KotiArkistoidutParsaa UkkoMetson lautasilla 15.5.2016 asti

Parsaa UkkoMetson lautasilla 15.5.2016 asti

ukkometso satu valkama

UkkoMetsossa oluet on kaverustutettu kotimaisien pienpanimo-oluiden kanssa. Hämeenpuiston kevät nimittäin käynnistyi UkkoMetson parsaviikkojen merkeissä.

Terassikausikin alkaa viimeistään vappuna. Pian alkavia jääkiekon MM-kisoja odotellaan myös hartaasti.

– Parsaherkut on suunniteltu alkupaloiksi tai pieneen nälkään nautittaviksi. Parsamenun kolme ensimmäistä annosta ovat alkuruokia. Pääruokavaihtoehtoina listalta voi poimia parsaa ja paistettua lohta  tai parsaohrattoa ja broileria. Tyyli on meidän tapaan krouvi mutta maukas, ravintolapäällikkö Satu Valkama luettelee.

Satu kannustaa kokeilemaan olutta parsaruokien seuralaisena. Laajasta pienpanimo-olutvalikoimasta löytyykin niille loistavia olutpareja etenkin vehnäisistä ja belgityyppisistä mallasjuomista.

ukkometso parsa vihreä pieni

Viime kevään tapaan jääkiekkomatseja voi katsella joko terassin baarin edustalla tai UkkoMetson yläkerrassa, jossa on isompi ruutu. Ravintolassa seurataan kaikki Suomen pelit aina kun se on mahdollista.

ukkometson-terassi-tampereella

Parsaviikot 8.4.-15.5.2016

Parsa-juustokeitto

yrttituorejuustolla maustettu keitto valkoisesta parsasta

7,00e

Parsaa Hollandaise

Vihreää sekä valkoista parsaa, hollandaisekastiketta sekä parmesanjuustoa

10,00e

Gratinoitua parsaa

Mozzarellalla gratinoitua vihreää parsaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, balsamicosiirappia sekä rucolaa

9,00e

Parsaa ja paistettua lohta

Vihreää parsaa, paistettua lohta sekä korvasienimuhennosta

18,00e

Parsaohrattoa ja broileria

Parsaohrattoa vihreästä parsasta, paistettu broilerin filee sekä parmankinkkulastuja

18,00

 

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

 

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...