KotiRavintolat TampereItalialainen ravintolaItalialaisen Ravintola Piemonten toiminta jatkuu – Saarikoski Ravintolat Oy jatkaa toimintaa

Italialaisen Ravintola Piemonten toiminta jatkuu – Saarikoski Ravintolat Oy jatkaa toimintaa

Ilmari Saarikoski siirtyy uudistuksen myötä Piemonten keittiömestariksi.

Ravintola Piemonte palaa entistä vahvemmin ja selkeämmin klassisen italialaisen keittiön juurille Ilmari Saarikosken käsissä. Saarikoski Ravintolat Oy jatkaa toimintaa Piemonten Le Botti Oy -taustayhtiön konkurssin myötä. Piemonte avataan jo tammikuun aikana.

Piemonte on aiemminkin ollut Ilmari Saarikosken omistuksessa, mutta tiedotteessa kerrotaan perinteisen italialaisen ruokakulttuurin vaalimisen korostuvan nyt entistä selvemmin. Saarikoski toimii uudistuvan ravintolan keittiömestarina ja toteuttaa pitkäaikaisen visionsa aidoista italialaisista mauista.

– Olen jo pitkään halunnut viedä Piemontea klassiseen suuntaan, ja nyt siirtyessäni keittiömestariksi pääsen toteuttamaan unelmaani, Saarikoski kuvailee tiedotteessa.

Piemonte on kohdannut viime vuosina useita haasteita, kuten koronasulut, sekä pitkäaikaiset katu- ja julkisivuremontit, jotka ovat vaikuttaneet liiketoimintaan. Nyt Piemonte avautuu Saarikoski Ravintolat Oy:n suorassa omistuksessa, tarjoten ravintolalle vakaamman pohjan tulevaisuuteen.

– Piemonte on ollut tärkeä osa Tampereen ravintolatarjontaa, ja nyt haluamme nostaa sen jälleen Tampereen parhaaksi. Luvassa on perinteikästä italialaista ruokaa, laadukkaita viinejä ja lämminhenkistä palvelua, Saarikoski kertoo.

Ravintola Piemonte on osa Saarikoski Ravintolat -ravintolaperhettä, johon kuuluvat myös Ravintola Koski sekä Riihi BBQ. Saarikoski Ravintolat Oy:llä on selkeä tavoite kehittää ja laajentaa ravintolatoimintaansa, ja Piemonte tulee olemaan keskeisessä roolissa tässä kehityksessä.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme korkeatasoisia ja elämyksellisiä ravintolakokemuksia. Piemonte tulee olemaan tulevaisuudessa aidon italialaisen keittiön koti, jossa klassiset maut ja tunnelma yhdistyvät ensiluokkaiseen palveluun, Saarikoski lisää.

Ravintola Piemonte, Suvantokatu 9

Kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola

Puutarhakadulle avautuu pian uusi ruokaisa ravintola, Utopia. Asialla on...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...

Oluthuoneen terassikauden avajaiset – musaa, makkaraa ja uutuusoluita kävelykadulla

Tänä vuonna jo komeat 30 vuotta täyttävä Oluthuone viettää...