Pispalan haulitorni on yksi Tampereen ykkösnähtävyyksistä.

Pispalanharjun erikoisin nähtävyys on maailmanluokassakin erityislaatuinen. Pispalan haulitorni ei ole varsinaisesti käyntikohde, vaikka sen juurelle on helppo löytää. Vaikka Torniin ei saa kiivetä, se on Tampereen maamerkeistä ehkä  kiehtovin ja omalaatuisin.

Päivitetty uusi artikkelin pääkuva 13.10.2025.

Legenda kertoo, että Tampereella on ollut  tapana neuvoa kysyvälle paikatkin konjunktiossa haulitornin sijainnin mukaan. Tosin jos sijainti ei ole läheisyydessä, neuvo voi olla: ”Tiedätkö, missä on Pispalan haulitorni? No, se ei ole sielläpäinkään.”

Harvinainen haulitorni maailman toisiksi vanhin

Pispalan Moreeni Ry selvitti aikanaan, kuinka harvinaisia haulitornit ovat maailmalla. Tietoa on kovin hankala selvittää kovin tarkasti, mutta netissä tehdyn selvityksen mukaan niitä löytyi parisenkymmentä ja Pispalan haulitorni olisi niistä toisiksi vanhin.

Ihaile haulitornia sen juurelta tai etäämmältä

Koska Pispalan haulitornille ei ole pääsyä, sitä kannattaa ihailla sen juurelta tai hieman etäämmältä. Tampereelle saapuvalle torni pilkottaa hienosti jo Nokian suunnasta Tampereelle saapuville. Kesällä parhaat näkymät löytyvät auringon suunnasta johtuen järveltä käsin esimerkiksi Hopealinjojen laivojen kannelta sekä Viikinsaaren kesäkahvilan terassilta. Kesäiltoina Pispalan haulitorni on näyttävä ilmestys harjun laelta ihailtuna. Samalla kertaa kannattaa tutustua Tampereen hienoimpaan puistoon. Se on Pyykkimettän puisto. Tamperelaisen katuruokakulttuurin ohessakin haulitornin saa näkökenttäänsä  tamperelaisen perinteisen grilliravintola Vaakon Nakin terassilla. Talvikaudella Pispalan oma Eiffel-torni hehkuu lämpimästi iltavalaistuksessa.

Tutustu Pispalan haulitorniin tilaisuuksissa

Hauli torni ja sen juurella toimiva Pispalan Haulitehdas on ympäri vuoden suosittu juhlapaikka Tampereella ja siellä järjestetään ajoitellen myös tapahtumia. Viime vuosina siihen on päässyt tutustumaan Pispala Jazz -festivaalin konserttien yhteydessä.

LUE LISÄÄ: Näistä Tampereen parhaista katuruokapaikoista saa astetta parempaa pikaruokaa

Katso ravintolalaiva Silver Sky:n risteilyohjelma Hopealinjojen sivuilta.

Mitä muuta Pispalan haulitornin lähellä on

Pispalan harjulta Pyhäjärven ja Näsijärven välistä löytyy muitakin todella erikoisia tutustumiskohteita, kuten Pispalan pulterikivistä aikoinaan rakennettu raja-aita sekä harjun läpi rakennettu uittotunneli. Myös läheinen Tahmelan ranta-alue on kiehtovan maaseutumainen alue aivan kotimaisen suurkaupungin keskustan tuntumassa. Tampereella on pikkukaupungin luonne.

Ravintola lähellä Pispalan haulitorni

Pispalan haulitornin maisemia ei voi nautiskella ravintolan ikkunasta, mutta läheltä niitä löytyy. Pispalan ravintolat ovat yhtälailla ainutlaatuisia, kuten itse tornikin. Legendaarinen Pispalan Pulteri on yksi Tampereen vanhimmista ravintoloista ja siellä voi maistella mm. talon silakka-annoksia tai pihvejä.

Katso tästä lisää ravintoloita lähellä Pispalan Haulitornia

Pispalan Pulteri saavutti juhlaiän – Tampereen kolme vanhinta pubia jo viisikymppisiä

Katso lisää kohteita Pispalassa

Tutustu myös muihin Tampereen nähtävyyksiin ja käyntikohteisiin – Pispalan haulitorni on vain yksi kaupungin monista erikoisista maamerkeistä.

MAINOS