MAINOS
Tiiliholvin sisäpiha sai viime kesänä komean kaksiosaisen patioterassin ja tänä kesänä paljastuu vielä paljon kaikkea uutta. Tällä viikolla starttasi...
Ilo, juhlinta ja nautiskelu ovat etsiytyneet pitkästä unestaan heränneeseen Näsilinnaan. Ruokaravintola Von Nottbeck tarjoaa ranskalaistyylisiä ruokailukokemuksia perinteikkäissä puitteissa, maineikkaan keittiömestari Silvia Castañon ja linnanrouva Hanna Mäkelän huomassa.
Tampereen ravintolalaivat esittelyssä: Suvilaivan kannella tai pelastusveneissä voi huljutella siideriä ja olutta kelpo järvimeiningissä.
Kulttuuriravintola Kivi on houkuttavan boheemi seurusteluravintola aivan Tampereen Teatterin kyljessä. Se tarjoaa jalojen juomien lisäksi myös ruokaa niin pieneen kuin suurempaankin nälkään. Vaikkapa ennen tai jälkeen teatterinäytöksen, aina valomerkkiin asti.
Restamax lähti laineille ja avasi uuden ravintolalaivan Tampereelle Ratinan suvantoon. Melko messevän kokoinen, 200-paikkainen Little Joe kelluttelee Koskikeskuksen päädyssä suvantoa. Ravintolalaiva palvelee kesäihmisiä sekä ruoka- että juomatarjonnallaan.
Kulttuuriravintola Kivi on uudistanut annoskimaraansa syksyisen rehevämakuiseksi. Uudet ruokaisat annokset ovat makurikasta ja värikylläistä rentoa syötävää, jonka esillepanoonkin panostetaan....
Kulttuuriravintola Kiven terassi on levittäytynyt komeasti alas Keskustorin alueelle asti. Aurinkovarjojen katveessa nautitaan paitsi virvokkeita, myös uuden kesälistan annosmakuja....
Kiven ruokalista on uudistunut kesäiseksi. Myös aurinkoisella kesäterassilla uutuutta pukkaa, sillä se saa aivan oman baarin asiakkaita palvelemaan. Näyttelijät ovat jälleen...
Kulttuuriravintola Kivi on valmiina kesään niin mittavine terasseineen, ohjelmineen kuin uudistuneine annoskatraineenkin. Annosuutuutta on esimerkiksi rouhea siemensämpyläinen hampurilainen sekä...
Sääksjärvellä jytää saksalainen Scooter ja keittyy brittityylinen olut. Gastropubien oma panimo onkin kaikkinensa kuin oodi perinteikkäiden olutmaiden perinteikkäälle oluenpanotaidolle...
Kalevan hurjaa vauhtia kehittyvä ruoka- ja baarikattaus sai uuden herkun alkukesästä, kun Public House Huurre alkoi korkkailla ja kokkailla...
Ensi vuonna Suomi täyttää komeat 100 vuotta, mitä juhlistetaan koko vuoden ajan monin tavoin. Nordic Brewery on luonut juhlan...