KotiArkistoidutSaara Alander on Vuoden Nuori Sommelier 2017 – tiukat tamperelaisvastustajat toiselle ja...

Saara Alander on Vuoden Nuori Sommelier 2017 – tiukat tamperelaisvastustajat toiselle ja kolmannelle sijalle

Deli & Wine Bar 1909:n Kirsi Seppänen (vas.) sijoittui toiseksi, Murun Saara Alander ensimmäiseksi ja C:n Juulia Eloranta kolmanneksi.

Tampereella ravintola Suomalaisella Klubilla 29.5.2017 järjestetyn Vuoden Nuori Sommelier -kisan finaalitaisto ratkesi helsinkiläisen Saara Alanderin voittoon. Muuten kisa olikin tamperelaisosaajien juhlaa, sillä toiseksi sijoittui Kirsi Seppänen ja kolmanneksi tuli Juulia Eloranta. Aikaisemmin kisatussa semifinaalissa oli 6 osanottajaa, joista finaaliin pääsi kolme. Kilpailun voittanut Alander lähtee syyskuussa edustamaan Suomea Unkariin MM-kilpailuihin.

Vuonna 2007 valmistunut varmaotteinen Saara Alander on kisannut jo pitempään. Hän on mm. voittanut Vuoden Tarjoilija -tittelin vuonna 2015. Alander työskentelee tällä hetkellä helsinkiläisen ravintola Murun ravintolapäällikkönä. Muruun hän saapui lahtelaisesta, palkitusta Roux’sta viinitietämystään entisestään kehittääkseen.

Toiseksi tiensä taituroi tamperelainen Kirsi Seppänen, joka työskentelee viinibaari Deli & Wine Bar 1909:n ravintolapäällikkönä. Jo jonkin verran kisannut ja ammattiosaamistaan koko ajan kehittänyt Seppänen on aikaisemmin työskennellyt ravintoloissa, kuten mm. Ravinteli Huber.

Ensimmäistä kertaa kisannut Juulia Eloranta suoriutui komeasti kolmanneksi. Viime vuonna restonomiksi valmistunut, ravintola C:ssä työskentelevä Eloranta on motivoitunut ja määrätietoisesti osaamistaan kehittävä saliosaaja. C on tunnettu kansainvälisestikin kisamenestyksekkäiden sommelierien kotiravintolana.

Vuoden Nuori Sommelier -kisa on Chaîne des Rôtisseurs -järjestön vuosittain järjestämä kilpailu. Yksi järjestön tärkeimpiä päämääriä on auttaa lahjakkaita nuoria ravintola-ammattilaisia kehittämään ammattitaitoaan edelleen.

Sommelierien finaalitehtävät:

  • kuohuviinin kaataminen ja tarjoilu
  • negronin valmistaminen ja tarjoilu
  • viinin dekantoiminen ja tarjoilu
  • alkoholien tunnistaminen

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

 

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...

Restbar Group osti ravintola Kosken – keittiömestari jatkaa, palvelu vahvistuu Jaana Kariskosken johdolla

Ravintola Koski sai huhtikuussa uuden omistajan ja jatkaa toimintaansa...

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....