monipuolisen, alusta asti itse valmistetun aamiaisen pääroolissa poseeraa muna. Ja siitä on moneksi.

– Ranskassa kananmuna on todella tärkeä raaka-aine. Esimerkiksi aamiaisessamme sitä on briossissa, uppomunana ja kastikkeessa, ravintoloitsija Yoni Ichtertz luettelee.

Ichtertz kertoo, että eri tuottajien munissa on suuriakin eroja. 4 Vuodenaikaan kananmunat saapuvat Kyheröisen kanatilalta*, Marttilasta.

– Heidän muniensa keltuainen on hyvin pullea, eikä valkuainen leviä etikkaveteen rikottaessa, vaan pysyy kauniisti keltuaisen ympärillä. Näin uppomuna on myös kaunis tarjota. Ja maku on tietenkin todella hyvä.

Aamiaisbriossissa on aina uppomuna hollandaisekastikkeella, mutta sen lisäksi täytteeksi voi vielä valita viereisen Nygrenin kylmäsavulohta tai päivän kasvisvaihtoehdon.

– Lisäksi mukaan kuuluu croissant hillolla, meillä itse puristettua appelsiinimehua ja itselle mieluista kahvia, teetä tai kaakaota. Mukaan voi halutessaan pienestä lisämaksusta lisätä vielä päivän juustoa vaihtuvalla lisukkeella, ravintolasta kerrotaan.

Aamiaiskokonaisuus kaikkine emmeineen onkin sen verran runsas ja nälkää karkottava, että sen nautittuaan voi lounastustakin siirtää loitommaksi. Vaikka aamiaisesta ei epämiellyttävän täysinäinen olo tulekaan, ei syömään tosiaankaan tarvitse kirmata heti yhdeltätoista.

– Aamiaisestaan voi aina tehdä myös juhlavamman version, sillä kello yhdeksästä alkaen juomaksi voi ostaa lasillisen kuohuviiniä, samppanjaa tai vaikka klassisen raikasta kuohuviinidrinkki Mimosaa, Ichtertz vinkkaa.

Arkeakin kannattaa silloin tällöin säkenöittää kuplin, mutta ihan viimeistään lauantaina onkin kupliva taatusti paikallaan.

Aamiainen ma-pe klo 09-11 ja la klo 9-12 sisältäen briossin uppomunalla ja täytteellä (kala, liha tai kasvis), croissantin hillolla, tuorepuristettua appelsiinimehua, kahvin tai teen. Annoksen voi halutessaan tuunata lisähintaan. Kuohuviiniä voi ostaa klo 9 alkaen. Muutokset mahdollisia.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Alkuperäinen juttu 24.11.2017, Tekstiä päivitetty viimeksi 5.10.2024 Toni Honko. Jutun tiedot voivat muuttua. Siksi sitä päivitetään toistuvasti. *Raaka-aineiden osalta tiedot perustuvat alkuperäiseen juttuun ja haastattelun ajankohtaan

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

4 Vuodenaikaa sai uuden kabinettitilan – Varaa oma Chef’s Table tai vaikka aamiaispalaveri

4 Vuodenajan lihatiskissä dry age -kaapin antimia ja maailmanluokan lihoja edulliseen hintaan

LUE MYÖS

4 Catering -pitopalvelu Tampereella

4Catering-pitopalvelu nostaa juhlat toiselle tasolle

4Catering laatii juhlaherkut aamiaispöydästä illalliseen, pienistä tunnelmoinneista suuriin kalenoihin. Nimikin sen vähän paljastaa, että nämä kaverit loihtivat vuodenaikoja ja sesonkeja myötäileviä herkkuja.
4 Vuodenaikaa on Tampereen tunnetuimpia lounasravintoloita kaupungin keskustassa Tampereen kauppahallissa.

4 Vuodenaikaa täytti 20 vuotta – hämmennystä herättäneestä tulokkaasta maineikkaaksi menestyjäksi

Tampereen Kauppahallin klassikkoravintola 4 Vuodenaikaa sai 13. tammikuuta 2025 matkamittariinsa komean 20 vuoden lukeman. Ranskalaisen ruokakulttuurin lähettiläs on kehittänyt vuosien kuluessa monipuolisia kulinaarinautintoja niin...

4 Vuodenaikaa kehitti à la carte -menun – ruokailla voi kuuteen saakka

Kauppahallin 4 Vuodenaikaa -ravintola venytti aukioloaikaansa iltakuuteen ja laati illansuuhun oman menun. Keittiömestari Elias Paukkusen johtama kehittämishaluinen keittiö kokkaa aamiaisesta lounaaseen ja myöhäisen iltapäivän...
MAINOS