Oulun parhaat olutravintolat ovat myös Suomen parhaimpiin kuuluvia ja joukossa on jo kaksi olutravintolaa, jotka ovat saaneet himoitun Vuoden olutravintola -tittelin.
Oluthuone Leskinen sai jonkin...
Oulan keittiön sydämenä on hiiligrilli, joka antaa ruokiin Lapista tutun tulella kokkaamisen maun. Raaka-aineina käytetään muun muassa kalaa Inarijärvestä, poroa, puikulaperunaa, jäkälää sekä pohjoisen sieniä ja marjoja.
Hugo jatkaa viestinsä mukaan viinin ja ruoan yhdistämistä vaativallekin asiakkaalle. Kuukausittain vaihtuvalta listalta voi valita menukokonaisuuden, yksittäisen pienen annoksen viinilasin kylkeen tai pääruokakoon.
Arktisen meren maut ja tunnelma ovat saatavilla Lapland Hotelsin valikoitujen kaupunkihotellien aamiaiselta, kokoustarjoiluista, illallisilta sekä yllätysmenusta 19.10.–5.11.2022.
Keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas kertoo, että huippusuosittujen Jäämeri-viikkojen reseptejä on kehitetty edelleen ja...
Konstailematonta italialaista ruokaa Oulun keskustassa tarjoileva Ravintola Pannu taitaa niin pizzat kuin pihvitkin valkosipulia ja makuja säästämättä.
Raaka-aineiden sesonkeja hyödyntävä Ravintola Hella on Oulun illallisravintoloiden parhaimmistoa, ja sen ilmapiiriä kehutaan vuolaasti.
Ruokalista yhdistelee fine diningia ja perinteisempää ravintolaruokaa rennolla otteella. Tiheästi vaihtuva...
Smash-burgerit ovat nousseet hampurilaismaailman polttavimmaksi trendiksi. Niin kotikokit kuin ravintola-asiakkaat hurmanneiden burgereiden suosio Suomessa on kasvanut tasaisesti sen jälkeen, kun Friends & Brgrs toi...
Fafa’sin kasvispainotteinen ja Lähi-Idän makumaailman inspiroima menu on hurmannut oululaisia jo kahden vuoden ajan Kauppakeskus Valkeassa. Osuuskauppa Arina valmistautuu avaamaan syksyllä toisen Fafa’s-ravintolan Limingantullin...
Tuba on yksi Oulun parhaista ravintoloista. Kaiken kansan kulttuurikuppila Oulun Ainolanpuiston äärellä tarjoilee pöytiin juomia ja ruokia ja kulttuurinnälkäisille on live-iltoja ja muita ravintolatapahtumia.
Tuba...
Ravintola Tervasoihtu on itsessään historiallinen näyttävyys Oulun Kauppatorilla. Aittaravintola on talvikaudella tilausravintola, mutta herää henkiin kesäravintolana suvi-ilmojen saapuessa.
Se on tunnelmallinen terassiravintola ja aivan Oulun...













