Suomen ensimmäinen areenahotelli, Lapland Hotels Arena, avasi ovensa maanantaina 13.12. Nokia Arenan 4.–12. kerroksessa toimiva hotelli on Lapland Hotels -ketjun 19. hotelli Suomessa ja toinen hotelli Tampereella. Toimitusjohtaja Ari Vuorentaustan mukaan uusi hotelli on jo nyt herättänyt runsaasti kiinnostusta kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa, ja se vastaa myös asiakkaiden toiveisiin aidosti elämyksellisestä hotellista.

Lapland Hotels Arenan mediatilaisuudessa keskiviikkona 15.12. puhunut Lapland Hotelsin hallituksen puheenjohtaja Pertti Yliniemi sanoo, että Lapland Hotels -ketju päätti aikoinaan lähteä mukaan hotellihankkeeseen, koska kyseessä oli ohittamaton tilaisuus.

– Sijainti suuren monitoimiareenan yhteydessä houkutteli. Lapland Hotels Arena on tapahtumien keskipisteessä, ja Tampere on jatkuvasti kasvava matkailukaupunki. Meidän DNA:ssamme on myös pohjoisen kohteissa elämysten tarjoaminen asiakkaille, joten uuden hotellin konsepti istuu kokonaisuuteen varsin hyvin, summaa Yliniemi.

Ainutlaatuinen kokonaisuus kiinnostaa myös maailmalla

Uusi hotelli on Lapland Hotelsin suurin, ja se työllistää noin 70 vakituista työntekijää. Merkittävien tapahtumien aikana henkilökunnan määrä nousee lähes sataan. Toimitusjohtaja Ari Vuorentaustan mukaan hotellin merkittävin taloudellinen vaikutus mitataan kuitenkin Tampereelle suuntaavien kansainvälisten matkailijoiden määrässä.

– Hotelli kiinnostaa selvästi ainutlaatuisena tapahtumahotellina myös kansainvälisiä asiakkaita ja kokousvieraita. Se tulee varmasti omalta osaltaan lisäämään ulkomaisten turistien määrää Tampereella ja samalla koko kaupungin vetovoimaa, Vuorentausta sanoo.

Lapland Hotels Arenan 273 huonetta, ravintola Saivo, Lumoamo-kokoustilat sekä Laawu Rooftop Terrace & Sauna -kattoterassi saunaosastoineen huokuvat Lapin tunnelmaa tyylikkäällä tavalla.

– Hotellimme palvelut on suunniteltu uusia elämyksiä ja kokemuksia etsiville sekä tapahtumia tukemaan, mikä heijastuu myös valittuihin palvelukonsepteihin ja muun muassa sisustustyyliin. Lappilaisuus on kuitenkin vahvasti läsnä – hotelli on kuin rauhallinen keidas keskellä areenan sykettä.

Lapland Hotels Arena - Aitio-lounge
Lapland Hotels Arenan Aitio-lounge

Hotelliasiakkaat janoavat nyt elämyksiä

Lapland Hotels Arena tarjoaa vierailleen paljon ainutkertaisia kokemuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi Arena View -aitiohuoneet, joiden katsomoterasseilta voi seurata Nokia Arenan tapahtumia. Vastaavia huoneita ei ole Suomessa aikaisemmin nähty, ja ne ovat harvinaisia maailmallakin. Myös hotellin katolla sijaitseva Laawu Rooftop Terrace & Sauna -kattoterassi tarjoaa täysin uuden näkymän Tampereen kattojen ylle.

– Hotelliasiakkaat ovat tällä hetkellä erityisen kiinnostuneita hotelleista, jotka tarjoavat muutakin kuin mukavia sänkyjä. Laadukkaiden puitteiden lisäksi hotelleilta halutaan nyt elämyksiä, ja juuri niitä me voimme Lapland Hotels Arenan vieraille antaa, Vuorentausta avaa hotellialan trendejä.

Nokia Arena – Vuoden 2022 kohokohdat