KotiArkistoidutKirsi Seppänen on Suomen Paras Sommelier – Jo toinen SM-kisavoitto tamperelaistaiturille tänä...

Kirsi Seppänen on Suomen Paras Sommelier – Jo toinen SM-kisavoitto tamperelaistaiturille tänä vuonna

sommelier-kaato-kohokohdat
Kirsi Seppänen, Taneli Lehtonen ja Otto Sovelius keskittyvät saamaan lasit yhdellä kaadolla yhtä täyteen pullon kokonaan tyhjentäen vuoden 2016 Suoemen Paras Sommelier -kisan finaalissa.

Suomen parhaan sommelierin dekantteri vaihtoi omistajaa tänä vuonna, sillä tamperelainen Deli 1909 & Wine Barin ravintolapäällikkö Kirsi Seppänen taituroi 21.5.2018 komeasti tiensä kisan voittoon. Aikaisemmin kakkossijoituksiin yltänyt Seppänen on näyttänyt tänä vuonna viinikyntensä, sillä aikaisemmin tässä kuussa hän voitti myös Vuoden Nuori Sommelier -kisan.

Toinen ja kolmas sija kisassa napsahtivat helsinkiläisille Murun taitureille. Viime vuosina kosolti kisamenestystä niittäyt Taneli Lehtonen sijoittui toiseksi ja Saara Alander kolmanneksi.

Voitokas Seppänen kehittää alati ammattiosaamistaan niin työssään kuin kisoja varten harjoitellen. Alastaan innostunut viininenä mm. organisoi työssään Delissä taajaan tahtiin erilaisia viinitastingeja.

Kilpailun tuomareina toimivat Suomen Sommelierit Ry:n puheenjohtaja Samuil Angelov, ravintola C:n ravintoloitsija-sommelière Christina Suominen sekä kilpailun yhteistyökumppanina toimivan Ranskan johtavan Chablis-tuottajan, Domaine Larochen edustaja.

Suomen Sommelierit ry

Artikkelia päivitetään.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Kirsi Seppänen (kesk.) voitti toukokuun alkupuolella Chaîne des Rôtisseurs -järjestön organisoiman Vuoden Nuori Sommelier -kisan. Kilpasisko Saara Alander (oik.) sijoittui kolmanneksi kuten tässä Vuoden Paras Sommelier -kisassakin.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...