KotiRavintolat TamperePepperit uudistuvat vauhdilla - kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pepperit uudistuvat vauhdilla – kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pirkanmaalaiset Pepper-ravintolat käyvät läpi uudistusta, jossa keittiön linja bistroutuu, makumaailma raikastuu ja ravintolatilat saavat uuden ilmeen. Kolmen ravintolan ja sukupolven voimin pyörivät Pepperit saattavat myös kasvaa kauemmaksi.

Pepperit pyörivät ja uudistetaan kolmen sukupolven voimin. Kuvassa yrittäjäsisarukset Mikko ja Timo Hannula (oik) ja Minna Kaikkonen (vas.) sekä yrityksen toiminnassa mukana olevat Minnan ja Mikon tyttäret. Keskellä perustaja Jari Hannula. Kuva: Ronja Honko

– Olemme tehneet pieniä päivityksiä vuosien kuluessa, mutta nyt otamme reilun askeleen eteenpäin, kertoo yrittäjä Mikko Hannula.

Peppereiden uudistuksessa korostuu raikkaus sisustuksessa, laseissa ja lautasilla.

– Asiakkaat valitsevat yhä useammin kevyempiä annoksia ja alkoholittomia juomia. Halusimme tuoda raikkautta koko listalle ja perinteisten annosten rinnalle jotain ihan uuttakin, kuten bowl-annoksen, valaisee yrittäjä Timo Hannula.

Vuosien mittaan venynyttä listaa on lyhennetty ja klassikoita raikastettu. Ravintolan myydyin annos, pekonibroileri, on saatavilla nyt myös salaattilisukkeella. Lisäksi Pepperin burger on hiottu uuteen muotoon.

– Olemme kierrelleet syömässä, testanneet ja analysoineet, mikä tekee hyvästä burgerista oikeasti toimivan. Nyt tuomme uudistuneen burgerin listalle, Mikko Hannula kertoo.

Päivitetyllä juomalistalla mocktailit nousevat näyttävästi esille. Uusi sisustus puolestaan muovaa tutun kortteliravintolan tunnelman valoisammaksi ja seurusteluun houkuttavaksi.

Pepper pyörii kolmen ravintolan ja kolmen sukupolven voimin

Pepperien takana on vuodesta 1989 asti ravintolayrittäjänä toimineen Jari Hannulan perhe. Pepperit pyörivät kolmen sukupolven voimin, vaikka vetovastuussa ovatkin jo toisen polven yrittäjät, sisarukset Mikko ja Timo Hannula sekä Minna Kaikkonen.

Minnan tytär on Pepperin catering-toiminnassa mukana täysipäiväisesti, Mikon tytär opintojensa ohella. Myös remonttiuudistus viedään maaliin porukalla, kuten kuvasta näkee.

– Isä kysyi, voiko hänkin tulla mukaan purkamaan. Hän täytti juuri 79 vuotta, mutta on edelleen innokkaana mukana, toteaa Mikko Hannula hymyillen.

Omistajien läsnäolo on näkynyt ravintoloissa alusta asti.

– Olemme saaneet kiitosta siitä, että tämä ei ole kasvoton ketju, vaan omistajat ovat oikeasti mukana toiminnassa, Hannula jatkaa.

Paikallinen suosikki kantaa myös kauemmaksi

Ensimmäinen Pepper avattiin Nokialle vuonna 2007, seuraava Kangasalle 2013 ja kolmas Ylöjärvelle 2016. Ne ovat paikkakunnan omia ravintoloita, joihin on helppo suunnata lounaalle tai perhepäivälliselle, poiketa harrasteporukalla burgerille, kokoontua visailemaan tai live-musiikkia kuuntelemaan.

– Olemme hyvällä tavalla yleisravintola. Palvelemme erilaisia asiakkaita samassa pöydässä, se on meidän vahvuutemme, kuvailee Hannula.

Ravintoloiden uudistus on myös panostus tulevaan.

– Uskomme tekemiseemme ja siihen, että ihmiset haluavat jatkossakin syödä ja viihtyä yhdessä ravintoloissa.

Pepperit saattavat saada perheenlisäystäkin.

– Olemme välillä katselleet uusia liiketiloja. Näemme, että Pepper voisi toimia myös muilla paikkakunnilla, miksei kauppakeskuksissakin. Ehkä jopa Tampereen keskustassa, tuumaa Hannula.

Pepper-ravintolat

Teksti ja kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

 

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola on juomaa, ruokaa ja Linnunradan liftareita

Uusi ravintola Utopia tarjoilee juomaa, ruokaa, ohjelmaa ja kosmista...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...