henriks-suvi-kynttilat

Henriksin tarjoilija Suvi Vainonen on lähdössä kisaamaan maaliskuussa taituroitavaan Vuoden Tarjoilija -kisaan. Aurinkoinen Suvi odottaa kisalta kokemuksia, ammattitaidon vahvistumista ja verkostoitumista.

Vinkkaus osallistua kisaan tuli Suville vähän yllätyksenä ja viime hetkillä. Nopsaan hän päätti kuitenkin täyttää kisan ennakkotehtävät ja parin päivän päästä kutsu kisoihin tulikin. Suvi on innoissaan tulevista haasteista kovatasoisessa kisaseurueessa.

– Koen, että tässä on mahdollisuus verkostoitua ja kehittyä tarjoilijana, Suvi kuvailee ja kertoo harjoittelevansa kisaa varten vielä mm. liekitystä.

Reipas ja hymyileväinen Suvi pitää hyvänä asiana myös sitä, että Vuoden Tarjoilija -kisojen myötä salityöntekijöiden osaamista ja työn merkitystä tuodaan enemmän esille.

– Ravintolakokemus ei koostu pelkästä ruoasta, vaan paljon myös siitä, kuinka sinua palvellaan, Suvi toteaa napakasti.

Niin kuin totta ja oikein onkin. Kokit ovat edelleenkin vahvasti julksuuden valokeilassa ja nuorten usein hyvin epärealististenkin unelma-ammattiaatosten kohteina, kun salihenkilökunta jää vielä harmillisesti varjoon ja paitsi kaikesta gloriasta. Todellisuudessa tarjoilijan työpanos on kuitenkin varsin merkittävä tekijä asiakkaan ravintolassa viihtymisessä. Hyväkään ruoka ei välttämättä saa asiakasta palaamaan, jos palvelu ei ole ammattitaitoista ja huomioivaa. Ja toisaalta taas osaava tarjoilija osaa paikata tilanteen, vaikka kaikki ei keittiön osalta menisikään ihan niin kuin suomenruotsalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Mutta ehkäpä huippusalitaiturit ovatkin juuri niitä tulevaisuuden tähtiä ravintola-alalla?

Suvi on tulessa 26.-27.3. Kilpailu käydään samaan aikaan Vuoden Kokki -kisan kanssa, sillä tarjoilijat tarjoilevat kokkiparinsa luomat annokset kisapöydissä istuville vieraille. Tampereelta kisaan on lähdössä myös Tanja Reinikainen Masu Asian Bistrosta. Kilpakumppaneina Suvilla ja Tanjalla on mm. monista kisoista tutut Demon Katrina Laitinen ja viime vuonna Suomen Paras Sommelier -tittelin voittanut Murun Markku Niemi.

Kisasta lisää ELO-säätiön sivuilla

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Henriksin kabinetti Tampereen keskustassa

Henriksin kabinetit muuntuvat juhliin ja kokouksiin

TAMPEREEN KABINETIT  Bistro Henriks uudistui vuoden 2024 alussa isosti ja ravintolan isoin kabinettitila otettiin salin käyttöön. Tila on kuitenkin edelleenkin kabinettitilana käytettävissä, sillä liukuovella...
Tampereen bistro - Tampereen ravintolat keskustassa

Bistro Henriksin possumunkki yhdistää lähipossun ja makean sokerimunkin – haastaja kuumalle koiralle

Tamperelaiset rakastavat munkkeja. Niitä haukkaillaan näkötornissa, satamassa, toreilla, kauppahallissa ja talvikaudella jopa järven jäällä. On hillomunkkeja, kermamunkkeja, munkkirinkilöitä ja munkkipossuja. Ja nyt myös possumunkkeja,...

Bistro Henriks – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Komeasti uudistuneen Bistro Henriksin sisustus kuin ruokalistakin on tuotu tähän päivään klassikkojuuria unohtamatta. Enää syömään ei suunnata pelkästään perinteisen illastuskaavan mukaan, sillä pikkuannokset mahdollistavat...
MAINOS