Plevnan keittiöpäällikkö Jaakko Rautio, Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Panimoravintola Plevnan pöytiintarjoiltu lounas on kasvattanut suosiotaan. Kotiruokatyylisten ravintola-annosten lisäksi lounasaikaan on mahdollista nauttia myös à la carte -listalta tuttuja herkkuja lounashinnoin.

Plevnan päivittäin vaihtuvalta lounaslistalta voi joka päivän kohdalta bongata jonkun à la carte -listan annoksista. Perjantai on tältä osin erikoispäivä. Sille paikalle on kiinnitetty ravintolan alkuajoista asti tarjolla ollut klassikkoannos, Plevnan pieni pyttipannu normaalia huokeampaan hintaan. Ja aina tiistaisin on tarjolla toisena lounasvaihtoehtona kalaa.

– Pyrimme tekemään tekemään ravintolatyyliin valmistettua kotiruokaa alusta asti itse valmistettuna ja hyvistä raaka-aineista, summaa keittiöpäällikkö Jaakko Rautio.

Kaikkiin lounaskokonaisuuksiin sisältyy joko alkusalaatti tai alkukeitto, leipä, jäävesi ja kahvi jälkiruokajuomana. Lounasannoksen juomakumppaniksi voi  panimoravintolassa vielä hyvillä mielin tilata myös pikkutuopillisen jotain panimomestari Sam Viitaniemen palkituista oluista. Kahteen asti tarjoiltava lounas mahdollistaa vaikka työpäivän päättämisen maittavaan ja rentouttavaan lounaaseen.

– Olemme saaneet erityisen paljon positiivista palautetta nimenomaan pöytiintarjoilusta, ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakala kertoo.

Lounasta lämmitetyllä Verannalla

Plevnan terassi tarjoaa tunnelmallista viihtymistilaa ympäri vuoden, sillä lämmityslaitteet ja suoja tuulelta tekevät siitä helposti nautiskeltavan säällä kuin säällä. Syksyn kylmetessä lasiseinien suojassa voi istuksia leppoisasti niin juoma- kuin ruokamauistakin nautiskellen.

– Lasitettu terassi vetää myös lounasasiakkaita hienosti puoleensa, iloitsee Rautio.

Plevnan pöytiintarjoiltu lounas arkisin klo 11-14. Hinta 9,80e sisältää alkusalaatin, leivän, jääveden sekä jälkiruokakahvin/teen.

Plevnan uusi terassi on lämpöinen ympäri vuoden – panimomestarin täysosumaolutta voi ostaa myös mukaansa