
Tampereeella järjestetään jälleen Suuret Oluet – Pienet panimot -oluttapahtuma 21.-23.5.2026. Tapahtuman pääosassa ovat suomalaiset pienpanimotuotteet.
Viime vuosina Tampereen suurimman oluttapahtuman elämyksellisyyttä on lisännyt mahdollisuus osallistua myös oluttastingiin sekä saunoa niin yleisellä kuin yksityisestikin varattavissa olevilla vuoroilla. SOPP on ollut myös maltainen vaihtoehto jääkiekon MM-kisojen kisakatsomoille.
Siihen asti, kunnes olutfestivaali saapuu jälleen Tampereelle, kaupungissa voi tutustua laadukkaisiin olutravintoloihin, joita löytyy keskustasta ja kaupungin laitamiltakin. Useat olutravintolat löytyvät onneksi läheltä ratikkapysäkkejä.
Katso Olutravintolat Tampere ja oluttastingit Tampereella
Päivitetty 5.1.2026
*Suuret Oluet – Pienet panimot -olutfestarit on jokavuotinen tapahtuma Tampereella. Arviomme seuraavaan tapahtumaan perustuu viimeisen tapahtuman päiviin toukokuussa.
KATSO KAIKKI: Ratinanniemen festivaalipuiston tapahtumat 2026
Tapahtuma on kasvanut Suomen suurimmaksi pienpanimotapahtumaksi. SOPP-festarikiertue juhlitaan nykyisin puistomaisessa ja viihtyisässä miljöössä. Ratinanniemen festivaalipuistoon Ratinan suvannon rantamille on vain parin minuutin kävelymatka päässä Keskustorilta
Käsityöoluiden juhla toi kesällä pienpanimot Tampereelle jo kymmenennen kerran. Mukana oli useita kotimaisia pienpanimoa sekä ruokatoimijoita, jotka toivat maistettavaksi yli 200 pienpanimotuotetta; oluita, siidereitä, long drinkkejä, tisleitä ja virvoitusjuomia sekä juomiin sopivaa ruokaa.
Mukana olleet panimot 2026:
TAPAHTUMATIETOJA PÄIVITETÄÄN
Mukana olleet panimot 2025:
-
Atmos Brewingin tuotteita on hyvin maisteltavissa monissa tamperelaisissa ravintoloissa ja myös panimon taproomissa Tammelassa. Lue lisää: Atmos Brewing TaproomTired Uncle BrewingEspoo
Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2003 alkaen ja se sai alkunsa Lahdesta. Olutjuhlan järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy, joka on Suomen vanhin pienpanimo. SOPP-tapahtuma järjestetään tänä kesänä kuudessa kaupungissa eri puolilla maata. ”Suuret Oluet – Pienet Panimot tapahtuma järjestetään Tampereen lisäksi Vantaalla, Lahdessa, Helsingissä, Turussa ja Oulussa.
– Pienpanimo-olut on iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka kokoaa ihmisiä yhteen. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa, tapahtumaa järjestävä Pekka Kääriäinen sanoo.
– Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä. Ennakkovarauksella voi varmistaa sisäänpääsyn ohella seurueelle oman pöydän alueen parhaimmalta paikalta. Lisävinkkejä ja -ohjeita kannattaa lukea verkkosivuiltamme www.suuretoluet.fi. Uutena ohjelmana voi varata myös tastingeja Tiketin kautta, Kääriäinen opastaa.
Suomalainen olutfestivaali
SOPP-tapahtuman ajaksi Ratinanniemen Festivaalipuistosta on aidattu yli 3000 neliömetriä anniskelualueeksi, jossa tuotteiden esittely ja myynti tapahtuu. Alueella on tarjolla myös monipuolista kotimaista ruokaa juomien kyytipojaksi. SOPP Shopista voi ostaa mukaan pienpanimoiden alle 5,5 %:n tuotteita klo 21 saakka.
Tapahtumat > Festivaalit
Suuret Oluet – Pienet Panimot 2026
to 21.5. - la 23.5.Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Ratinanniemen festivaalipuisto Ratina Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Katso ravintoloita lähellä lähellä Ratinan stadionia ja Ratinanniemen festivaalipuistoa
Hotelli lähellä Ratina
Ratinanniemen festivaalipuisto KOHOKOHTIA
| to 21.5. - la 23.5. | Suuret Oluet – Pienet Panimot 2026 | Ratinanniemen festivaalipuisto |
|---|---|---|
| pe 3.7. - la 4.7. | Tuhdimmat Tahdit 2026 -metalllifestivaali Tampereella | Ratinanniemen festivaalipuisto |
| to 16.7. - la 18.7. | Tammerfest 2026 | Ratinanniemen festivaalipuisto |
| pe 21.8. - la 22.8. | Blockfest 2026 | Ratinanniemen festivaalipuisto |