Löydät jutun uudesta Plate-ravintolasta tästä:

Plate avautui uudistuneena – keittiömestarilla kosolti kokemusta maailman keittiöistä

Platen keittiötiimi on mittava: Heikki Hekkanen (vas.), Jaakko Nurmi, Markus Rosenberg, keittiömestari Mikko Humppi, Tero Härkönen ja Christian Krün. Kuvasta puuttuu vielä mitä mainioin kokki Anni Myllymäki ja vuoromestari Elias Heinonen.
HUOM! Ravintola Plate uudelleenavattiin keväällä 2023. Seuraamme tiiviisti uudistuvan ravintolan uutisia. Tästä alaspäin teksti ja kuvat kertovat Platen ensimmäisestä versiosta, jonka konsepti on sittemmin kokonaan uudistunut.

Plate ei ole komponenttikikkailuja tai erikseen tilattavia lisukkeita. Ruoka on rehtiä ja selkeästi lautaselle pleitattua. Siitä kielii ravintolan nimikin. Keittiömestari Mikko Humpin luoma lista on monipuolisesti makurikas ja maltillisesti hinnoiteltu.

Ravintoloitsijaveljekset Jussi ja Antti Airila avasivat Platen Hämeenkadun varteen suuri-ikkunaiselle paraatipaikalle. Raikkaasti sisustettu toisen kerroksen ravintolatila saa pöydilleen Humpin tiimin visioimia annoksia.

Plate on luotu helposti nautittavaksi monessakin mielessä. Tarkoituksena on, että ravintolassa ruokailusta ei tarvitse tehdä vain juhlahetkien harvinaista herkkua, vaan käsityönä valmistetusta ruoasta on mahdollista käydä nauttimassa useamminkin pankkitilin parkumatta.

– On ollut hienoa päästä työskentelemään Jussin ja Antin kanssa ja toteuttamaan omia, asiakaslähtöisiä visioita, jotka he ovat hyväksyneet. Minulla on myös ollut aikaa koota tänne hyvä keittiötiimi, jossa jokaisella on omat vahvuutensa. Nautin yhdessä tekemisestä paljon, Humppi kertoo tyytyväisenä.

Tiimiin onkin saatu esimerkiksi todellinen kylmän keittiön velho Markus Rosenberg, joka on toiminut aikaisemmin monissa Tampereen maineikkaissa ravintoloissa, kuten mm. Hellassa & Huonessa keittiömestarina.

Esimerkiksi alkuruoaksi tai lasillisen kaveriksi sopiva annoksellinen graavattua ja hiillostettua lohenseläkettä, mummonkurkkuja ja tillimajoneesia 9,30€.

Platen annokset on lokeroitu listalle näppärästi pääraaka-aineen mukaan: kasvis, kala, linnut, nauta… Kuten hinnostakin voi päätellä, ovat edullisimmat annokset alkupalakokoisia naposteltavia ja loput pääruoka-annoksiksi tai ihan pelkältäänkin tilattavaksi ajateltuja.

– Esimerkiksi pasta vongole on sellainen annos, jonka itse tilaisin päivällä lounasajan ulkopuolella syömään tullessani, Humppi kuvailee.

Annoksia sopii toki yhdistellä juuri oman mielensä ja mielitekojensa mukaan. Pikkupurtavia voi tilata vaikkapa oluelle piipahtaessa tai useampia porukalle aterian alkuun napsittaviksi.

Vaikka Platen annokset ovat listalla lokeroissa, ei itse ruoka lokeroihin suostu. Annoksia voi olla periaatteessa minkä maan keittiöstä hyvänsä. Kikkailua ja yllätyksellisiksi muovailtuja komponentteja ei Platessa kuitenkaan puuhata, eli annoksen nimestä ja annoskuvauksesta selviää selkeästi, mistä on lautasella kyse. Ruoka on myös hinnoiteltu hyvin maltillisesti, mikä näkyy esimerkiksi kasvisannoksissa ja ragússa. Punajuuri tai häränhäntä kun eivät paljon maksa.

– Olen halunnut tehdä annoksista ja hinnoista läpinäkyviä. Kun raaka-aineet, kuten esimerkiksi juurekset tai häränhäntä, ovat edullisia meille, emme halua tehdä niistä hintavia myöskään asiakkkaille, valottaa Humppi.

Listalta löytyykin varsin muhevaisia ruhonosia sisältäviä annoksia, joita varten toimittajaa joutui hiukan metsästämään. Esimerkiksi häränhäntä, luuydin ja nahallinen possunkylki rullaksi sidottavaa porchettaa varten saapuvat ravintolaan helsinkiläisen Reinin Lihan kautta.

Myös kasvis saa ansaitsemansa ajan ja arvostuksen siinä missä possu tai nautakin.

– Emme tyydy falafel-pulliin tai härkäpapuvalmisteisiin. Kasvisruoat valmistetaan samalla tavalla käsityönä aikaa käyttäen kuin liharuoatkin, Humppi takaa.

Koska Plate on avoinna perjantaisin ja lauantaisin klo 02 asti auki, se toimii varmasti mainiosti myös iltayön lounge-henkisenä cocktail-nautiskelupaikkana tai ponnahduslautana yökerhoiluun kaupungin ytimessä.

Platessa on moninaisia ruokailu- ja seurustelutiloja hulppein Hämeenkatu-näkymin. Paikalle voi piipahtaa istuskelemaan niin lasilliselle kuin lautasellisellekin.

Sunnuntaigrillausta tulossa kevään kuluessa

Kevään kuluessa Platen sunnuntait saavat hurmoksellista grillaustirinää osakseen, kun à la carte pistetään piiloon ja koko ravintola omistautuu grillaukselle. Lihoja voi tilata silloin painon mukaan. Tilaan tuodaan myös messevä salaattipöytä, josta ammentaa keveyttä joko grillattavien kylkeen tai sellaisenaan. Pöydästä kun tulee löytymään myös proteiinipitoisia hyvyyksiä, kuten esimerkiksi savukalaa tai paahdettuja kikherneitä.

Plate on avoinna ma-ti klo 11-22, ke-to 11-23, pe 11-02, la 12-02 ja su 12-19. Lounas ma-pe klo 11-14.

Ravintola Plate, Hämeenkatu 7, 2. krs.

KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Annoskuvat ja kuva keittiötiimistä: Wille Nyyssönen

Kirsikka-clafoutis eli ranskalainen kirsikkapannukakku amarettojäätelöllä 8,9€