Sasor on todellinen viininystävien koti ja siemailujen suuntima. Tänä syksynä mielenkiintoisia maistelutilaisuuksia on moneen makuun ja mielitekoon. Luvassa on mm. kansainvälisesti palkitun kotimaisen Ainoa Wineryn viinintekijäillallinen sekä uppoutumista Kemiön saarelta saapuvien pienpanimo-oluiden maailmaan.

SEURAAVAKSI

Pe 12.10. klo 19 Ainoa Wineryn viinintekijäillallinen.

Palkitut viinitekijät Paola ja David tulevat kertomaan miksi ja miten he loihtivat viinejä suomalaisista raaka-aineista. Illan aikana pääsee maistamaan neljää heidän viiniään ja nauttimaan Sasorin keittiötiimin viineille loihtiman menun. Hinta 85€ sis. menun ja viinit.

Sasorin aivan ensimmäinen viinintekijäillallinen on heti äärimmäisen mielenkiintoisen suomalaisia marjaviinejä valmistavan Ainoa Wineryn viineille luotu annoskavalkadi. Mukana illallisella on myös itse viinintekijäpariskunta tuotteistaan kertomassa.

– Heidän viineissään tulee hyvin esiin kotimaisuus ja luonto, samoin viineille luotavassa menussa. Annoksista tulee löytymään mm. kotimaista peuraa sekä syksyn juureksia, ravintoloitsija Sari Sorri valottaa.

Ainoan viinit ovat herättäneet myös kansainvälistä huomiota. Aikaisemmin Finnviinin nimellä toimineen viinitilan Vaapukka-vadelmaviini nappasi kultamitalin vuonna 2017 Pariisin Vinalies International Wine Competitionissa. Kekseliään ja taidolla sekä tyylillä suomalaista raaka-aineista juomia valmistavan viinitilan juomat eivät ammenna makujaan enää ainoastaan marjoista, vaan mukana on nykyään myös punajuuresta valmistettua viiniä.

Sasorissa on innostutttu myös oluista, ja maltaisiin makuihin päästäänkin tutustumaan niin Kimito Brewing -tastingin kuin oluille luodun menunkin muodossa.

– Löysimme todella hyvän yhteistyökumppanin Kemiön saarella toimivasta pienestä perhepanimosta. Kimito Brewingissa valmistetaan olutta käsityönä raaka-aineita kunnioittaen, joten sieltä löytyi siis yhteinen sävel ja toimintafilosofia, Sorri kuvailee.

Teksti: Ronja Honko Lifestyle Media Oy
Kuvat: Lifestyle Media Oy ja Ainoa Winery

Ke 19.9. klo 18 Avoin Viinitasting – Kuplia Euroopasta
Hinta 29€

Ke 3.10. klo 18 Avoin Viinitasting – Luomu, biodynaaminen vai natur, mitä eroa?
Hinta 29€

Pe 12.10. klo 19 Ainoa Wineryn viinintekijäillallinen.

Palkitut viinitekijät Paola ja David tulevat kertomaan miksi ja miten he loihtivat viinejä suomalaisista raaka-aineista. Illan aikana pääsee maistamaan neljää heidän viiniään ja nauttimaan Sasorin keittiötiimin viineille loihtiman menun. Hinta 85€ sis. menun ja viinit.

Ke 17.10. klo 18 Avoin Viinitastig – punaviiniä syksyyn
Hinta 29€

Pe-Su 26.-28.10. Kimito Brewing -viikonloppu

Tarjolla kolmen ruokalajin Kimito-menu sopivine oluineen sekä monta muuta panimon oluita.

La 27.10. klo 15 Kimito Brewingin avoin olut-tasting

Panimomestari Jonas Sahlberg kertoo oluista, jotka tehdään raaka-aineita kunnioittaen pienellä Kemiön saarella. Tastingissa pääsee maistamaan viittä Jonaksen olutta. Hinta 29€

Ainoa Wineryn kansainvälisessä kisassa kultaa voittanutta Vaapukka-viiniä tullaan myös maistelemaan syksyn viinintekijäillallisella Sasorissa.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Sasorin uudistuneella pöytiintarjoillulla lounaalla 4 eri annosvaihtoehtoa + à la carte

Sasorin lounaalla annokset saapuvat pöytiin nopeasti ja tarjoavat mahdollisuuden seesteiseen ja maukkaaseen lounashetkeen kaikessa rauhassa pöydän ääressä istuen. Kovin monista ravintoloista ei edes pöytiintarjoiltua...

Kaupungin kesäkeidas on Tampereen uusin ravintolakeskittymä: Sorsapuiston ravintolat esittäytyvät

Jos Sorsapuistoa pitäisi kuvailla, se on vähän niin kuin Central Park tai Lontoon Hyde Park, muttei siellä päinkään. Tamperelaisia kaupunkilaisia näkee piknikillä, ottamassa aurinkoa, nautiskelemassa...

LA-SU 25.-26.5. | Riesling & Spätburgunder -viikot Tampereen ravintoloissa

Saksalainen riesling on jo pitkään ollut suuressa suosiossa sekä meillä Suomessa että kansainvälisessa gastronomisessa maailmassa. Myös pinot noir alias spätburgunder on nousussa. Tampereen ravintolat osallistuvat jälleen...