KotiArkistoidutTampereen Vuoden Nuori Kokki 2019 on Emmi Latvanne

Tampereen Vuoden Nuori Kokki 2019 on Emmi Latvanne

Emmi Latvanteen kilpailujälkiruoka pakollisena raaka-aineenaan mustikka. Kuva: Mikko Reinikka

Chaîne des Rôtisseurs järjestää jälleen kansainvälisen nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailun, jonka karsintataistot ovat jo alkaneet alueellisella tasolla. Tampereen aluekarsintakilpailu järjestettiin keskiviikkona 31.10. TAMKin Catering Studiossa. Voittajaksi itsensä kokannut Emmi Latvanne kilpailee 2.2.2019 Suomen mestaruudesta.

24-vuotias valkeakoskelaisessa Rusticheria Stellassa työskentelevä Latvanne valmistui kokiksi vuonna 2015 Tredun Åkerlundinkadun toimipisteestä. Ennen Stellaa hän on ehtinyt työskennellä ravintola Astorissa ja ravintola Viilassa. Vapaa-ajallaan Latvanne harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja laulua. Laulu raikaa usein myös työn lomassa keittiössä.

– Osallistuin kilpailuun ensimmäistä kertaa, koska haluan kehittyä kokkina ja haastaa itseni. Arvostan lähellä tuotettuja sesongin raaka-aineita ja varsinkin jälkiruoat ovat intohimoni, Latvanne kertoo.

Seuraavaksi Latvanteella on edessään Nuorten Kokkien SM-kilpailu 2. helmikuuta 2019 Tampereella. SM-kilpailun voittaja lähetetään syyskuussa Kanadan Calgaryyn MM-kilpailuihin.

Nuori Kokki -kilpailu on yksilösuoritus

– Nuorten kilpailut ovat keskeinen osa järjestömme kansainvälistä toimintaa. Kilpailujen kautta itsetunto ja ammattitaito kasvavat. Nuorten Kokkien kilpailut ovat synnyttäneet vuosien varrella maahamme useita kirkkaita tähtiä, kertoo järjestön Tampereen vouti Mikko Reinikka.

– On täysin absurdia verrata Nuorten Kokkien kilpailua esimerkiksi Kokkimaajoukkueen kilpailuihin. Kokkimaajoukkue harjoittelee kaksi vuotta ja hioo jotain pientä yksityiskohtaa joka toinen viikko. Nuorten Kokkien kilpailu on yksilökilpailu ja nuorille ammattilaisille yleensä elämänsä ensimmäinen kilpailu. Eteen annetaan mysteerilaatikko raaka-aineita sekä kolme tuntia aikaa suunnitella ja valmistaa kolmen ruokalajin menu neljälle. Haastava tehtävä kelle tahansa kokille, Reinikka jatkaa.

Chaïne des Rötisseurs eli Paistinkääntäjät on maailman suurin ja vanhin gastronominen järjestö, joka kehittää ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhdessä kovatasoisten ammattilaisten ja aktiivisten harrastajien kanssa.

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...

Restbar Group osti ravintola Kosken – keittiömestari jatkaa, palvelu vahvistuu Jaana Kariskosken johdolla

Ravintola Koski sai huhtikuussa uuden omistajan ja jatkaa toimintaansa...

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....