KotiRavintolat TampereBerthan Kirsi Seppänen on Suomen Paras Sommelier 2021 – Kultaa ja pronssia...

Berthan Kirsi Seppänen on Suomen Paras Sommelier 2021 – Kultaa ja pronssia Tampereelle

sommelier-kaato-kohokohdat
Kirsi Seppänen, Taneli Lehtonen ja Otto Sovelius keskittyvät saamaan lasit yhdellä kaadolla yhtä täyteen pullon kokonaan tyhjentäen vuoden 2016 Suomen Paras Sommelier -kisan finaalissa. Kuva: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Ravinteli Berthan saliosaaja Kirsi Seppänen taituroi tiensä The Best Sommelier of Finland 2021 sponsored by Wines of Germany -kilpailun voittoon. Suomen Paras Sommelier -kisan voitto on viinitaitaja-Seppäselle jo toinen – ensimmäinen napsahti vuonna 2018. Samana, jolloin hän voitti myös Vuoden Nuori Sommelier -kisan.

– Kilpailu sujui osaltani hyvin. Erityisesti pidin uudesta kilpailumuodosta, joka muistuttaa sommelierin päivittäistä työtä: asiakaspalvelu yhdistyy tekniseen osaamiseen, totesi Seppänen.

– Sommelierin tärkein tehtävä on palvella asiakasta ja tässä kilpailussa jokainen kilpailija pystyi tekemään oman näköisensä serviisin.

Finaalissa toiseksi sijoittui Antero Niemiaho helsinkiläisestä Ravintola Vinkkelistä ja kolmanneksi tuli Juulia Eloranta tamperelaisesta ravintola C:stä.

Ravintola C:n Juulia Eloranta ylsi kisassa kolmannelle sijalle. Kuva: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

SM-kilpailun tuomariston puheenjohtaja ja Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtaja ja MW Heidi Mäkinen kertoi loppukilpailun olleen erittäin tasaväkinen.

– Jokaisella kilpailijalla oli omat vahvuutensa serviisin suorittamisessa. Voittajan ja toiseksi sijoittuneen ero oli lopulta vain 0,75 pistettä, valotti Mäkinen.

Semifinaalissa mittelivät myös Helsingin ravintoloissa toimivat Heidi Martikainen Ravintola Ultimasta ja Aino Tuomikoski BasBasista.

Seppänen sekä kisassa hopealle yltänyt Niemiaho suuntaavat edustamaan Suomea The Best Sommelier of Nordics 2021 -kilpailussa Reykjavikissa 25.–26. syyskuuta.

Kirsi Seppänen ja Suomen Parhaan Sommelierin valtikka eli dekantteri. Kuva: Pasi Murto
Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola

Puutarhakadulle avautuu pian uusi ruokaisa ravintola, Utopia. Asialla on...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...

Oluthuoneen terassikauden avajaiset – musaa, makkaraa ja uutuusoluita kävelykadulla

Tänä vuonna jo komeat 30 vuotta täyttävä Oluthuone viettää...