KotiArkistoidutTampella uudisti annosarsenaaliaan kesäiseksi

Tampella uudisti annosarsenaaliaan kesäiseksi

Torvisoittokunnan Tournedos eli kotimainen 200-grammainen härän tournedos-sisäfileepihvi, rapuvoita, paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä ja grillattua bataattia. Tampellassa käytetään vain kotimaista lihaa.

Ravintola Tampella on uudistanut à la carte -listaansa keväisemmäksi uusin ja hiukan uudistetuin annoksin. Niitä voi pian maistella myös ulkoterassilla samoin kuin lounastakin. Tammerkosken partaalla sijaitseva terassibaari palvelee luonnollisesti myös kuohuvin ja kuplivin.

Listan uutukaisista annoksista sekä maalle että vesille tähyää Torvisoittokunnan Tournedos, jossa härän tournedos-sisäfileepihvi on saanut kivelle kaverikseen jättikatkarapua ja bataattia punaviinikastikkeella.

Laamannin Lohta on erityisen kesäinen ja raikas annos.

– Mielestäni tällainen surf & turf -annos sopii koskimaisemaan virtaavan veden äärelle, keittiöpäällikkö Lasse Niemelä kuvailee.

Nimensä annos on saanut Tampellassa aikanaan musisoineesta omasta torvisoittokunnasta.

Kuten kyseisen annoksen härkäpääkin, on kaikki Tampellaan tuleva liha kotimaista. Vuosikausia pihveihin erikoistuneissa ravintoloissa työskennellyt Niemelä on pistänyt merkille kotimaisen lihan laadun nousun viime vuosina.

– Kotimainen liha on nykyään todella laadukasta ja tasalaatuista. Olen ollut siitä positiivisesti yllättynyt. Myös asiakkaamme arvostavat kotimaisten raaka-aineiden käyttämistä, Niemelä kertoo.

Listan alkuruokapuolella poseeraa kesäinen annoksellinen Laamannin Lohta. Syötäväinen sisältää jääkellarin lohta, savulohimoussea, varhaisperunasalaattia, pikkelöityä kukkakaalia sekä tillimajoneesia – raikas annos vaikkapa viileän vaalean kaverina tai sopivaisen maltaisenkin kyljessä maisteltuna. Sisällä tai ulkosalla. Viimeistään vappuna auki päräytetäänkin auki hulppea ulkoterassi. Sinne on saatu näpsäkkä ja tyylikäs Topbox-terassibaari, joka avautuu ja sulkeutuu nopeasti vain nappia painamalla.

– Terassi saadaan aina nopeasti auki, kun keliä vaan on. Tarjolla hyvä perusvalikoima juomia: kuplivaa, olutta, siideriä, lonkeroa ja jokunen drinkki. Monimutkaisemmat cocktailit saa sisältä ravintolasta, ravintoloitsija Antti Airila kertoilee.

Tampellan à la carte on hiukkasen kavennetusti nautiskeltavissa myös ulkosalla, ja terassilla voi myös lounastaa.

– Veikkaan, että kesällä terassi täyttyy lounastajista ennen sisätiloja, Airila tuumaa iloisesti.

 

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Veturihallin Valkosuklaata eli jogurttijäätelöä, passionia, valkosuklaalastua sekä -kreemiä. Jäätelö tulee Tampellaan Tampereen Jäätelötehtaalta.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...