Oulun parhaat ravintolat juuri sinun tarkoitukseesi! Valikoimme erilaisia ravintoloita, joista saa hyvää ruokaa mukavassa tunnelmassa. Ruokaravintoloiden lisäksi joukosta löytyy myös laadukkaita olutravintoloita sekä viinibaareja cocktaileineen. Näistä suurin osa löytyy Oulun keskustasta, josta löytää myös laadukkaan hotellin aivan ravintolan läheisyydestä.

NÄYTÄ+

Ravintoloita ei ole laitettu erityiseen järjestykseen keskenään. Ehdotathan, jos listauksesta puuttuu joku erityisen hyvä ravintola Oulussa?

 

ILLALLISRAVINTOLAT

OULUN PARHAAT RAVINTOLAT KESKUSTASSA
Parhaat illallisravintolat & fine dining
X 4

Onko ravintolassa käyminen kohokohtasi Oulun lähilomallasi? Kiinnostaako yllätyksellisyys ja loppuun hiottu palvelu? Illallisravintolassa fine dining -elämys syntyy lautaselle luovuuden ja ammattitaitoisen käsityön ja huippuraaka-aineiden kautta. Oulussa on mahdollisuus herkutella pitkän kaavan kautta maistellen jopa yllätysmenua.

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC CITY 260 M 

Aivan Oulun keskustassa kauppatorin laidalla voi nautiskella rennosti viinibaarin tunnelmasta tai ystävien seurassa vaikkapa kolmen ruokalajin menusta. Vuodenaikoja seuraavissa mauissa puhdas pohjoinen luonto ja perinteinen ranskalainen keittiö sulautuvat toisiinsa modernilla tavalla. Hugossa voi odottaa saavansa onnistuneen illallisen, jossa ruoka ja viinit sopivat täydellisesti yhteen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Ravintola Hugo (@ravintolahugooulu) jakama julkaisu

LUE MYÖS: Oulun ravintola Hugon uudistumista ohjaavat asiakkaat, viini ja kokeilunhalu

NÄYTÄ+

Hugoon on saatavilla lahjakortteja: Elämyslahjat.fi
Oulun parhaat ravintolat - Ravintola Oula
Ravintola Oula on yksi Oulun parhaita ravintoloita. Keittiön sydämenä on aito hiiligrilli, joka antaa ruokiin Lapista tutun tulella kokkaamisen maun.

Lapin upeat raaka-aineet työstettäväkseen saanut Lapland Hotelsin kaikkien ravintoloiden keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas on mahdollistanut sen, mihin muut hotelliravintolat eivät ole Suomessa samassa mittakaavassa pystyneet. Niinpä Oulakin on kaupunkinsa laadukkaimpia illallisravintoloita, joka tarjoilee yllätysmenua. Ravintola Oula soveltuu toki rentoonkin ruokailuun vaikkapa poroburgerin muodossa. Hotelliketjun lappilaisten makujen laatu on saanut tunnustusta muun muassa 50 parasta ravintolaa -listauksessa ja Option parhaiden ravintoloiden joukossa.

Lisää hyviä illallisravintoloita Oulussa

Uleåborg 1881 on Tuulikki Nissisen ja Petri Kurttilan ohjastama klassisen ranskalaisen keittiötyylin edustaja Oulun keskustassa jo vuodesta 2003. Ruokalista seurailee tiiviisti sesonkeja ja hyödyntää kauden parhaita raaka-aineita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Ravintola on valittu aikanaan myös Suomen 50 parhaan ravintolan joukkoon.

NÄYTÄ+

Myös butiikkihotelli De Gamlas Hemin tarjoilema illallinen lähentelee Oulussa fine dining -tasoa. Ravintolan keittiöpäällikkö hyödyntää muun muassa kauden raaka-aineita ja löytää niitä myös aivan lähialueilta.

Ravintola Toripoliisi on hyvä ravintola Oulussa. Kuva Toripoliisi.

Gastropub Toripoliisi on idylliseen puutalomiljööhön rakennettu gastropub-tyyppinen ravintola, jolla on pitkä historia. Aiemmin samalla paikalla toimi ravintola Matala, joka valittiin Suomen parhaimpien ravintoloiden joukkoon useampana vuonna. Nykyisin ravintolassa satsataan kausimenulla vuodenaikojen parhaisiin raaka-aineisiin ja viisi kertaa vuodessa vaihtuva ruokalista suosii kotimaisia ruokia ja myös lähellä tuotettuja juomia, oluita. Myös viineihin ravintolassa panostetaan ja Toripoliisissa on järjestetty viime aikoina viini-iltoja.

Toripoliisi on hyvä valinta lähilomailijalle, sillä se sijaitsee aivan kulmantakana Scandic Oulu City -kaupunkihotellia.

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC OULU CITY 210 M 



RUOKARAVINTOLAT

OULUN PARHAAT RAVINTOLAT
Ruokaravintoloita
X 5

Ruokaravintoloita ovat edellä mainittujen ravintoloiden lisäksi perinteisemmät ravintolat, joiden valikoimiin kuuluvat kiinteästi pihvit ja muut suomalaisten suosikkiannokset. Oulun ruokaravintoloiden lautaselta löytyy klassisia maalaiskeittiöiden herkkuja laadukkaista raaka-aineista. Aito pihviravintolakin Oulusta löytyy.

Ravintola Harald Oulussa
Ravintola Harald on yksi parhaita riistaruokia tarjoilevia ravintoloita Oulussa.

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC CITY 240 M 

Oman kiireettömän viikinkitunnelmansa ja elämyksellisyytensä lisäksi Haraldin vahvuuksia ovat loistavat raaka-aineet ja kehuttu hinta-laatusuhde. Edulliseksi mainittu ravintola sopii hyvin myös lapsiperheille. Kahdeksan ravintolan pikkuketjun edustaja löytyy miltei jokaisesta Suomen suurimmasta kaupungista.

VARAA PÖYTÄ QUANDOO.FI

Oulun parhaat ravintolat - Ravintola Hagia Sofia keskustassa

Tunnelmallinen turkkilainen ravintola Hagia Sofia toimii historiallisessa Franzenin Talossa Oulun keskustassa, aivan tuomiokirkon vieressä. Välimerellisiä herkkuja tarjoileva ravintola on aito turkkilainen ravintola. Terveellisiä kasviksia käytetään paljon ja lihaa haudutetaan uunissa pitkään ja hartaasti, jotta mausteiden, yrttien ja ruoan maku pääsee oikeuksiinsa. Ravintola kertoo käyttävänsä  vain tuoreita raaka-aineita ja valmistamme kaiken käsin lavash-leivästä alkaen.

Tähän ravintolaan on saatavilla lahjakortteja: Elämyslahjat.fi

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Ravintola Pannu (@ravintolapannuoulu) jakama julkaisu


Kauppurinkadun yksityisomisteinen klassikkoravintola Pannu on toiminut Oulun keskustassa jo yli 25 vuotta. Monipuolisuus on ehdoton valtti tässä ravintolassa, jonka ruoat valmistuvat aidolla puuhiiligrillillä. Grillin hehkusta valmistuu muun muassa Björkensin tilan grillattua porsaan etuselkää, Reinin karitsan raakamakkaraa sekä mureaa hevosen sisäfileetä. Pihviravintolan tarjonnan lisäksi valikoimista löytyy rutkasti välimerellisiä herkkuja erilaisten pastojen muodossa ja myös kala- ja kasvisruokailijoille löytyy omat vaihtoehtonsa. Menu tietysti vaihtuu ja raaka-aineet myös. Ravintolaan voi poiketa rennosti myös poro-, vege- tai BBQ-burgerille ja myös pizzalle.

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC CITY 280 M 

Konstailematonta italialaista ruokaa ja pihvejä tarjoileva Ravintola Pannu

VARAA PÖYTÄ: TABLEONLINE.FI

6Stefan’s Steakhouse

Oulun parhaat ravintolat - Pihviravintola Oulu - Stefan's Steakhouse
Onko tässä Oulun paras pihviravintola? Stefan Richter on värikäs keittiömestaripersoona, jonka 8. nimikkoravintola avattiin Ouluun kesällä 2019.

Stefan’s Steakhouse on laatupihveistään ja -palvelustaan tunnettu, suomalaisten suureen suosioon noussut mutkaton pihviravintola. Värikkään Top Chef -kokki Stefan Richterin luotsaamana se on tullut tunnetuksi pihveistään, joissa käytetään laadukkaita black angus- sekä wagyu-lihoja. Annoksia täydentää monipuolinen lisukevalikoima.

Pohjoismaista ruokaa tarjoileva Torilla – Pippuripihvin voi nauttia Oulun Scandicissa, jonka ravintola laajenee suositulle sisäpihan terassille.

VARAA PÖYTÄ QUANDOO.FI

8Rauhala ravintola-pâtisserie

♥ Lounasvinkki Ouluun

Åströminpuiston pohjoislaidalla Myllytullin kaupunginosassa Oulussa sijaitseva huvilatyylinen Rauhala on suosittu vanhanajan juhlapaikka Oulussa, mutta myös suosittu lounasravintola. Kesällä lounas on tarjolla buffet-tyylisesti. Ruoat valmistuvat käsityönä omasta leipomosta ja keittiöstä.

VARAA PÖYTÄ: TABLEONLINE.FI

UUTUUSRAVINTOLA AVATTIIN LOKAKUUSSA 2023

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Alfred Kitchen & Bar (@alfred_oulu) jakama julkaisu

Ouluun avattiin lokakuussa 2023 uusi ravintola Alfred kitchen & bar, joka on Rovaniemellä toimivan Gustavin ”velipoika-ravintola”. Välitön suosio seurasi ravintolaa ja pöytävaraus pitääkin tehdä ajoissa, jos mielii tähän ravintolaan mennä syömään. Keittiömestari Janne Nevalaisen luotsaama keittiö kokkaa lounasta ja illallista Plaanatornissa toimivassa ravintolassa.

HYVÄ TIETÄÄ Gustav Kitchen & Bar singahti sijalle 15 vuoden 2021 Suomen parhaat ravintolat esittelevässä ammattilaisten äänestyksessä.

VARAA PÖYTÄ: TABLEONLINE.FI



PIKARUOKAA

Parasta katuruokaa ja grilliruokaa Oulussa

Helposti lähestyttävää herkkua nopeasti ja edullisesti. Näissä ravintoloissa on myös laadukkaat panimotuotteet.

Akseli Herlevin Naughty BRGR -burgerravintola Oulussa

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC OULU CITY 140 M 

Naughty BRGR -burgeriravintola syntyi Top Chef voittaja Akseli Herlevin yli kymmenvuotisen taustatyön tuloksena. Ouluun avatussa ravintolassa Herlevi toi mukanaan myös laadukkaat kebabit Naughtyn burgerit perustuvat parhaisiin ja tuoreisiin raaka-aineksiin sekä jatkuvaan reseptien kehittämiseen. Naughtylla burgereita tekevät ammattilaiset, ja salin puolella häntä palvellaan yksilöllisesti ja toiveet huomioonottaen.

Oulun Naughty BRGR -ravintoloihin on saatavilla lahjakortteja: Elämyslahjat.fi
Oulun ravintolat: Tuba Food & Lounge

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC OULU STATION 600 M 

Tuba Food & Lounge Kulttuurikuppilamainen Tuba on konstailettomalla tavalla grilliherkkuja sekä kasvisruokia tarjoileva ruokapaikka. Tuba suosii ekohenkisyyden nimissä paljon lähi- ja luomutuotteita. Ainolanpuistossa sijaitseva ravintola on hyvä valinta erityisesti silloin, kun tutustuu Oulun Hupisaarten kaupunkiluontoon.

KATSO ARVIOT & VARAA PÖYTÄ Tableonline.fi

TUBA TAPAHTUMISSA

M
 la 20.4. 21:45

M

Oulu Tuba Food & Lounge
Tuba Food & Lounge on tunnelmallinen keikkapaikka ja kierrätyshenkinen ravintola....



MAINOS


 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC OULU CITY 600 M 

Hyvää vanhanajan tunnelmaa etsivälle Oulun keskustasta kannattaa kävellä kohti Ravintola Särkkää, joka tarjoilee loistavalla palvelulla burgereita ja hyviä perinteisiä suomalaisia ruokia, kuten muikkua sekä lohikeittoa. Autenttiseksi kansankapakaksikin kuvailtu Särkkä on yli 80-vuotias klassikkoravintola, ja tarjonnut vieraanvaraisuuttaan jo vuodesta 1942. Loistava paikka tutustua aitoon Ouluun.

14Oulun Kauppahalli ja sen kahvilat

Kauppahalli on yksi Oulun kulinaarinen nähtävyys. Kauppahallin kahvilassa tarjotaan lounasta päivittäin: valikoimasta löytyy riisipuuroa, lohikettoa, poronkäristystä, porokeittoa sekä tietysti oululainen perinneruoka rössypotut! Oululainen Rössypottu perinneruoka on veripaltusta eli rössystä ja palvikyljestä keitetty soppa.

Kauppahallin kahvila Kauppahallissa ollaan tuoreiden raaka-aineiden äärellä. Kahvilassa saa tietysti myös ruokaa, kuten loistavaa poronkäristystä ja laadukkaita keittoja, kuten lohisoppaa, jolla pärjää helposti illalliseen asti. Kahvila löytyy aivan Toripolliisin päädyssä.

Melkoinen burgerkaupunki

Oulussa on useita hyviä burgerravintoloita, kun Kauppuri 5:n ja Roosterin lisäksi mukaan laskee vielä laadukkaat burgerketjut, nykyisin myös dönereihin erikoistunut Naughty BRGR Oulu, Friends & Burgers kauppakeskus Valkeassa ja sekä laatuburgereihin erikoistunut Social Burgerjoint Oulu.

Hyvän burgerin saa lautaselleen myös monessa tällä sivulla mainitussa ruokaravintolassa, kuten Tubassa, jossa ne rakennetaan päivittäin käsinleivottujen sämpylöiden sisään ja niissä käytetään kotimaista rotukarjan pihvilihaa. Lapland Hotellin Ravintola Oulassa voi maistaa aitoa poroburgeria ja legendaarisessa Särkässäkin burger kuuluu valikoimiin.

Oulun Naughty BRGR -ravintoloihin on saatavilla lahjakortteja: Elämyslahjat.fi


PUBIT & BAARIT

Parhaat olutravintolat Oulussa

Oulussa on olutravintoloita, joiden tasokasta olutvalikoimaa ja osasta ravintoloista löytää lasinsa äärelle myös ruokaa.

15Teerenpeli Oulu

Suomen pohjoisimmassa Teerenpelissä nautitaan Teerenpeli Panimo & Tislaamon maistuvista ja palkituista tuotteista, sammutetaan isompikin nälkä TeerenDeli herkuilla sekä viihdytään iloisessa ilmapiirissä.

Teerenpelin burgerit nousivat hittituotteeksi – uudistunut ruokatuote tarjolla valomerkkiin asti

16Rooster

 LÄHELLÄ HOTELLI SCANDIC CITY 100 M 

Rooster on yhdistelmä katutason kahvilaa, kesäterassia ja kellaripubia, jota voisi parhaiten kuvailla gastropubiksi. Alakertaan voi tilata talon loistavia burger-annoksia, joiden raaka-aineista löytyy lähituotantoa. Ja mikä sopiikaan paremmin burger-ravintolan sämpyläksi kuin tuore briossi suoraan omasta leipomosta?
Baari valittiin muutama vuosi sitten Vuoden Olutravintolaksi Suomessa. Suomen paras burgeri 2023 –äänestyksessä Café Roosterille irtosi 36. sija top 50 -ravintoloiden joukosta.

Lisää hyviä olutravintoloita Oulun keskustassa ovat moderneihin oluisiin innostunut Pub Mallaskellari, jolla on sisäpihaterassi Rotuaarin äärellä, omiin oluisiin ja palkittuihin viskeihin erikoistunut seurusteluravintola Teerenpeli, josta saa myös ruokaa ja Pub Graali, josta myös löytyy moderneja oluita kotimaasta ja muualta maailmasta sekä tietysti kaupungin toinen palkittu olutravintola, eli Leskinen.

Lue lisää Oulun parhaat olutravintolat -aiheesta.

Oulussa kaksi Vuoden olutravintolaa – Edustavat alansa parhaimmistoa

Parhaat cocktailbaarit Oulussa

Oulussa saa myös kovaa nousua suosioon tekeviä cocktaileja

17Cocktail Company

Kaupungin parhaat cocktailit taikoo Cocktail Company hallituskadun tornitalossa.

181Bar

Lämmin kesäpäivä kutsuu cocktailille 1Barin terassille. 1bar on rento ja nykyaikainen cocktailravintola Oulun rotuaarilla osoitteessa Kauppurienkatu 5.

Viinibaari VENN tarjoilee Oulun  keskustassa viehkeitä viinejä ja kutkuttavia cocktaileja.

[LINKIT] Katso lisää ravintoloita Oulussa

https://visitoulu.fi/tuote/category/ravintolat-ostokset/

https://www.rantapallo.fi/suomen-matkailu/oulun-parhaat-ravintolat/

Oulun parhaat ravintolat kartalla

Katso Oulun parhaat ravintolat myös kartalta, josta löydät kaupungin tapahtumapaikat ja liikennehubit.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Oulun ravintolat – OULU LÄHIMATKAILUKOHTEENA
Edellinen artikkeliRummun eksoottinen uimaranta Virossa syntyi marmorilouhokseen
Seuraava artikkeliSuomen upeimmat musikaalit ja musiikkinäytelmät kesällä 2023
oulun-parhaat-ravintolat-top-10Oulu on yksi Suomen parhaista ravintolakaupungeista. Kaupungin maineikkaimpiin ravintoloihin kuuluvat muun muassa Ravintolat Oula, Uleåborg 1881 ja Hugo. Lähiloma Oulussa on hyvä idea esimerkiksi matkan varrella Lappiin tai yhdistäessä minilomaan kaupungin teatteritapahtumat, keikat sekä kesällä festivaalit. Matkailukaupunkina Oulu sopii hyvin road trip -matkaajalle. Merenrantakaupungin lähettyvillä on hienoja luontokohteita, paljon nähtävää ja tasokkaita aktiviteetteja. Kaupungin valtteja eivät ole junaseman ja linja-autoaseman sijainti melko kaukana ydinkeskustasta. Myös monet tapahtumapaikat ovat levittäytyneet keskustan ulkopuolelle ja silloin niiden läheltä ei löydä helposti omaan tarkoitukseen hakemaansa ravintolaa. Katso Suomen parhaimmat ravintolakaupungit.