Tampereen Pispalanharjulla toimiva maankuulu lähiöravintola Pispalan Pulteri juhlii 2018-vuonna 50-vuotista taivaltaan päästen samaan sarjaan Tuopin ja Ohranjyvän kanssa.

Varaa pöytä ja katso arviot

Syyskuussa 1968 Alkon kokeiluravintolana entisen maitokaupan tiloihin avattu Pispalan Pulteri on muiden tamperelaisten klassikoiden tapaan selvinnyt ravintola-alan nousuista ja laskuista säilyttäen konseptinsa alusta asti hyvinkin muuttumattomana.

Pispalan ainutlaatuinen kaupunginosa Haulitorneineen ja Pulterin monenkirjava kanta-asiakaskunta tuo paikkaan omintakeisen ja hetkittäin jopa kultturellin säväyksensä. Asiakaskunta edustaa nykyisin kaikkia yhteiskuntaluokkia ja laaja-alaisesti myös eri ikäryhmiä.

Kapakasta kerrotaan, että Pispalan Pulteri on tullut myös kuuluisaksi tietynlaisesta huumorista, joka ilmenee erilaisin tavoin kellon- ja vuodenajasta riippuen.

Pispalan Pulterin silakat on yksi baarin suosituimmista annoksista.

– Pispalan Pulterin ruokafilosofiaa voidaan luonnehtia konstailemattoman perinteiseksi. Ruoka-annokset, kuten Superpihvi ja Suomalainen elämänmuoto, eli voissa paistetut silakkapihvit saa asiakkaat palaamaan niin läheltä kuin matkojen takaakin aina uudestaan ja uudestaan.

Rajaportin saunan ja Haulitornin välillä sijaitseva ravintola on nykyisin niin suosittu, että pöytävaraus on syöjille hyvinkin suositeltava.

Pitkät perinteet ovat täynnä riemastuttavia alkuja sekä haikeita loppuja. Vanha tarina kertoo Matti Pellonpäätä kuljettaneen ruumisauton pysähtyneen Pulterin eteen Kaurismäen veljesten poiketessa muistamaan ystäväänsä ryypyllä.

Pispalan Pulteri sai alkunsa kieltolain jälkimainingeissa

Pispalan pulteri avattiin 9.9.1968 nykyisiin tiloihin asuintalon alakertaan Alkon kokeiluravintolana. Suomi oli silloin kieltolain ansiosta suoranainen ravintola-alan kehitysmaa. Vaikka kieltolaki kumottiin vuonna 1932, vielä vuonna 1961 Suomessa oli yhtä anniskeluravintolaa kohti asukkaita 7000, kun Ranskassa niitä oli 90. Kieltolaki teki melkoisen loven suomalaiseen olutkulttuuriin.

Samantyyppisellä kokeiluidealla on avattu Pirkanmaalla aikanaan myös mm. Tuoppi (1964) sekä Ohranjyvä (1965), joka läskisooseineen oli ensimmäisiä olutravintolakokeiluita Suomessa. Salhojankadun Pub (1969) on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva brittityylinen pub. Valkeakoskella edelleen toimiva Wanha Krouvi on näistä pirkanmaalaisista vanhin olutkuppila ja perustettu jo vuonna 1964.

Lue myös:

Kun Tuoppi avasi ovensa yli 30 vuotta kieltolain jälkeen, kanta-asiakkaat joivat vielä olutta omavalmisteisista puisista nimikkotuopeista.

Helsingin vanhinta pubia metsästämässä – olutkulttuurimme katkennut historia