Ravitsemisliike Aisti täytti elokuussa 10 vuotta – ja on osoittanut paikkansa teatteriravintolana legendaarisen Natalien tiloissa. Lähituotteita hyödyntävä maalaishenkinen ravintola on vuodesta 2015 lähtien tarjonnut mutkatonta, makua edellä menevää ruokaa, juomia ja vieraanvaraisuutta lujalla ammattitaidolla.

Aistin tiimi ja juuret

Ravintolan perustanut tiimi on työskennellyt yhdessä monissa maineikkaissa tamperelaisravintoloissa vuosien varrella, muun muassa 4 Vuodenaikaa, Viikinsaaren Wanha Kaidesaari ja Wistub Alsace -ravintoloissa. Aistin kolmen ravintoloitsijan tiimin muodostavat Fröökynä, Wanhempi Miäskeittäjä & Nuarempi Miäskeittäjä.

Aistin ovet avautuivat elokuussa 2015 Natalien paikalle, ja jo silloin tavoitteena oli mutkaton, maukas ja lämminhenkinen teatteriravintolakokemus.

Kaiken lähtökohtana olivat laadukkaat, mahdollisuuksien mukaan läheltä saapuvat raaka-aineet mutkattomasti valmistettuina. Aistin annokset tulivatkin olemaan reilua skandinaavista ruokaa eurooppalaisin vivahtein.

LUE LISÄÄ: Ravitsemisliike Aisti on aistikas maalainen kaupungissa

Ravitsemisliike Aisti on aistikas maalainen kaupungissa

Vuosikymmen makuja ja tapahtumia

Aistin vuosien varrella luomat kausimenut, erikoisillat ja korona-ajan take away -annokset ovat saaneet niin asiakkaat kuin alan ammattilaisetkin vakuuttuneiksi. Esimerkkejä merkittävistä kohokohdista Aistin historiassa:

Pinot Noir -viikot ja Riesling & Co -tapahtumat, joissa ravintola on vuosien mittaan esitellyt huippuviinejä ja luovia menukokonaisuuksia.

Vappubrunssit ja -lounaat, jotka toivat kesän makuja asiakkaiden lautasille vuodesta toiseen.

Tamperrada 2019 – pintxokisa, jossa Aisti nappasi voiton, kun tuomaristo valitsi gastronomisesti kiinnostavimmaksi pintxoksi Aistin annoksen. Mukana raadissa oli silloin muun muassa baskilainen huippuenologi Juan Antonio Bilbao.

LUE LISÄÄ: Los Pollos ja Aisti Tamperrada 2019 -pintxokisan voittoon

Aistilaiset kasvattivat alkuvuosinaan aina kesäkaudella kattoviljelmillään mm. erilaisia yrttejä sekä kukkia keittiön tarpeisiin. Kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Kohokohtia ovat vuosien mittaan olleet myös lukuisat erikoisillat, kuten espanjalaiset illat tunnelmallisella kitaramusiikilla, sekä teemamenut sesongin raaka-aineista: hirvi, järvikalat, perunat ja yrtit omasta kattopuutarhasta. Ravintola on hyödyntänyt vuosien varrella rohkeasti paikallisia raaka-aineita ja juomiakin. Esimerkiksi vuonna 2018  tiimi halusi näyttää, että laatusiiderit kulkevat hienosti annosten kumppaneina vaikka läpi aterian. Ravintolassa maisteltiin bretagnelaisia La Cidrerie du Golfe’n natural-luomusiidereitä, kuten Cidre d’Ici ja P’tite Cuvée. Mukana oli myös yksi kotimainen Kuura Finski-siideri.

LUE LISÄÄ: Aistin kattopuutarhan yrtit maistuvat annoksissa ja laatusiideri vaikka läpi aterian

Aistin kattopuutarhan yrtit maistuvat annoksissa ja laatusiideri vaikka läpi aterian

Sen lisäksi, että Aisti on toiminut TTT:n teatteriravintolana samassa korttelissa, ravintolalla on ollut monivuotinen yhteistyö myös lähinurkilla sijaitsevan Tanssiteatteri MD:n kanssa. Tästä hyvä esimerkki oli Loopit-erikoismenu, jolla aistilaiset halusivat juhlistaa 20 vuotta täyttävän Mobita Danscon menestyksekästä taivalta ruokaisissa merkeissä. Koko kuukauden ajan Aistissa oli tarjolla Tero Saarisen Loopit-teokseen sopimaan luotu menukokonaisuus, jonka voi nauttia vaikka joko ennen tai jälkeen näytöksen.

Aistin tiimi on vuosien varrella myös kasvattanut raaka-aineita keittiön käyttöön ja hakenut makuja lähimetsistä ja perunapelloilta – kaikki tarjottuna konstailemattomasti, mutta tarkoin harkitulla ammattitaidolla.

Paikka, jossa historia kohtaa nykypäivän

Vaikka ravintola on kokenut vuosien varrella monia muutoksia, vanhan rakennuksen historia ja Natalien perintö näkyvät edelleen: kabinettitila, komea katto ja muhkeat kuparikahvipannut kertovat pitkää tarinaansa yhdistäen menneen ja nykyisen.

Elokuussa Aisti juhli 10-vuotista taivaltaan – syyskuussa on hyvä hetki muistella saavutettuja makuelämyksiä ja asiakaskohtaamisia, joita ravintola on vuosien varrella tarjonnut.

Syksyn 2025 ensimmäiseltä ruokalistalta löytyy muun muassa paluun tehnyt ehdoton jälkiruokalegenda, Kruunun kakku.

MAINOS