KotiBaari Tuulensuun klassikkosunnuntait vaihtuvin klassikkoannoksin

SUNNUNTAISIN SUNDAY SPECIALS GASTROPUB TUULENSUUSSA

[SUNNUNTAISIN] Tuulensuun klassikkosunnuntait vaihtuvin klassikkoannoksin

Gastropub Tuulensuu nostaa joka sunnuntai esille jonkun klassikkoannoksen Euroopan keittiöistä, mutta myös kansainvälisiä makulegendoja. Tarjolle tulee sellaisia annoksia, joita syystä tai toisesta olisi liian haasteellista tehdä normilistalle. Päivän tempauksina ne kuitenkin onnistuvat hienosti ja tarjoavat tilaisuuden ehtaan makumatkailuun.

Vuosi alkaa Tuulensuussa usein paikallisen riistan muodossa. Gastropubissa on jo monen vuoden ajan nautiskeltu ravintoloitsija Sami Lappalaisen tuntemilta metsästäjiltä saatua lähiriistaa. Tuulensuussa kokataan saalis aina päästä häntään. Talvisin Urjalasta on säännöllisesti saapunut peuraa ja myös hirveä. Tammikuun ensimmäinen sunnuntai aloitetaankin Peuran paistilla ja hirviäkin on tulossa.

– Molemmat raaka-aineet ovat paikallisia. Olemme vuosien ajan saaneet ostaa näitä suoraan metsästysseuroilta. Pilkomme ruhot itse ja käytämme ne niin satontulla ”nose to tail” -tyylillä. Todellista lähiruokaa ja perinteiden ylläpitoa herkullisella tavalla, toteaa Lappalainen.

SUNDAY SPECIALS GASTROPUB TUULENSUUSSA

HEINÄKUUSSA 2026

SU 12.7. Karitsa Tagine & Couscous 25,50€

SU 19.07 Vasikka Saltimbocca & Salaatti 27,50€

SU 26.07 Kampelaa Sauce Vierge & Kesäperunaa 24,50€

ELOKUUSSA 2026

SU 02.08 Waterzooi & Leipä 19,50€

SU 09.08 Grillipihvi Surf ’n Turf 26,50€

SU 16.08 Kaninkoipi a la Moutarde & Perunapyree 24,50€

SU 23.08 Herkkutatti Galette & Salaatti 19,50€

SU 30.08 Croque Madame, Tikkuperunat & Salaatti 19,50€

SU 06.09 Kantarelli Spätzle 19,50€

Klassikkokimaran alkutaipale alkoi jo syksyllä 2018 hyvin riistaisesti, sillä sitä aikaahan syksy on. Tarjolla oli kokonaisena paistettua Urjalassa vapaana pompotelleen peuran jalkaa, täytettyä fasaania, jänispaistia ja hirveä monessa muodossa. Myöhemmin herkuteltiin  myös Martinhanhella, ostereilla, voissa paistetulla merianturalla ja kastanjoilla täytetetyllä viiriäisellä.

– Siellä on sellaisia annoksia, joihin ihmiset ovat tutustuneet matkoillaan tai ovat ehkä nähneet ruokaohjelmissa, vaikka eivät ole päässeet koskaan itse maistamaan, ravintoloitsija Sami Lappalainen kertoo.

Suunnitelmissa on tehdä pääosin eurooppalaista ruokaa, sillä Tuulensuun ylivoimaisen valtavassa olut-, viini- ja viinavalikoimasta löytyy niille sulavasti sointuvia juomakumppaneita vaikka kuinka. Nyt onkin tilaisuus kokeilla jonkun tietyn maan kulttiruokaa juuri sen kyseisen maan juomien kanssa, mikä täydellistää kokemuksen.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy, Päivittänyt Toni Honko

Suomen ensimmäinen gastropub Tuulensuu tuuletti ravintolakenttää – ”Kaikki sanoivat, ettei niin voi tehdä!”

Katso lisää vinkkejä aiheesta: Tampereen ravintolat avoinna sunnuntaisin ja tekemistä Tampereella sunnuntaisin

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...