KotiBaariPyynikin Recycled Citrus Gin syntyy salakapakka Tiiman hävikkisitruksista

Pyynikin Recycled Citrus Gin syntyy salakapakka Tiiman hävikkisitruksista

Salakapakka Tiiman juomaherkkujen herra Juho Ronkainen on mies Pyynikin uuden hävikkiginin alkuidean takana.

Tamperelainen Pyynikin Distilling Company on ryhtynyt valmistamaan giniä Olympia-korttelin salakapakka Tiiman hävikkisitruksista. Idean uuteen hävikkitisleeseen heitti Tiiman baarimestari Juho Ronkainen, joka turhautui nakkaamaan päivittäin kilokaupalla puristettuja sitruunoita ja limettejä biojätteeseen.

Olympia-korttelissa pyritään käyttämään kaikki raaka-aineet aina mahdollisimman tarkkaan ja välttämään hävikkiä. Sitruunoiden ja limettien kuorille ei kuitenkaan keksitty käyttöä.

– Niinpä soitin tislaamolle ja kysyin, voisivatko he ottaa kaukaa ulkomailta tuodut hedelmät ja hyödyntää niitä ginin ja muiden tisleiden raaka-aineena, Ronkainen kertoo.

Kuva: Pyynikin Distilling Company

Salakapakassa sitrushedelmistä puristettu mehu hyödynnetään juomasekoitusten ja makusiirappien pohjana. Sitruunasiivuja käytetään myös drinkkien koristelussa. Silti suurin osa hedelmälihasta ja sitrushedelmien kuorista viskautuu vääjäämättä biojäteastiaan.

Pyynikin Distilling Companylla Ronkaisen idea otettiin ilolla vastaan. Useiden erilaisten kokeilujen jälkeen Tiiman sitrushedelmistä ja tislaamon hävikkimausteista syntyi Recycled Citrus Gin, joka saa ensi-iltansa baarialan ammattilaisten Finnbar-messuilla 21.11. Helsingissä.

– Kyseessä on täysin kierrätysmausteista valmistettu hävikkigini, ilmeisesti ainoa laatuaan Suomessa. Pohjana on kotimainen puhdas viina, johon tislaamme mukaan Payday Craft Ginissä käyttämiämme katajanmarjoja ja muita mausteita sekä ravintoloista kerättyjä sitruunoita ja limettejä, Pyynikin päätislaaja Samuli Peltonummi kertoo.

Sitrusgini kiertää valmistuttuaan takaisin lähtöpaikalleen ravintola Tiimaan, jossa Ronkainen on jo suunnitellut ginistä oman cocktailinsa Tiiman listalle.

– Nimeä juomasekoituksella ei vielä ole. Tyylillisesti cocktail on hyvin klassisen oloinen, ehkä hieman Tom Collinsia muistuttava, sameahko ja aidosti sitruunainen, Ronkainen paljastaa.

Asiasta ensimmäisenä uutisoi ja vinkkasi Viisi Tähteä.

Kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Samuli Peltonummi on Pyynikin Distilling Companyn päätislaaja.
Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....

Tiiman cocktailit kiertävät Pirkanmaan kesäfestivaaleja

Tampereen maineikkaimman cocktailbaari Tiima sheikkaa kesällä 2026 pop up...

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola on juomaa, ruokaa ja Linnunradan liftareita

Uusi ravintola Utopia tarjoilee juomaa, ruokaa, ohjelmaa ja kosmista...

U. Kaleva Baari Tampere avaa Hämeenkadun äärelle keväällä

U. Kaleva Baari Tampere avataan pian. Yli neljännesvuosisadan vanha...