Winebridge kulkee ruokamauissaankin vahvasti viini edellä ympäri maailmaa. Taajaan viiniteemojen mukaan vaihtuvat annokset ovat maineikkaan Silvia Castañon, Vuoden Yrittäjä ja ravintoloitsija Pannee Jokisen sekä keittiötaituri Matti Hämäläisen käsialaa.

Winebridgen ravintoloitsija Timo Jokinen on maailmankuulu viiniguru, mutta viinibistrostaan hän haluaa mahdollisimman mutkattoman ja viiniin pingottamatta suhtautuvan. Winebridge ei otakaan viiniä turhan vakavasti, vaikka suokin sukelluksen mielenkiintoisten pien- ja käsityöläisviinien maailmaan – aivan ympäri maailmaa. Piipahda pian lasilliselle tai maistele monia vaikkapa vain 4cl:n annoksin.

Jokinen haluaa riisua viinin nauttimisesta turhan pönötyksen ja kummallisen käsityksen siitä, että viinistä tulisi muka tietää paljonkin ennen viinibaariin suuntaamista. Kyllä ei tarvitse. Winebridgeen astuvan asiakkaan ei tarvitse tietää viinistä mitään muuta kuin sen, että siitä haluaa päästä nauttimaan. Toki paikka palvelee viiniin syvemmälle sukeltaneita valikoiduin harrastajaherkuin.

– Kun viininmaistelu aikanaan tuli Suomeen, se oli vähän sellaista pikkurillli pystyssä pönöttämistä, mutta nykyään viini on rento asia täälläkin. Ja Winebridge tähtää sen kaikkein rennoimman viinibaarin paikalle, Jokinen toteaa.

Vertikaali tai horisontaali, taikka vaikka etiketeistä hurmautunut siemailusessio – uusiin viineihin tutustuminen on tehty Winebridgessä aivan äärimmäisen helpoksi, sillä viinejä voi maistella vaikkapa vain 4cl:n annoksin pään pökertymättä ja makuaistin sumentumatta. Kun viinivalikoimaa on jo nyt yli 200 eri yksilön verran ja niistä yli 50 erilaista on maisteltavissa laseittan, piisaa siinä makukenttää temmellettäväksi. Uteliaisuus kannattaa.

Jokinen kannustaakin maistelemaan rohkeasti uusia viinejä, eikä jäämään vain yhden tutun ja turvallisen rypäleen köynnöskarsinaan. Maailma kun on erilaisia rypälelajikkeita ja viinejä kirjaimellisesti pullollaan. Uskaltautuminen uusiin makualuevaltauksiin kannattaa, sillä vain niin voi löytää uusia viinimielitiettyjä. Kuten esimerkiksi Pecorino-rypäleen, jonka nimi sytyttää monelle vain juustoisen mielleyhtymän ja kyseinen viini jää siksi maistamatta.

– Italian Apuliasta tuleva pecorino-viini on aivan loistavaa! Joko sellaisenaan tai ruoan kanssa. Mutta yleensä kun jengi näkee viinilistalla sen nimen, sitä ei uskalleta valita, vaan pyydetään rieslingiä tai sauvingnon blancia. Maistakaa uutta! Ei tarvitse tilata koko pulloa, voi kokeilla pienen tilkan.

Winebridgen moninaisista juomista kertoo ja niitä osaavasti maistattaa salia hallinnoiva Tanja Reinikainen.

Pannee ja Timo Jokisen Winebridge ottaa viinin ja sen maistelun rennosti ravintoloitsijoidensa tapaan.

Löytöretkeilemään läpi maailman pääsee myös ruokamakujen matkassa. Annokset tulevat vaihtelemaan taajaan tahtiin viinien vieminä.

– Täällä on viinejä aivan ympäri maailmaa ja niiden mukaan luotuja annoksia ympäri maailmaa. Viini on elävä tuote ja myös myös Winebridgen ruokatuote elää alituiseen, maineikas kansainvälinen kokki Silvia Castaño kuvailee.

Viinejä ruoan johtotähdiksi virtaa monista kanavista, myös omatuontina. Winebridgen valikoimiin hamutaankin mielenkiintoisia käsityöläis- ja pientuottajaviinejä, joita ei välttämättä mistään muualta edes saa. Nyt kun käsityöläisoluet ovat jo löytäneet tiensä laajasti ja laajan ikäskaalan maistelijoiden tietoisuuteen, tykittääkin Jokinen makunystyjä käsityöläisviinein.

– Suomessa ja meillä Pirkanmaalla on monia hyviä pien- ja käsityöläispanimoita, joiden oluista on hienosti innostuttu. Me tuomme nyt maisteltavaksi käsityöläisviinit, viinivelho valottaa.

Vaikka etenkin joillekin vanhemman polven viiniveikoille prosentit tuntuvat olevan keskeisessä roolissa, on Jokinen seurannut ilahtuneena nimenomaan nuorten viinisuhteen syventymistä.

– Nuoret eivät hae sitä polvien notkumista, vaan hyviä makuja, hyviä kokemuksia ja hyvää oloa.

Sellaisten elämyksien, tunteiden ja tunnelmien luomiseen Winebridge onkin varmasti omiaan aivan iästä riippumatta.

Winebridge avautui pe 27.7. osoitteessa Hallituskatu 14-16. Avoinna ti-la 16-24.

ELOKUUN TEEMAILLAT

ti 14.8. Libanon-ilta

to 16.8. Wine in The Dark (Elämyslahjat)
Muutama paikka jäljellä

pe 17.8. Rapudinneri

pe 24.8. Winebridge-risteily MS Intillä (lv)

pe 31.8. Unkari-ilta

Viinikurssit alkavat elokuun lopussa!

LUE MYÖS: Uusi viinibistro Tampereelle – Winebridgen vetäjinä maailmankuulu viinikonkari ja kokki

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Ensijulkaisu 24.7.2018

Winebridge