Takomon terassilla haukkaillaan peltipizzaa, purilaisia ja picanhaa
Rieskapohjaista peltipizzaa on saatavilla lihaisana, kalaisana ja kasvisversiona.
Takomon terassin purtavat ovat aina olleet perin laadukkaita. Annoksethan valmistuvat maineikkaan Masuunin keittiössä. Tänäkin kesänä Takomo palvelee hyvistä raaka-aineista huolella valmistetuin annoksin, joissa maistuu suvi – Suomen ja Italian.
Keittiöpäällikkö Jarmo Kajander on tuoreeseen listaan tyytyväinen. Tavoitteena oli tehdä tasainen ja asiakkaille mielukas listallinen annoksia kesäleppoisaan mutta laadukkaaseen tapaan. Näin on käynytkin. Esimerkiksi ihan tavallista pizzaa ei Takomossa tarjoilla, sillä haukkailtavan pohja on rieskainen.
– Ajattelin, että tämä voisi toimia terassilla hienosti. Ja niin se tuntuu toimivankin, Kajander tuumaa.
Savulohipeltipizza on kuin Suomen saaristoinen suvi ja ilmakuivattua kinkkua pinnalleen saava versio kuin Italian kuuma kesä. Lihaisassa mallissa on ilmakuivattua kinkkua sekä buffalomozzarellaa. Puhtaasti kasvisannoksen paikkaa taas pitää feta-avokadoinen versio.
Listalla on myös mielenkiintoinen lihaisa annos, picanha. Picanha on makuisalla rasvakerroksella varustettuna leikattava osa aivan ulkofileen vieressä. Monen mielestä tuo ainoastaan laadukkaimmasta pihvikarjasta napattava osa pieksee maullaan fileet mennen tullen. Erityistä mehevyyttä lihaan tuo nimenomaan rasva, eikä sitä siis suinkaan kannata kavahtaa. Takomossa picanha saapuu lautasille savustettuna briossileivän päällä kaverinaan savuista BBQ-kastiketta, pikkelöityä sipulia ja uuden sadon perunaa.
Pirtelöitä lukuun ottamatta Takomon annokset ovat maisteltavissa myös Masuunissa, joten myös sinne voi piipahtaa haukkailemaan terassihyvyyksiä rennolla meiningillä.
Tampereen kasinosta kisaavat Koskikeskus ja Ilves, Torni-hotelli sekä Areena-hanke.
RAY:n mahdollisen toisen kasinon sijoituspaikan valinta on edennyt vaiheeseen, jossa jäljellä on enää kolme parasta kumppaniehdokasta.
Raha-automaattiyhdistys...
Kuluva vuosi on Hotelli Ilveksen juhlavuosi. Myös Masuuni osallistuu 30-vuotisjuhlakarkelointiin järjestämällä ainutlaatuisen illallisen, jolla rokkaavat ja kokkaavat kaikki köökissä keitelleet keittiöpäälliköt. Kokkismiehet tuntien luvassa tulee...
Yksi mies, kolme keittiötä, makujen suuria sinfonioita. Jarmo Kajander heiluttaa Masuunin keittiön tahtipuikkoa, mutta toimii myös Amarillon, Pub Ukko Nooan ja Ball Roomin kulinaarisena...