Tommi Laitinen kiidättää kalastajalegenda Pentti Linkolalta ostamillaan verkoilla Vanajavedestä pyydetyt kalat ravintolaan aivan järvituoreina. Paljon puhuttu onni ei kalastuspuuhassa niinkään paina, vaan ammattitaito, -tieto ja -kokemus. Hiukan hulluuttakin kuulemma vaaditaan, sillä ammattikalastus on rankka laji säiden armoilla olemisineen.

Järvieväkkäät saapuvat Ravintola Henriksin keittiöön kokonaisina suoraan kalastajilta, suoraan lähijärvistä. Esimerkiksi Tommi Laitisen verkoista Sääksmäen sibeliaanisissa ja topeliaanisissa kansallismaisemissa, joissa on miehen mukaan onni kalastaa.

Laitinen laskee verkkonsa Vanajaveteen niin jäiden kuin sulankin aikaan. Ne ovatkin kalastajalegenda Pentti Linkolan vanhat mutta perihartaudella huoltamat verkot, joilla on kiskottu kalaa järvestä 1970-luvulta asti.

– Linkola sanoi minulle, että jos järvellä verkon lanka katkesi, hänen piti lähteä kotiin asiaa miettimään. Että jos seuraavana päivänä sitten onnistuisi paremmin, Laitinen valottaa Linkolan tinkimätöntä kalastusmielenmaisemaa.

Keittiömestari Valtteri Hakkarainen

Pieteetillä työhönsä ja raaka-aineisiin suhtautuu myös Henriksin keittiömestari Valtteri Hakkarainen, joka on päättänyt nostaa järvikalan arvoonsa tuoden päivän kalan ravintolan annostarjontaan.

– Päätimme siirtyä tarjoamaan päivän kalaa. Haluamme käyttää järvikalaa mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti, ja kala-annokset ovatkin liikkuneet nyt todella hyvin, Hakkarainen kertoo tyytyväisenä.

Paitsi että Vanaja on yksi Suomen kuharikkaimmista vesistöistä, on sen kuha myös yksi Suomen nopeimmin kasvavia. Sitä onkin käyty istuttamassa Laitisen mukaan Oulujärveen asti.

Moni kalastaja myisi mieluiten kalansa kokonaisena, mutta moni ravintola taas haluaisi ostaa valmista fileetä. Henriks haluaa eväkkäänsä kuitenkin nimenomaan kokonaisena hyödyntääkseen kalan kiduksista pyrstöön asti.

– Kala tulee meille kalastajilta pääosin suomustettuna, mutta aina kokonaisena. Käsittelemme kalan itse ja pystymme siis myös hyödyntämäään siitä kaiken. Savustamme mädit, keitämme liemet jne.

Eväkkäitä tulee pääosin Näsijärveltä ja Längelmävedeltä, mutta myös Vanajalta.

– Meillä on neljä Pirkanmaan alueella toimivaa kalastajaa, joilta ostamme lähtökohtaisesti kaiken kalan, mitä saamme. Olemme tehneet heille puuhan siltä osin helpoksi, että maksamme kalasta aina könttäsumman lajista riippumatta, valottaa Hakkarainen.

– Kalastajat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Se on myös yksi syy, miksi haluamme ostaa heiltä suoraan, ravintoloitsija Saara Sinivuori toteaa.

KATSO VIDEO TALVIKALASTUSREISSUSTA: https://kohokohdat.fi/tampere/talvikalastusta-vanajaveden-kansallismaisemissa/

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Lifestyle Media Oy



PÖYTÄVARAUS

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pinot Noir -viikot Tampereella

[20.5.-2.6.] Riesling & Co -viikot 2024 Tampereella

Rapsakat saksalaiset viinit piristävät 60 huippuravintolassa ympäri Suomen. Tampereelta on mukana tällä kertaa kahdeksan ravintolaa: Gastropub Tuulensuu, Ravintola Näsinneula, Ravitsemisliike Aisti, Sasor Restaurant &...

Henriks avautuu uudistuneena 17.2. – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Mittavan ja pitkään suunnitellun uudistuksen läpikäynyt Henriks avautuu 17.2. bistro Henriksinä. Niin sisustus kuin ruokalistakin on päräytetty tähän päivään liki 40-vuotiaan ravintolan klassikkojuuria unohtamatta. Vuodesta...

Henriksin kabinetit muuntuvat brunssille, juhliin ja kokouksiin

TAMPEREEN KABINETIT > Henriks Henriksin ravintolasalin takaosasta on käynti rauhallisiin ja kauniisiin kabinettitiloihin, jotka muotoutuvat monenlaisten yksityis- ja yritystilaisuuksien näyttämöksi palavereista häihin, karonkkoihin, luokkakokouksiin...