heidi makinen kuohuviini kohokohdat
Upeaa kansainvälistäkin kisamenestystä niittänyt Ravintola C:n Heidi Mäkinen on vahvasti mukana Suomen Sommelierit ry:n toiminnassa.

Suomen Sommelierit ry järjestää jo toistamiseen viinialan ammattilaisille suunnatun Wine Symposiumin Tampereella. Tapahtuma järjestetään Tampereen Suomalaisella Klubilla syyskuun 4. ja 5. päivä. Symposiumin teemana on tänä vuonna sommelierin työ, ja tapahtumaan saapuu kaksi kansainvälisesti erittäin arvostettua sommelieria jakamaan näkemyksiään sommelierin ammatista.

Toinen pääpuhujista on kanadalainen Véronique Rivest, joka vuonna 2013 Japanissa pidetyissä sommelierien MM-kisoissa sijoittui toiselle sijalle, paremmin kuin kukaan nainen toistaiseksi. Rivest pyörittää Gatineaussa, Montréalin lähellä omistamaansa viinibaaria Soif, tekee Kanadan radiolle viiniohjelmaa sekä kirjoittaa viiniaiheista kolumnia Le Presse -lehteen. Toinen pääpuhujista on ruotsalainen Sören Polonius, joka työskentelee pääsommelierina tukholmalaisessa Esperantossa, joka valittiin vuoden 2016 White Guidessa Ruotsin Vuoden Ravintolaksi. Polonius myös kouluttaa sommeliereja Restaurangakademienissa, ja on valmentanut muun muassa tuoretta sommelierien maailmanmestaria Arvid Rosengrenia. Lisäksi Symposiumissa ääneen pääsee tamperelainen Christina Suominen, joka on tehnyt pitkän uran sekä Helsingissä että Tampereella ja on Suomen ensimmäisiä naissommeliereja. Suominen toimii ravintoloitsijana ja sommelierina Ravintola C:ssä sekä Armas Cateringissa ja sen useissa toimipisteissä.

Wine Symposiumin ohjelma koostuu erilaisista luennoista, joiden teemoja ovat mm. sommelierin työ ennen, nyt ja tulevaisuudessa, ruoan ja viinin yhdistäminen, kouluttautuminen sekä viinin maistaminen. Suomen Sommelierit ry pyrkii järjestämällään tapahtumalla verkostoimaan paitsi eri puolella Suomea työskenteleviä sommeliereja myös muita pohjoismaalaisia sommeliereja.

Tapahtuma on avoin kaikille viinialan ammattilaisille, mutta se on suunnattu erityisesti sommeliereille ja muille ravintoloissa työskenteleville. Kaikki Symposiumin ohjelma on englanninkielistä.

Liput 55e (+3,50e toimitusmaksu) Tiketin kautta. Lippu oikeuttaa osallistumiseen tapahtumaan molempina päivinä ja toimii myös pääsylippuna sunnuntain omakustanteiseen afterpartyyn Gastropub Tuulensuussa. Lippuja on rajallinen määrä.

Su klo 9.30-17
Ma klo 9.30-17

Suomen Sommelierit ry

Kuva: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Bistro C avautui – ravintolan tarina jatkuu uusissa käsissä

Maineikkaan ja monia palkintoja voittaneen ravintola C:n tarina jatkuu ravintoloitsija Sari Sorrin ja yhtiökumppani Mia Välimäen huomassa. Kesästä 2022 asti jatkuneet neuvottelut saatiin päätökseen...

Ravintola C muuntautuu viinibaariksi uutenavuotena – viinibaari avoinna 30.-31.12.

Ravintola C pitää ovensa avoinna vielä uutenavuotena viinibaarina palvellen. Alkavaa vuotta 2023 on mahdollista juhlistaa laseittain tarjottavien viinien lisäksi myös niille sopivin syötävin. Uutta vuotta voisi...

50 Parasta Ravintolaa -äänestystulokset julki – Tampereelta mukana 3 ravintolaa

Viisi Tähteä -media on päräyttänyt jälleen ilmoille listan Suomen ravintolaparhaimmistosta. Odotetulle 50:n parhaan listalle ylsi tänäkin vuonna Tampereelta 3 ravintolaa: ravintola C 21., Kajo...